Ahkerasti väriä vaihtaen virkattu peitto.

Kaikki museoiden kokoelmat eivät suinkaan koostu ikiaikaisista esineistä, vaan osa paikallismuseoista kerää myös tuoreempaa esineistöä, jotka täydentävät heidän kokoelmiaan tai ovat muuten painoarvoltaan merkityksellisiä säilyttää myös tuleville sukupolville. Tässä esittelen teille yhden tuoreimmista Räisälä-museon esineistä.

Kuva: Jaakko Ojala.

Tämän kauniin ja ajatuksella virkatun peiton tekijä Sirkka Muurela muisteli elokuussa 2016 Alavudella, että:

Lankoja oli puolattuna sekä täysiä puolia että ”räkänokkapuolia” – joista kankaankutoja ei ainakaan tykännyt – oli tutkaimia, muita langanpätkiä, keitettyjä lankoja, vyyhtien loppuja ym. Kaikki langat hän toi Alavudelle eläkkeelle jäätyään sekä käsitöiden loputtua Räisälän kansanopistossa vuonna 1994. Hän rupesi vähitellen miettimään, miten hyödyntäisi näitä lankoja. Monissa lähetystyön piireissä tehtiin siihen aikaan ns. Äiti Teresan -peittoja, johon tilkkuja (18×18 cm) kudottiin langanlopuista pääasiassa puikoilla tai jotkut virkkasivat. Sirkka rupesi myös tekemään villalangoista edellä mainitun kokoisia tilkkuja virkaten. Kiinteän virkkauksen yhteydessä sai helposti langanpäät piiloon. Vielä alussa Sirkka ei ollut päättänyt sen tarkemmin mihin tarkoitukseen hän tilkkuja teki. Ensimmäisen tilkun virkkaamisen hän aloitti helmikuussa 2009, kun matkusti pikavuorolla Jyväskylään vierailulle Suomen käsityömuseoon. Lankana olivat valkoiset KIRI-lankatutkaimet.

Kaikkiaan peitossa on 63 tilkua. Virkkaamistaan paloista hän rupesi kokoamaan peittoa joulukuussa 2009. Hän päätteli langanpäitä, prässäsi ja kokosi tilkut niin, että ompeli niitä ensin 9 kappaletta riveiksi. Tätä työtä tehdessään Sirkalla oli koko ajan mielessä muistot Räisälän kansanopiston käsityötunneilta ja vapaa-ajan illoista. Tämä peitto valmistui tammikuussa 2010. Peiton nimeksi Sirkka antoi kauan harkittuaan: AHKERASTI VÄRIÄ VAIHTAEN VIRKATTU PEITTO.

Sirkka oli koonnut ylös ajatuksia peitoa kootessaan:
Ylimmäinen tilkkurivi on koottu puna-mustista tilkuista – siis KARJALAN VÄREISTÄ. Rivin aivan keskimmäinen tilkku on muisto opiston kutomosta. Pieni punainen kangaspuissa kudottu tilkku valkoisine loimilangan solmuineen, on jonkun oppilaan patalappukankaan loimesta opistossa kutoma tilkku.

Ylhäältä laskien toinen rivi koostuu sinisävyisistä tilkuista. Se voisi kuvata Vuoksen virtaa, jonka rannalla opisto Räisälässä oli.

Sitten on sekalaisia tilkkuja, jotka kuvaavat opiston evakkoaikaa eri paikoissa, kuten Teuvassa, Köyliössä ja Kokemäellä. Koko tekstiilin keskimmäinen kypsän keltainen tilkku kuvaa sitä, miten opisto antoi paljon hyviä elämän ohjeita ja taitoja nuorille opiskelijoille. Sitä se ainakin yritti tehdä. Opisto juurtui näin satakuntalaiseen ympäristöön.

Alimmat tilkkurivit kuvaavat Suomen viljavimman seudun Satakunnan muhevia peltoja.

Sirkka toteaa lopuksi, että ”kun peitosta ei tullut Äiti Teresan -peittoa, niin lämmittäköön tämä virkkaamani työ nyt kaikkia muistoja Räisälän kansanopiston käsitöistä. Niiden parissa sain työskennellä 31 vuotta.”

