Ensimmäiset talkoot pidettiin 18.5.2017 Tuiskulan VPK:lla. Aamulla kokoonnuimme kuuden hengen porukalla oppimaan Satakunnan Museon ylläpitämää WebMusketti-tietokantaa, jonne on tarkoitus digitoida Tuiskulan torpparimuseon vanhat esineluettelot turvaan sähköiseen maailmaan. Osa torpparimuseon esineistä on jo WebMusketissa, mutta paljon vielä puuttuu ja tekemistä riittää pitkälle kesään.

Päivän aikana saimme digitoitua reilut 20 esinettä, mikä on loistava tulos ensikertalaisille. Haasteita digitointiin toi vanhemmat esineluettelot vanhoine koukeroisine käsialoineen, joita yhdessä yritimme tulkita sekä kerätä luetteloista ne tärkeät tiedot, joita esineistä tänä päivänä tarvitaan.
Olemme myös suunnitelleet pientä leikkimielistä kisaa kyläyhdistysten/-yhteisöjen välillä eli pitäkää talkootunneistanne tarkkaa kirjanpitoa. Kerään tuntinne myöhemmin ylös ja kerron täällä blogin puolella väliaikatietoja siitä, mikä kyläyhdistys/-yhteisö pitää talkootunneillaan kärkipaikkaa.

Seuraavat digitalkoot pidetään 8.6.2017 Tuiskulan VPK:lla, joka osoittautui toimivaksi talkoopaikaksi. Silloin mietitään, mitä ollaan saatu siihen mennessä aikaan, pohditaan myös jatkoa ja tietty talkoillaan.
Kesäkuun alussa on tulossa myös riukuaitataksvärkki, jonka aikana uusimme Tuiskulan torpparimuseon riukuaidan. Vetäjänä toimii riukuaita-asiantuntija Veikko Salo. Tarkkoja päivämääriä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta kaikki innokkaat talkoolaiset voivat ilmoittautua minulle jo etukäteen joko kommentoimalla tänne, sähköpostiin museotaksvarkkihanke@gmail.com tai numeroon 044 2439633.
Suuret kiitokset vielä digitalkoolaisille,
Hanna