Tekstiilivaraston kätköistä osa 2.

Palataanpas takaisin tekstiilivaraston kätköihin. Kaikki tekstiileistä otetut valokuvat ovat jälleen valokuvaajamme Jaakko Ojalan ottamia ja vanhat kuvat puolestaan Köyliön valokuvat-arkistosta.

Salme Härkälä avioitui Paavo Varpialan kanssa vuonna 1949. Salmella oli yllään villakankaasta valmistettu upea yksinkertainen hääpuku, jota koristaa etumuksen koristepoimutus sekä kapea palmikoitu vyö. Ajan tyyliin kuuluivat myös olkatoppaukset, joilla haluttiin korostaa hartialinjaa.

Miesten vihkiliivi mahdollisesti 1700-1800 luvun vaihteesta, jossa päällinen pomullstyykiä eli puuvillaa, vuori ja selkämys pellavakangasta. Vihkiliivi on entisen Vainio-Marttilan, nykyisen Saukkilan talosta peräisin. Todennäköisesti kyseessä on Efraim -nimisen isännän liivi. Kuitenkin Vainio-Marttilassa oli kaksi Efraim-nimistä isäntää. Efraim Adamsson Arvela, myöhemmin Vainio-Marttila, syntyi 2.10.1767 Lapissa ja kuoli 22.9.1806 Tuiskulassa. Hänet Vihittiin vuonna 1793. Eframille syntyi 9.12.1794 Efraim Efraimsson Vainio-Marttila -niminen poika. Hänet puolestaan vihittiin vuonna 1816. Voimme siis vain arvailla, kuuluiko vihkiliivi isä-Efraimille vai poika-Efraimille. Liivin on lahjoittanut museolle F. J. Bärling. Hän osti liivin 10 markalla tuiskulalaiselta maanviljelijä Kalle Kalliolta. Liivin napit eivät ole alkuperäiset.

Eemil Härkälän kesäpuku 1900-luvun alkupuolelta, johon kuuluu takki, liivi sekä olkihattu. Kyseisessä puvussa Eemil esiintyy useissa valokuvissa vuosina 1914-1919. Tässä vuonna 1919 otettu valokuva Eemilistä Alma-vaimon sekä lastensa Salmen ja Eskon kanssa. Miesten puku oli miltei aina 1900-luvun alkupuolelle asti kolmiosainen.

Kokoelmista löytyy myös Lottapuku, joka kuului aikoinaan Aune Anttila-Kuparille. Lottapuvun malli hyväksyttiin jo vuonna 1922. Puku oli harmaata puuvillaa tai villakangasta ja siihen kuuluivat lottaneuleen lisäksi valkoinen kaulus ja kalvosimet sekä jaostonauha. Kengät olivat mustat ja matalapohjaiset, sukat harmaat tai mustat. Lottien arkipuvun vasempaan ranteeseen ommeltiin kankainen kurssimerkki sekä jaostonauha. Rintataskuun kiinnitettiin valkoinen kurssitähti ja puvun kaulus suljettiin lottaneulalla. Lottapuvun käyttäjän tuli esiintyä ”sivistyneen ihmisen hillityin käytöksin, vaatimattomasti ja huomiota herättämättä”. http://www.lottamuseo.fi/kokoelmat/lottapuku/

Tekstiilivarastosta löytyy myös ”hullun paita” eli pakkopaita. Vaatetta säilytettiin aikoinaan kunnanmiehen asunnossa, mistä sitä sai lainata tarpeen vaatiessa. Hihojen pituus on 266 cm. Pakkopaidan on Museoyhdistykselle lahjoittanut edesmenneen kunnanmiehen Eeti August Mäkelän poika Ilmari Mäkelä.

Syksyisin terveisin,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 4.

Vasta siirretty asuinrivi torpparimuseon tontilla vuonna 1961. Pajarakennus siirrettiin miesvoimin nykyiselle paikalleen pois asuinrivin tieltä. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Torpparimuseon tontti täydentyi vuonna 1961 asuinrivillä, jolloin Museoyhdistys osti Tuiskulan Pitkärannalta Ojalan 15 metrisen torpan. Torpan oli rakentanut Joosef Gustaf Wilhelminasson eli Kustaa Jooseppi Euran Mestilän Takalasta 1860-luvun puolivälissä. Kyseessä on hyvin tyypillinen hirsirunkoinen torpparin asuinrivi. Ojalan torppa on köyliöläiseen tapaan paritupatyyppinen. Ajan mukaan ensiksi rakennettiin tupa ja sitten pirtti ja lopuksi porstua.  Portuan peräkamari rakennettiin muistitiedon mukaan Ojalan nuoren parin asunnoksi vuonna 1891. Alkuperäisestä Torpasta löytyi myös ajalle tyypilliset kuusiruutuiset ikkunat, 2-osainen susiovi, osittainen peiterimalaudoitus, jota kiertää pitsilistoitus sekä pärekatto. Laudoitettu puoli saattoi olla aikoinaan myös punamullattu.