Sitten on aika kaivella kalentereita esiin. Museotaksvärkki järjestää 11.4.2018 klo 9-15  Yttilän Museokoululla esinekokoelmakoulutusta kotimuseoiden ylläpitäjille. Eli kaikki, joilla on varastoissa aarteita tai kiinnostusta asiasta, ovat lämpimästi tervetulleita kuulemaan asiantuntijoiden neuvoja esinekokoelmien luetteloinnista, hoidosta, esillepanosta ja ylläpidosta. Koulutuksen tulevat pitämään Satakunnan Museon maakuntatutkija Akuliina Aartolahti sekä esinekonservaattori Kaisa Lindewall. Jotta kahvia riittää kaikille, pyydän, että ilmoittautuisitte minulle osoitteeseen museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soittamalla numeroon 044 2439633 viimeistään 7.4.2018 mennessä. Koulutuksesta tulee lisätietoa tuonnempana, joten olkaahan kuulolla,

Hanna

Räisälä-museon aarteet ja ihmetykset.

Olen museourani aikana törmännyt vaikka minkälaisiin museoesineisiin ja niiden taustalla oleviin tarinoihin, jotka saavat haukkomaan henkeä upeudellaan tai koskettavuudellaan. Sitten on niitä, jotka saavat kulmakarvat kohoamaan hämmästyksestä ja ihmetyksestä puhumattakaan mysteerivipstaakeleista, joista olen kirjoittanut teille jo aiemmin täällä. Esittelen teille vihdoin ja viimein muutaman Räisälä-museon esineen, jotka jollain tapaa herättivät minun mielenkiintoni luetteloinnin yhteydessä.

Kuva: Emilia Helminen.

Yli 80-vuotiaan rekitäkin on valmistanut räisäläinen Saima Paavilainen. Rekitäkin lahjoittaja Saiman tytär Anna-Leena Paavilainen kertoo, että tämä täkki joutui varkaan käsittelyyn 50-luvulla. Varkaus tapahtui Harjavallan Osuuskaupan pihalla, sillä aikaa, kun hänen vanhempansa olivat kaupassa. Tässä peitossa oli helmassa keskellä kaunis vaaleanpunainen pallo, joka oli samaa lankaa kuin kukkasien keskus. Sellaista lankaa ei enää saatu mistään, joten tämä nykyinen korvike ei vastaa aitoa.

Kuva: Jaakko Ojala.

Mielenkiintoinen esine on tämä 60 cm pitkä kaksinkertainen kellonperä, jonka Anna Maria Kaasalainen teetti omista hiuksista miehelleen Pekka Kaasalaiselle. Valmistajasta ja valmistusajasta ei ole tietoa. Kellonperät olivat eräänlainen miesten koru, joita käytettiin 1900-luvun alkupuolella. Tunnetuimpia hiuskorujen tekijöitä oli Fredrika Runeberg, Johan Ludvig Runebergin puoliso.

Kuva: Jaakko Ojala.

Tämä esine on puolestaan yöpuvun päiväsäilytyspussi. Tämä on se esine, joka saa ne kulmakarvat kohoamaan. Kaikkea sitä… Pussin on valmistanut Anna Maria Kaasalainen, joka on ommellut säilytyspussin omaan käyttöönsä ollessaan oppilaana Räisälän kansanopistossa vuosikurssilla 1909-1910. Sen olen huomannut, että ennen vanhaan jokaiselle esineelle on valmistettu oma säilytyspussi. Tämä ehkä kertoo ahtaista säilytystiloista tai niiden puutteesta, joten nätit säilytyspussit olivat looginen ja esteettinen tapa säilyttää, no vaikka sitä yöpukua.

Kuva: jaakko Ojala.

