”Entisaikojen koulunkäyntiä”

IMG_1124

Säkylä-seura ry:n Säkylän historiaa – Pankaas kattoen! -historiahanke järjesti 30.11.2017 yhdessä Säkylän yhteiskoulun kanssa Paikallishistoria tutuksi -tapahtumapäivän yläastelaisille ja lukiolaisille. Museotaksvärkki oli tapahtumassa mukana järjestämässä ”Entisaikojen koulunkäyntiä” -työpajan, jossa esittelimme osan Yttilän Museokoulun käyttökokoelmiin kuuluvista opetustauluista. Työpajan vetäjinä toimivat Museotaksvärkki-hankkeen johtaja Mikko Eskola, Yttilän kyläyhditys ry:n puheenjohtaja Sari Minkovitsch, Köyliön valokuvat-arkiston johtaja Kalevi Salmi ja tietysti minä.

Opetustaulujen teemoiksi valitsimme maatalouden, työn, valistuksen sekä kaupungin ja ujuttautui joukkoon myös muutama historia-aiheinenkin opetustaulu. Osallistavassa työpajassa oppilaiden tehtävänä oli ryhminä pohtia yhden teemaan sopivan opetustaulun pohjalta, mitä opetustaululla halutaan kertoa ja opettaa, mikä on muuttunut ja millainen opetustaulu olisi tänä päivänä? Lopuksi ryhmät esittelivät opetustaulunsa ja pohdintansa luokalle ja meille.

IMG_1233

IMG_1208

IMG_1236

IMG_1164

Tämän päivän kuvatulvan keskellä on hyvä välillä pysähtyä yhden kuvan äärelle ja pohtia sen sisältöä ja merkitystä. Se ei nimittäin ole niin helppo homma, mitä aluksi ajattelimme. Varsinkin maaseutumaisemaa kuvaavat opetustaulut osoittautuivat haasteelliseksi, sillä tavallaan maisemat näyttävät samalta kuin nykyään, mutta eivät sitten kuitenkaan. Joidenkin oppilaiden oli vaikea tunnistaa maaseudun rakennuksia, kuten navettoja, aittoja ja luhteja, vaikka ne näyttivätkin osittain tutuilta. Opetustauluista tartuttiin helposti tuttuihin asioihin, kuten vaatteisiin ja eläimiin, ja näiden tuttujen asioiden pohjalta oppilaat lähtivät pohtimaan, mikä on muuttunut. Kaupunkimaiseman kohdalla selkeästi esille nousivat ne asiat, mitkä kuvasta ikään kuin puuttuivat tai mikä on toisin tänä päivänä, kuten liikennevalot, -merkit ja -säännöt sekä mainostaulut ja kaupat. Valistus- ja terveysaiheisten opetustaulujen sanoma oli kaikille oppilaille ”selvää pässinlihaa”, eikä hygienia-asioita tarvitse enää koulussa opettaa.

IMG_1194

IMG_1198
Tätä opetustaulua kutsuttiinkin lopulta ”kissatauluksi”.
IMG_1238
Oma haasteensa oli myös liidulla kirjoittaminen.

IMG_1177

Päivän päätteeksi mieleeni kuitenkin jäi erään yläastelaisen pojan kommentti: ”Mä en oo ikinä käyny museossa”.  Se on asia, mille pitäisi tehdä jotain. Mikäänhän ei korvaa aitoa paikallismuseon tunnelmaa ja yksilöllisyyttä, sen pitäisi jokaisen itse nähdä ja kokea. Me Museotaksvärkissä yritämme parhaamme mukaan tuoda Köyliön paikallismuseoiden ja paikallisen kulttuuriperinnön roolia ja merkitystä esille, ja teemme töitä sen eteen, että Köyliön museoiden esinekokoelmat ovat jatkossa kaikkien saavutettavissa. Myös Suomen Kotiseutuliitto on kirjoittanut paikallismuseoiden tärkeydestä sekä esittänyt huolensa paikallismuseoiden toimintaedellytyksistä. Kotiseutuliiton teksti on luettavissa täältä.

Halusimme koostaa Köyliön valokuvat-arkistoon työpajasta myös  ”virtuaalinäyttelyn”. Köyliön valokuvat-arkistosta löytyy nyt kaikki työpajassa olleet opetustaulut. ”Virtuaalinäyttely” löytyy yleishaulla A02. Kuvan tarkemmat tiedot -kohdasta löytyy tiivistetysti oppilaiden kommentit ja pohdinnat kyseisestä opetustaulusta. Menkäähän siis kurkkaamaan, mitä saimme oppilaiden kanssa aikaiseksi.