Ojalan perhe oli suuri. Torpan perustaja Jooseppi avioitui vuonna 1864 Mathildan kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta. Leskeksi jäätyään Jooseppi avioitui uudestaan vuonna 1904 Lovisan kanssa ja heille syntyi vielä yksi lapsi. Ojalan vanhin poika Victor eli Vihtori asusti Ojalan torpassa Amanda eli Manta-vaimonsa kanssa vuodesta 1891 lähtien. Heille syntyi kaiken kaikkiaan kymmennen lasta. Perheen nukkumajärjestelyt olivat luovia. Ojalan sisarukset muistelivat, että:

”ainakin 7 henkeä nukkui kamarissa: vanhempien kanssa sivusta vedettävässä sängyssä nuorin lapsista ja toisessa sängyssä kolme lasta pitkittäin ja yksi poikittain.”

Torpparimuseon muuria muuraamassa hanslankari Sauli Salin ja muurarimestari Vilho Sulonen. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

1960-luvun lopussa torppa sisustettiin museokuntoon, jolloin mm. muurit muurattiin alkuperäisiksi, sisäkaton valkoinen maali poistettiin kaasuliekkiä apuna käyttäen, seinien saumavarhot puhdistettiin, kuten myös ryömärit. Lattiat kuurattiin kuten ennen vanhaan, pesuaineena hiekka ja harjoina kuusenoksat. Museon runsaasta esinekokoelmasta löytyi vaivatta torppaan istuvat esineet ja huonekalut. Vuonna 1970 asuinrivi oli esittelykunnossa.

 

Torpan pärekatto on vaihdettu huopakattoon ja piiput uusittu sekä myöhemmin torppaan on lisätty satulakattoinen avokuisti. Muilta osin torppa seisoo alkuperäisessä asussaan luonnonkivijalallaan. Mutta mahtaisiko joku teistä muistaa, milloin avokuisti on lisätty?

Ensi viikolla 28.-29.8. ja 31.8. taas talkoillaan. Esinevalokuvaustalkoista voit käydä lukemassa täältä. Tällä kertaa kohteenamme on Räisälä-museo, joka kertoo luovutetusta Karjalasta Räisälä-pitäjän näkökulmasta sekä räisäläisistä, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja sopeutumaan uuteen elämään. Mielenkiintoiset talkoot siis luvassa! Syyskuussa 7.9. jatkamme talkoilua Yttilän Museokoululla. Tervetuloa talkoisiin! Ilmoittautumisia otetaan vastaan osoitteessa museotaksvarkkihanke@gmail.com ja numerossa 044 2439633.

Talkoita odotellessa,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 3.

Paula Härkälä pajan ovella vuonna 2003. Kuva: Jaakko Ojala, Köyliön valokuvat-arkisto.

Sotamiehen aitan lisäksi samana vuonna 1937 tontille hankittiin Korpi-Ojalasta pieni saunarakennus. Vuonna 1939 seppä F. J. Bärling kunnosti saunarakennuksesta pajan ahjoineen ja sisusti sen isoisänsä eli ”taata-vainaan” tulipalossa palaneen pajan kaltaiseksi. Tämä tapahtui viimeisillä hetkillä, sillä seppä Bärling kuoli seuraavana vuonna 1940.

Torpparimuseon tontilla oli vuonna 1937 paja, luhti sekä sotamiehen aitta. Tontin rakennukset on siirretty myöhemmin nykyisille paikoilleen piharivin ja kesäteatterin näyttämön tieltä. Kuva: Anton Santamäki, Köyliön valokuvat-arkisto.

Seppä Bärling ehti takoa seppä Eemil Hammarin kanssa pajassa muutamia taontatöitä mm. viikatteen ja lapion, joista on erotettavissa taonnan eri työvaiheet. Esimerkiksi viikatteen ”vikahteen” teelmyksessä on nähtävissä viikatteen valmistus rautakangesta valmiiksi viikatteeksi siten, että viikatteen tyvessä on nähtävillä takomaton rautakangen osa, keskellä kangen halkaisu ja teräksen ”istutus” sekä taonnan ja hamaran synty ja kärjessä valmis viikatteen terä. Muistitiedon mukaan nämä taonnan työvaiheita kuvaavat esineet on valokuvattu myös Kansallismuseoon.

