Torpparimuseon tarina osa 7.

Torpparimuseon tarinasta on enää esittelemättä teille Martan mökki, josta olen jo aiemmin kirjoittanut muutaman sanan täällä.

Kekoperän Martan eli Saunalan Martan mökki. Koivun juurella tyttären pojat 11.6.1952. Kuva: Paavo Varpiala, Köyliön valokuvat-arkisto.

Martta Kekoperän äiti Johanna Maria Kekoperä (s. 1861, k. 1933) sai osuutenaan torpparivapautuksessa pienen maatilkun (0,3 ha) keskikylästä Nälkälän mäestä. Mökki rakennettiin vanhasta saunarakennuksesta. Myöhemmin paikkaa alettiinkin kutsua ”Saunalaksi”. Johanna oli naimaton ja hänellä oli monta aviotonta lasta, joista nuorin oli Martta (s. 1904). Martta muutti äitinsä kanssa Saunalaan. Martalle syntyi vuonna 1921 myös avioton tytär Lahja. Saunalaa asutti parhaimmillaan siis kolmen sukupolven naiset.

Martan mökki on hyvin tyypillinen torppariajan mäkitupalaisen mökki, jossa on tupa ja porstua. Kuva: Jaakko Ojala 2014.

Lopulta Martta asui yksin mökissään naapuriavun turvin ja kuoli vanhainkodissa vuonna 1993. Mökin oli perinyt Lahjan toinen pojista. Hän möi tontin Olli Härkälälle. Mökin hän puolestaan lahjoitti Museoyhdistykselle vuonna 2005. Vuonna 2010 mökki siirrettiin nykyiselle paikalleen Torpparimuseon tontille.

Martta Kekoperä kiikkustuolissaan. Hän mielellään luki lehtiä, mieluiten kuulemma Nyyrikkiä Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Martta oli värikäs persoona ja riuska työihminen ja hänestä kuulee paljon muistoja ja kertomuksia. ”Usein tällaisen mökin yksinäiset naiseläjät tekivät elannokseen monenlaisia käsityöitä. Mutta Martta ei ollut käsityöihminen. Hän teki taloissa kaikenlaisia sekatöitä pyykinpesusta peltotöihin. Hän keräsi risuja ja teki luutia. Pitkään Martta toimi myös koulun siivoojana.” Muistelee Paula Härkälä.

Paavo Varpiala puolestaan muistaa, että mielellään Martta kyläili, uteli ja puheli päivän tapahtumista, ja tietysti sai samalla kahvia ja muuta suuhun pantavaa. Martan tulo oli kuin sanomalehti olisi tullut taloon. ”Kai opettaja on jo kuullut”, oli Martan tapa aloittaa päivän uutiset.

Martan mökki on sisustettu hyvin kotoisaksi hempein sävyin. Kuva: Emilia Helminen.

Paula Härkälä on sisustanut Martan mökin, joka edustaa vähän tuoreempaa aikakautta verrattuna torppariaikaan. Martan mökissä ei enää syöty puuastioista vaan emaliastioista, joista tuli Suomessa 1950-luvulla hittituote. Pienestä mökistä löytyy kaikki tarpeellinen vaatimattomaan mäkitupalaisen elämään.

Loppukuusta taas tapahtuu! Säkylä-seura ry:n, Säkylän historiaa – Pankaas kattoen! -historiahanke järjestää yhdessä Säkylän yhteiskoulun kanssa 30.11.2017 Paikallishistoria tutuksi -tapahtumapäivän Säkylän yhteiskoululla. Museotaksvärkki on tapahtumassa mukana yhtenä toimijana vetämässä yhtä toiminnallista työpajaa, jossa oppilaat pääsevät tutustumaan ”entisaikojen koulunkäyntiin”. Olkaa siis kuulolla, mitä silloin tapahtuu…

Hanna

Paikallishistoriaa teräsmiehen voimin!

9.11.2017 Säkylän historiaa -Pankaas Kattoen! -hanke järjesti hanketoimistollaan (Rantatie 254) verkostotapaamisen, johon osallistui toimijoita Säkylä-seuran ja Köyliö-seuran (Museotaksvärkin) lisäksi mm. Säkylän kunnalta, Turun yliopistosta (Porin yksiköstä), Säkylä-Köyliön seurakunnalta, Leader Pyhäjärviseudusta ja Ala-Satakunnan oppaista. Illan aikana pohdimme yhdessä paikallishistorian ja kulttuuriperinnön tärkeyttä.

Millä tavoin paikallishistoria lisää hyvinvointia? Miten paikallishistorian avulla vahvistetaan seudullista elinvoimaisuutta? Millaisia yhteistyömuotoja ja mahdollisuuksia paikallishistoria tarjoaa eri toimijoille? Tällaisten teemojen ympärillä heiteltiin ajatuksia puolin sekä toisin ja suunniteltiin tiiviimpää yhteistyötä seurojen kesken. Tarvetta siihen nimittäin olisi!