Tämä leipätiinu on tehnyt matkaa. Tiinu on peräisin Luukoyrjölän tilalta Räisälän Alhotojalta. Tilan emäntänä oli Katri Karonen ja isäntänä Antti Karonen. Talvisodan sytyttyä tiinu teki evakkomatkan emännän mukana Kokemäelle ja sieltä Tuomaalassa olevaan Kokemäen kartanon sivukartanoon. Jatkosodan aikana tiinu matkasi jälleen emännän mukana takaisin Alhotojalle, jonne myös muolaalainen Mirja Karonen oli saapunut talon miniäksi Arvi Karosen puolisona. Jatkosodan jälkeen leipätiinun matka johti ensin Elisenvaaran kautta Peräseinäjoelle Kohtalan taloon, mutta emännän  elämäntaival päättyi traagisesti, sillä hän kuoli monen muun räisäläisevakon tavoin Elisenvaaran pommituksessa. Peräseinäjoelta tiinu siirtyi Arvi ja Mirja Karosen mukana Kokemäen Risteelle Kukolaan, jossa he aloittivat uuden elämän vuonna 1945 ns. kylmän tilan viljelijöinä, oltuaan sitä ennen hetken väliaikaisessa majapaikassa Tommisilla Kokemäen Peipohjassa. Arvi raivasi itse tilan pellot ja rakensi kodin perheelleen.

Arvin ja Mirjan tytär Tarja muistaa lapsena muutaman kerran sotkeneensa leipätiinussa taikinan, koska hänen äidillään oli ajoittain paha allerginen ihottuma käsissään. Leipätaikinasta valmistettiin usein myös makoisia lanttukukkoja, jotka voideltiin paistamisen jälkeen lanttu-suolaliemellä, kiedottiin monen pyyheliinan sisään ja laitettiin tiinun kannen päälle pehmiämään. Myöhemmin tiinussa on leivottu hyvän ruisleipätaikinan lisäksi pieniä ”kaaliaisleipiä”. Kun varsinaiset leivät oli leivottu nousemaan, niin tiinu oli kaavittava eli kaalittava puhtaaksi reunoista ja pohjasta. Tästä lopputaikinasta tehtiin pieni leipä, ja siitä tuo nimi. Ja miten makoisilta kaaliaisleivät maistuivatkaan voin kanssa!

15.2.2018 Alasatakunnassa julkaistiin juttu onnistuneesta laskiaissunnuntain Ystäväkirkkopyhästä. Oli ilo olla mukana,

Hanna

Yttilän Museokoulun tarina osa 2.

Yttilän koulu toimi yksitoista vuotta Köyliön ainoana kouluna. Oppilaita tuli koko kunnan alueelta ja osa oppilaista majoitettiin Yttilän taloihin. Oppilasmäärän kasvaessa perustettiin apuopettajan virka vuonna 1899. Tätä virkaa hoiti vuosina 1903-1919 Ilta Nuotio. Puuseppä F. Rönnberg vastasi poikien käsitöistä vuosina 1882-1892 ja veistonopettaja Kalle Salonen vuosina 1892-1911. Ida Sandströmin jälkeen johtajaopettajana toimi vuosina 1911-1918 T. E. Soini. Pisimmän opetustyön tekivät opettajapariskunta Lyyli (1920-1957) ja Antti (1918-1956) Kovanen. Heidän jälkeen opettajina toimivat pariskunta Alpo (1957-1971) ja Helga (1957-1959, 1968-1979) Heino.

Yttilän koulun oppilaita 1910-luvulta. Takana opettajatar Ida Sandström ja johtajaopettaja Toivo Soini. Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.

Yttilän koulun oppilaita 1910-luvulla. Takana opettaja Toivo Soini ja apuopettaja Ilta Nuotio. Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.

Yttilän alakoululaisia 1930-luvulla. Oikealla opettaja Lyyli Kovanen. Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.

Yttilän yläkoululaisia vuonna 1948. Keskellä opettaja Antti Kovanen. Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.

Yttilän koulun oppilaita vuonna 1960. Opettajina Alpo Heino ja Taimi Varpia. Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.

Muutoksia Yttilän koulupiirissä tapahtui, kun erillinen alakoulu perustettiin Kankaanpäähän vuonna 1925 ja vuotta myöhemmin Tuohiniemeen. Tällöin Yttilän koulupiiri muuttui neliopettajaiseksi. Kankaanpäässä opettajana toimi alakoulun loppumiseen asti vuoteen 1958 Elma Tuomola ja Tuohiniemessä opettajana toimi puolestaan alakoulun lakkautumiseen asti vuoteen 1968 Taimi Varpia.