Pajassa on nähtävissä myös palkeet, jolla puhallettiin ilmaa ahjoon, jolloin ahjossa olevat hiilet saatiin hehkumaan. Hiilissä rauta kuumennettiin hohtavaksi, jonka jälkeen hohtavaa rauta nostettiin pitkillä pajapihdeillä alaisimelle, jossa rautaa taottiin ja muotoiltiin. Alaisintukissa on kiinni naudan sarvesta tehty suolasarvi, jossa pidettiin kalansuolavettä, johon mm. lävistimet ja taltat kastettiin. Näin estettiin, ettei työkalu jäänyt kiinni tai pehmentynyt rautaa takoessa.

Ikkunan yläpuolella roikkuvat puiset kehrottimet, joita käytettiin ennen metalliporina.

Sepän papan poismenon jälkeen Museoyhdistys jatkoi Torpparimuseon tontista huolehtimista. Vuonna 1946 Museoyhdistys teki Bärlingin perikunnan kanssa tontista vuokrasopimuksen 50 vuodeksi. Vuokra oli tuolloin markan vuodessa. Vuonna 1951 tontille hankittiin 1800-luvulla rakennettu pulpettikattoinen puuliiteri, jossa nykyään säilytetään Tuiskulan Kesäteatterin rekvisiittaa.

Tontilla on myös kaivo, jonka vintti eli vipulaite uusittiin tänä vuonna alkukesästä.

Nyt on tämän vuoden viimeiset esinevalokuvaustalkoot lyöty lukkoon. Talkoilemme Räisälä-museossa 28.-29.8. ja 31.8. ja Yttilän Museokoululla 7.9. Jos et ole vielä päässyt talkoilemaan kanssamme, nyt olisi siihen mahdollisuus. Ilmoittauduttehan minulle taas tuttuun tapaan sähköpostilla museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soittele numeroon 044 2439633.

Nähdään talkoissa,

Hanna

Tekstiilivaraston kätköistä osa 1.

Kuvasimme kuunvaihteessa Tuiskulan Seuratalon yläkerrassa sijaitsevat Torpparimuseon tekstiilikokoelmat. Kokoelmasta löytyy hyvin kattava kokonaisuus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun pukuja. Suurin osa puvuista on Härkälän suvun lahjoittamia sekä Tuiskulan Kesäteatterin kautta tulleita asuja. Osa puvuista on siis nähty myös Tuiskulan Kesäteatterin näytelmissä. Tietoa puvuista ja tekstiileistä on harmittavan vähän, joten osan kohdalla voimme vain arvailla ja kuvitella kenen päällä puvut ovat olleet ja millaisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa. Hämmästystä herättää myös pukujen pienuus. Vaikka mallinukkemme oli hyvin, hyvin pieni, osa puseroiden napeista ei mennyt mitenkään kiinni. Kaikki puvuista ja tekstiileistä otetut valokuvat ovat valokuvaajamme Jaakko Ojalan ottamia.

Tervetuloa Museotaksvärkin catwalkille!

Alma Härkälän morsiuspuku. Hän avioitui Eemil Mäkelän (myöh. Härkälä) kanssa vuonna 1916. Ennen morsiuspuku ei eronnut muodikkaasta juhlapuvusta, vaan morsiamelle hankittiin uusi puku, jota hän käytti myöhemmin juhlavissa tilaisuuksissa niin kauan kuin se vain mahtui päälle. Morsiuspuvun siitä teki asusteet, kuten kruunu, seppele ja morsiuskorut.

Kolmannen päivän hääpuku vuosisadan vaihteesta. 1800-luvulla häitä vietettiin monta päivää, jolloin morsian tarvitsi hääpuvun myös toiselle ja kolmannelle päivälle. 1800-luvulta 1900-luvun alkuun musta hääpuku oli varsin yleinen hääpuvun väri varsinkin maaseudulla.

Matilda Vanha-Härkälän kotitekoinen kirkkopuku mahdollisesti vuodelta 1915. Korutonta tummaa pukua koristaa pitsikaulus sekä hihojen samettiset kädensuut. Suurin osa 1900-luvun alun vaatteista ommeltiin kotona. Tyttöjen kädentaitoja harjoiteltiin jo pienestä pitäen ja käsityötaidot olivat itsestäänselvyys.

 

Tuiskulan Kesäteatterin lahjoittamat röijyt eli puserot 1900-luvun alusta.

Vasemmanpuoleinen röijy on kuulunut Matilda Vanha-Härkälälle ja oikeanpuoleinen on puolestaan ollut Alma Härkälän röijy. Molemmat röijyt ovat 1900-luvun alusta. Tyypillistä 1900-luvun alun röijyille on matala pystykaulus sekä pussimaiset lampaanlapahihat. 1910-luvulle tultaessa vyötärö kipusi yhä ylemmäs ja parhaimmillaan vyötärö oli pallean kohdalla.