Entä kuinkas moni teistä on kuullut ”Suomen teräsmies” Hautaviidasta? Entä mitä ajatuksia alla oleva esine teissä herättää?

Hevosenkenkä ja prässinaula. Kuva: Jaakko Ojala

No romultahan se näyttää, mutta tarina sen takana on mielenkiintoinen tai vähintään hauska, ja juuri siksi se on museoesine. Tarina kertoo, että:

”1.4.1950 oli Tuiskulan Seurojentalossa Parkanon osaston järjestämä iltama, missä päänumerona oli Hautaviidan esiintyminen. Hänen tärkein tekonsa oli Kiukaisten Osuuskaupasta samana päivänä ostamansa uuden 3 nron hevosenkengän vääntäminen hampain siihen asentoon, missä se nyt on, tavalla, joka selviää kuvasta. Hän myös kiersi käsissään prässinaulan kierteelle asettamalla ennen kiertoa naulan kumpaankin päähän paperisuikaleesta kiertämänsä kädensijat. Hän väänsi vielä hampain yhden pyöreän rautakangen suoralle kulmalle. Hautaviita painoi 148 kg. ”Lihakset kuin puuta”, sanoi poliisi Simula kun koetteli kädellään.”

”Suomen teräsmies” Hautaviita. Kuva on ilmeisesti otettu kyseisestä esityksestä.

Toisinaan on hyvä välillä vääntää, tässä tapauksessa, hevosenkengästä ja tehdä yhdessä paikallishistoriasta ja kulttuuriperinnöstä näkyvää ja kuuluvaa. Niinhän sitä sanotaan, että yhteistyössä on voimaa!

Hanna

Yksi esine – tuhat tarinaa -haaste

Mitä museoesineet kertovat itsenäisestä Suomesta? Suomen Kotiseutuliitto on haastanut satavuotiaan Suomen juhlavuoden kunniaksi kaikki Suomen museot jakamaan itsenäisen Suomen tarinaa museoesineiden kautta. Yksi esine – tuhat tarinaa –haasteen tavoitteena on kannustaa museoita kertomaan yhdellä esineellä jotain olennaista paikkakunnastaan, kotiseudustaan tai mahdollisesti koko Suomesta. Kaikki haasteen esineet ja tarinat ovat nähtävillä täällä.

Köyliö-seuran puheenjohtajan Samuli Vahteriston vinkkaamana Museotaksvärkki tarttui haasteeseen Tuiskulan Torpparimuseon ja Yttilän Museokoulun osalta. Räisälä-museo on jo aiemmin osallistunut Yksi esine – tuhat tarinaa -haasteeseen. Esineeksi he valitsivat aikansa tunnetuimman räisäläisen Matti Läheniemen muotokuvan, jonka tarina on luettavissa täältä.

Matti Läheniemen muotokuva ja Räisälä-museon museovastaava Antti Kuisma. Kuva: Jaakko Ojala

Torpparimuseon osalta esineen valinta oli helppo ja yksimielinen. Arvaako jo joku? No tietysti se on taksvärkkikapula eli päiväpulkka! Siitähän kirjoitin aiemmin jo täällä. Pulkka kuvaa nimenomaan paikkakunnan historiaa ja toimii Torpparimuseon symbolina, joten siksi se on oiva valinta haasteeseen.

Taksvärkkikapula. Kuva: Jaakko Ojala

Yttilän Museokoulun osalta lähdimme haasteeseen mukaan Agda Enlundin kesinä 1893 ja 1894 keräämällä kasviolla eli herbaariolla, josta olen aiemmin kirjoittanut täällä. Vaikka kasvio on vain 19-prosenttisesti paikallinen, kertoo se kuitenkin Köyliön, mutta myös koko Suomen koulu- ja sivistyshistoriasta. Kasvio varmasti jo itsessään herättää useimmassa tuhat muistoa ja tarinaa.

Agda Enlundin herbaario. Kuvassa on vuonna 1893 kerätty apila. Kuva: Jaakko Ojala

Tämän haasteen innoittamana, ajattelin, että Museotaksvärkki voisi osallistua ainakin osittain myös Suomi-kuvahaasteeseen Instagramin puolella. Eihän Suomi 100-haasteita voi olla liikaa : D Suomi-kuvahaasteen tavoitteena on ”paitsi vahvistaa suomalaisten yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta myös vaikuttaa eri sosiaalisen median kanavissa esitettävään Suomi-kuvaan”.

Museotaksvärkin osalta museoesineet ja Köyliön valokuvat-arkiston valokuvat tulevat olemaan isossa roolissa tässä haasteessa. Ottakaa siis Museotaksvärkin Instagram-tili seurantaan. Tili löytyy Instagramista museotaksvarkki -nimellä.

Tällaisin haastein on ollut kiva käynnistellä töitä loman jälkeen,

Hanna