Suuret kiitokset vielä Paikallishistoria tutuksi -tapahtumapäivän järjestäjille sekä Säkylän yhteiskoulun oppilaille hauskasta, mieleenpainuvasta ja ajatuksia herättäneestä päivästä.

Hanna

Mainokset

Torpparimuseon tarina osa 7.

Torpparimuseon tarinasta on enää esittelemättä teille Martan mökki, josta olen jo aiemmin kirjoittanut muutaman sanan täällä.

Saunala
Kekoperän Martan eli Saunalan Martan mökki. Koivun juurella tyttären pojat 11.6.1952. Kuva: Paavo Varpiala, Köyliön valokuvat-arkisto.

Martta Kekoperän äiti Johanna Maria Kekoperä (s. 1861, k. 1933) sai osuutenaan torpparivapautuksessa pienen maatilkun (0,3 ha) keskikylästä Nälkälän mäestä. Mökki rakennettiin vanhasta saunarakennuksesta. Myöhemmin paikkaa alettiinkin kutsua ”Saunalaksi”. Johanna oli naimaton ja hänellä oli monta aviotonta lasta, joista nuorin oli Martta (s. 1904). Martta muutti äitinsä kanssa Saunalaan. Martalle syntyi vuonna 1921 myös avioton tytär Lahja. Saunalaa asutti parhaimmillaan siis kolmen sukupolven naiset.

_MG_9996
Martan mökki on hyvin tyypillinen torppariajan mäkitupalaisen mökki, jossa on tupa ja porstua. Kuva: Jaakko Ojala 2014.

Lopulta Martta asui yksin mökissään naapuriavun turvin ja kuoli vanhainkodissa vuonna 1993. Mökin oli perinyt Lahjan toinen pojista. Hän möi tontin Olli Härkälälle. Mökin hän puolestaan lahjoitti Museoyhdistykselle vuonna 2005. Vuonna 2010 mökki siirrettiin nykyiselle paikalleen Torpparimuseon tontille.

Martta
Martta Kekoperä kiikkustuolissaan. Hän mielellään luki lehtiä, mieluiten kuulemma Nyyrikkiä Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Martta oli värikäs persoona ja riuska työihminen ja hänestä kuulee paljon muistoja ja kertomuksia. ”Usein tällaisen mökin yksinäiset naiseläjät tekivät elannokseen monenlaisia käsityöitä. Mutta Martta ei ollut käsityöihminen. Hän teki taloissa kaikenlaisia sekatöitä pyykinpesusta peltotöihin. Hän keräsi risuja ja teki luutia. Pitkään Martta toimi myös koulun siivoojana.” Muistelee Paula Härkälä.

Paavo Varpiala puolestaan muistaa, että mielellään Martta kyläili, uteli ja puheli päivän tapahtumista, ja tietysti sai samalla kahvia ja muuta suuhun pantavaa. Martan tulo oli kuin sanomalehti olisi tullut taloon. ”Kai opettaja on jo kuullut”, oli Martan tapa aloittaa päivän uutiset.

tn_Tuiskula_05_09_2017_22
Martan mökki on sisustettu hyvin kotoisaksi hempein sävyin. Kuva: Emilia Helminen.

Paula Härkälä on sisustanut Martan mökin, joka edustaa vähän tuoreempaa aikakautta verrattuna torppariaikaan. Martan mökissä ei enää syöty puuastioista vaan emaliastioista, joista tuli Suomessa 1950-luvulla hittituote. Pienestä mökistä löytyy kaikki tarpeellinen vaatimattomaan mäkitupalaisen elämään.

Loppukuusta taas tapahtuu! Säkylä-seura ry:n, Säkylän historiaa – Pankaas kattoen! -historiahanke järjestää yhdessä Säkylän yhteiskoulun kanssa 30.11.2017 Paikallishistoria tutuksi -tapahtumapäivän Säkylän yhteiskoululla. Museotaksvärkki on tapahtumassa mukana yhtenä toimijana vetämässä yhtä toiminnallista työpajaa, jossa oppilaat pääsevät tutustumaan ”entisaikojen koulunkäyntiin”. Olkaa siis kuulolla, mitä silloin tapahtuu…

Hanna