Kotitekoinen villakankainen puku mahdollisesti 1900-luvun alusta. 1900-luvun alussa myös kankaat ja langat tehtiin itse, vaikka 1800-luvun lopulla oli jo saatavilla tehdasvalmisteisia kankaita ja lankoja. Asta Kallio on saanut puvun Parkkilan mummulta koulunäytelmää varten.

Kolmiosainen Sofia Niemisen puku mahdollisesti myöskin 1900-luvun alusta. Pukuun kuuluu pusero, liivi ja hame. Mallinuken pukemisessa olikin omat haasteensa. Tämän puvun kohdalla esimerkiksi liivi meni aluksi kiireessä puseron alle. Nuppineuloja kului ja hihoja toppailtiin, jotta niistä saataisiin ryhdikkäämpiä.

Tässä oli ensimmäisen catwalkin antia,

Hanna

 

Torpparimuseon tarina osa 2.

Suurin osa Torpparimuseon esineistä ja rakennuksista ovat torppariajalta peräisin. Vaikka keräyksen aloittajana ja museon perustajana pidetään seppä Bärlingiä, ovat myös sepän papan jatkajat vaikuttaneet suuresti siihen, millainen Torpparimuseo on tänä päivänä. Näistä mainittakoon mm. Anton Sianoja, Paavo Varpiala, Anton Santamäki ja Adam Lehtimäki sekä viimeisimpänä Paula Härkälä.

Vuonna 1937 Torpparimuseon tontille ostettiin toinen rakennus, ruotusotamiehen aitta Tuiskulan Rintalasta. Sepän papan muistikirjaan on kirjattu, että:

”Rintalan aitta siirrettiin museon työ helmikuun 9. p. 1937 kokonansa ilman hajottamatta neljän takareen päällä 21:n miehen vetämänä.”

Aitan takaseinästä löytyy vuosiluku 1767. Aitassa on malka- eli tuohikatto, jota yleisesti käytettiin Suomessa aina 1860-luvulle asti, jonka lopulta korvasi pärekatto. Aitan nykyinen malkatuohikatto uusittiin talkoovoimin vuonna 2013 Satakunnan Museon ohjauksessa.

Anton Santamäki istumassa aitan kynnyksellä. Anton luetteloi sotamiehen aitan esineistön vuonna 1957. Toinen miehistä on Björkman. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Pienen aitan etuseinässä ja ovessa on havaittavissa lyijykuulien kuoppia. Paula Härkälä on pohtinut seuraavaa kirjatessaan ylös Torpparimuseon ja sen rakennusten historiaa:

”Onko sotamies asunut Rintalan mäellä? Sepän pappa on kertonut Paavo Varpialalle, kuinka hän pikkupoikana meni näyttämään uusia housujaan naapurin Rintalan Juhalle ja tanssi rakenteilla olevan aitan hirsikerran sisällä. Oliko tämä sama aitta? Oliko se siirretty muualta (Rintalan tontille)?”

Näihin kysymyksiin tuskin saamme enää vastauksia…

Lyijykuulien kuopat sotamiehen aitan ovessa Jaakko Ojalan ikuistamana.

Sotamiehen aitasta löytyy mm. suurikokoinen sarkafalkki, jolla on huovutettu ja vanutettu villakangasta. Lisäksi aitassa on viljatynnyreitä ja -mittoja sekä pystykirnu. Peräseinältä löytyy myös kyläpaimenen käppyrä sauva ja torvi, jolla hän kutsui karjansa kokoon metsälaitumelta sekä johtajalehmän lehmänkello, jonka kilkatuksen paimen kuuli jo kaukaa.

 

Torpparimuseolla esinevalokuvaustalkoot on saatu päätökseen. Valokuvattuja esineitä oli noin 2400 , mikä tarkoittaa, että muutama sata esinettä on luetteloimatta. Torpparimuseon kirjoihin on tähän mennessä luetteloitu 2155 esinettä. Suuret kiitokset Tuiskulassa talkoissa olleille. Parempia talkoolaisia en olisi voinut toivoa.

Se oli Tuiskulan osalta sitten siinä! Tässä lyömme Jaakon kanssa kättä onnistuneille talkoille.

Vielä on kuitenkin muutama esinevalokuvaustalkoo jäljellä. Elokuun puolenvälin jälkeen suuntaamme takaisin Yttilän Museokoululle ja sieltä Räisälä-museolle. Mutta nyt hetki huilataan talkoiden osalta,

Hanna