Löytyykö varastoistasi rompetta ja roinaa?

Kesä lähestyy ja on taas aika käydä varastojen kimppuun. Oletko haaveillut jonkinlaisen ”kotimuseon” perustamisesta, kaipaako jo olemassa oleva kotimuseo järjestystä ja ojennusta vai oletko muuten vain kiinnostunut vanhoista esineistä tai paikallismuseotoiminnasta? Oletko pohtinut, mitä esinekokoelmat kertovat, kenelle ne kertovat ja miksi? Tai mistä tulee omistamisen tarve? Tai miten ja miksi keräätään esinetiedot talteen? Vai askarruttaako kenties esinekokoelmiesi kunto?

Näitä kysymyksiä tulemme pohtimaan Yttilän Museokoululla 11.4.2018 klo 9-15 Museotaksvärkki-hankkeen järjestämässä esinekokoelmakoulutuksessa.

Ilmoittautumisen ja aamukahvin jälkeen suunvuoron saa Satakunnan Museon maakuntatutkija Akuliina Aartolahti, joka tulee kertomaan esinekokoelmien ylläpidosta, tallentamisesta ja esillepanosta. Iltapäivällä puheenvuorossa on esinekonservaattori Kaisa Lindewall, joka puolestaan perehdyttää esinekokoelmien hoitoon. Päivän aikana piipahdetaan myös Museokoulun piharakennuksessa, jossa sijaitsevat maatalouteen liittyvät esineet sekä köyliöläisen suutarin Pauli Mattilan jäämistöstä koottu suutarinverstas. Myös Samuli Vahteristo sanoo päivän aikana sanasen tulevasta Köyliö-seuran käsityöperinteeseen liittyvästä julkaisusta.

EsitePäivä on pitkä, eikä koulutuksessa tarvitse istua kurisevin vatsoin, vaan jokaiselle osallistujalle tarjotaan ilmainen keittoluonas kahveineen. Kasvissyöjät ja laktoosittomat ovat nekin huomioitu. Joten muistattehan ilmoittautua minulle osoitteeseen museotaksvarkkihanke@gmail.com tai numeroon 044 243 9633 7.4.2018 mennessä.

Yttilän Kyläyhdistyksen verkkosivulle on nyt lisätty Museokoulu -linkki, josta voi jatkossa käydä lukemassa lisää Museokoulusta ja sen toiminnasta. Myöhemmin sivuille lisätään myös tietoa siitä, mitä me olemme hankkeen aikana saaneet aikaiseksi Museokoulun osalta. Samalla voi käydä ihastelemassa Jaakko Ojalan upeita ja hehkeitä kuvia Museokoulun ja piharakennuksen tunnelmallisista miljöistä.

_MG_0406_1
Kuva: Jaakko Ojala

Blogiin on myös lisätty kaikkien luettavaksi Museotaksvärkin hankesuunnitelma. Linkki löytyy myös oikeasta sivupalkista.

KOY1826
Kuva: Jaakko Ojala

Jokaisesta Köyliön museosta löytyy yksi tai useampi tuohiropponen (tai tuohinen, tuohiroppinen, tuokkonen, rove, rope tai portta, miten kukin sitä haluaakaan kutsua), onhan se ollut elintärkeä astia tähän aikaan vuodesta.

Museotaksvärkki toivottaa kaikille rauhallista ja aurinkoista pääsiäistä!

Hanna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s