Suurimmat muutokset kuitenkin olivat, kun vuonna 1958 Kankaanpään koulu perustettiin ja jaettiin omaksi koulupiiriksi. Jaon jälkeen Yttilän koulupiiriin jäivät Hankaankorven, Tuohiniemen, Pehulan, Vellinkylän, Uudenmaan ja Yttilän kylät sekä muutama yksittäinen tila Karhialta.

Vuonna 1972 tehtiin jälleen uusi koulupiirijako, kun Köyliö maamme ensimmäisten kuntien joukossa siirtyi peruskoulujärjestelmään. Tällöin Yttilän koulupiiri lakkautettiin ja liitettiin Kankaanpäähän. Opetus vanhassa koulurakennuksessa jatkui kutenkin kevääseen 1979, jolloin sen melkein sata vuotta kestänyt toiminta päättyi.

Yttilän koulusta tuli Museokoulu 1980-luvun alussa. Kuva: Jaakko Ojala

Köyliön kunnanhallituksen kokouksessa 18.4.1977 päätettiin Yttilän koulusta perustaa museokoulu, johon kerättäisiin lakkautetuista kouluista museoarvoiset esineet ja koulukirjat. Toiveena myös oli, että museoesineet luetteloitaisiin ja Museokoulusta tehtäisiin museoesite, mutta nämä jäivät toteuttamatta. Entisessä opettajan asunnossa ja pienessä luokkahuoneessa toimi kansalaisopiston kudontapiiri. Isompaan luokkahuoneeseen on sijoitettu museoesineet ja tila toimi soittokunnan harjoitustilana sekä kylätoimikunnan kokouspaikkana. Piharakennuksen käsityöluokasta kunnostettiin nuorisotila. Talousrakennus toimii varastona.

Yttilän Museokoulun iso luokkahuone ja tietysti museokoira Reima, Kuva: Jaakko Ojala.

Vuonna 2015 Köyliön kunta myi Yttilän Museokoulun Yttilän Kyläyhdistys ry:lle, joka ylläpitää Museokoulun toimintaa sekä museon että koko kylän yhteisen kulttuuritalon osalta. Museokoululla on ollut aktiivista toimintaa jo vajaan neljänkymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä Museokoulu toimii kyläläisten kokoontumispaikkana. Leikkikenttä kerää pienempää väkeä Museokoulun ympäristöön ja Museokoulun pihapiiristä löytyy myös mölkkykenttä. Kerran kuussa koululla järjestetään olohuonepäiviä, jolloin Museokoululle voi tulla vapaasti seurustelemaan, pelaamaan pelejä tai lukemaan. Sukututkimusryhmä kokoontuu sekin Museokoululle kerran kuussa juttelemaan ja kertomaan oman tutkimuksen ongelmakohdista sekä samalla kootaan yhdessä tietokantaa Köyliön torppareista 1860-luvulta 1910-1920-luvuille. Syysmarkkinat ovat olleet jokavuotinen perinne, jotka on järjestetty Museokoulun piha-alueella aina syyskuussa. Piharakennuksessa sijaitseva Rompetori on auki kesäaikaa kerran kuussa tiistai-iltapäivisin. Lisätietoa Yttilän Museokoulun toiminnasta löytyy Yttilän Kyläyhdistyksen sivuilta.

JA LOPUKSI: Laskiaissunnuntaina 11.2.2018 järjestetään jo perinteeksi muodostunut Ystäväkirkkopyhä, johon minua pyydettiin kertomaan Museotaksvärkki-hankkeen osalta Tuiskulan Torpparimuseon tekstiilikokoelmista, jotka ovat teille lukijoille jo tuttuja täältä blogista. Ystäväkirkkopyhän aikataulusta ja ohjelmasta voit käydä lukemassa täältä. Ja pitäkää peukkuja, että esitys menisi hyvin : )

Hanna

---

Lähteet:

Heino, Alpo 2007: Yttilän koulu – Köyliön ensimmäisestä koulusta museokouluksi. Köyliö-seura (toim.) Köyliist 8. Härkikarilta karpalosuolle. Jyväskylä, 20-28.

Salokangas, Raimo: Köyliön historia II 1850-1975. Kokemäki 1980.