Torpparimuseon tarina osa 5.

_MG_0039

Torpan pirtti on sisustettu ajan mukaisesti. Vaikka huonetta kutsuttiin ”paremmaksi huoneeksi”, jossa otettiin vieraat vastaan, tilan ahtauden vuoksi siellä myös työskenneltiin ja nukuttiin. Tästä kertovat nurkassa oleva peti, joka on sijattu ajan tapaan olkipolstarilla, alusraitilla, pääraitilla ja täkillä sekä kangaspuut, joissa on kuteilla rohdinkangasta. Ikkunan alta löytyy myös rukki, johon kuuluu tortti, lyhty ja härkki sekä vyyhdin- ja kerinpuut.

_MG_0048

Nurkista löytyvät hääpeilit, jotka on valmistanut Aleksanteri ”Santtu” Sianoja Tuiskulan Sianojan torpasta. Yhteensä peilejä oli neljä, joita hän lainaili häähuoneisiin. Pöydällä on myös esillä Kustaa Polvianderin perheraamattu ja seinätaulu puolestaan huomauttaa, että AHKERUS ON ONNEN ALKU!

_MG_0035

Porstuan peräkamari oli usein muorin ja faarin käytössä. Kamarista löytyy sivusta vedettävä sänky sekä monilokeroinen Gestrin mummun klaffipiironki. Olga Gestrin (os. Helenius. myöh. Saha) työskenteli meijerskana Tuiskulan meijerissä. Piirongin päällä on satulipeili, josta löytyy teksti:

”Ida Marttila Tuiskulasta omistaa tämän satulin W1882.
Idan rakastettu on Mäkelän trenki Johan Lindroos.
Toristetan Tuiskulassa
Syyskuun 20 pä 1886.
Glöm ei min glömmer ej aldri
min ven.
Lirvakas poika.”

Kamarissa on myös esillä matka-arkku eli ”Amerikan arkku”. Arkku on kuulunut Olga Vanteelle Puolimatkan torpasta. Hän oli matkustanut Amerikkaan kolme kertaa.

_MG_0028

Tuvassa valmistettiin ruokaa, tehtiin puhdetyötä ja toimi se myös nukkumatilana. Uuniin mahtui kerralla kymmenen leipää, jotka kuivattiin katossa  vartailla. Takan läheltä löytyy patapenkki. Kun pata kraakun avulla käännettiin pois tulelta, nostettiin pata säilöön penkissä olevaan syvennykseen.

_MG_0025

Pöydän päältä löytyy leipähöylä, jonka on valmistanut torppari August Valtanen Tuiskulasta. Höylällä ”höölätään” kovaa leipää puuroksi. Tätä leipäpuuroa syötiin kuivana muun ruoan ohessa. Puulautasilla leikattiin lihaa ja kalaa ja liemiruokaa syötiin yhteisestä vadista omalla lusikalla, joka hyvin nuoltunua aseteltiin seinällä olevaan lusikkakampaan.

Huoneesta löytyy myös ”läpitooli” eli reikätuoli, jonka avulla lapsi opetteli seisomaan ja kävelemään. Tällöin myös äiti ennätti hetkeksi omiin askareisiinsa.

Torpan porstuasta on esillä taksvärkkärin eväslaukku, jota käytettiin mm. päivätöissä käydessä Köyliön vanhassa kartanossa 1850-luvun molemmin puolin. Kuvassa oleva eväslaukku on pienennetty jäljennös alkuperäisestä. Puuosiin on kaiverrettu FJB 1858. Tämän jälkeen tuli käyttöön koivutuohesta punottu tuohikontti, jota myös ”helvetiksi” haukuttiin. Tuohikontit puolestaan korvasi 1890-luvun lopulla nahkareput.

Kaikki kuvat torpasta on ottanut kukas muukaan kuin Jaakko Ojala. Sisäkuvat ovat vuodelta 2014 ja esinekuvat ovat tämän kesän esinevalokuvaustalkoista.

Mutta nyt takaisin esineluetteloiden pariin,

Hanna

Mainokset

31 talkoot ja 43 talkoolaista.

Museotaksvärkki on tähän mennessä järjestänyt kaikkiaan 31 talkoot, joista Tuiskulan Torpparimuseolla talkoiltiin 17 päivän, Yttilän Museokoululla 5 päivänä ja Räisälä-museossa 3 päivänä. Riukuaitataksvärkissä talkoiltiin 3 päivänä ja digitalkoita ollaan järjestetty 4 kertaa. Kaksi talkoopäivää jouduttiin perumaan sairastumisen ja talkoolaisten puuttumisen tähden. Kaiken kaikkiaan talkoisiin osallistui huimat 43 talkoolaista. On ollut ilo tavata ja tutustua teistä melkein jokaiseen. Ilman teitä emme olisi nyt tässä pisteessä, kiitos!

Kaiholla tulen muistelemaan yhteisiä talkoitamme, sillä nyt alkaa se yksinäinen puurtaminen. Esineinventoinnin lisäksi hankkeessa inventoidaan myös Tuiskulan Torpparimuseon ja Yttilän Museokoulun rakennukset. Edelliset rakennusinventoinnit Torpparimuseolla on tehty vuonna 1992 ja Museokoululla vuonna 1996. Inventoinnit päivitetään ja täydennetään kuvineen koskemaan nykytilannetta. Inventoinnit tehdään Satakunnan Museon ylläpitämään Pakki-tietokantaan, joka on vastaavanlainen viranomaiskäyttöön tarkoitettu kokoelmanhallintaohjelma kuten WebMusketti, mutta koskee rakennuksia ja kulttuuriympäristöjä.

Hanke osallistuu myös Köyliön kappeliseurakunnan esineinventoinnin selvittelyyn ja tulevien toimenpiteiden suunnitteluun. Seurakuntien arvoesineinventointi poikkeaa jonkin verran museoiden esineinventoinneista. Tällä hetkellä muutamat kysymykset odottavat vielä vastauksia, ennen kuin pääsemme konkreettisen selvitys- ja suunnittelutyön pariin.

Nyt, kun kaikki Yttilän Museokoulun ja Tuiskulan Torpparimuseon esineet on käyty läpi, on hyvä myös miettiä museoiden kokoelmapoliittista ohjelmaa. Kokoelmapoliittisen ohjelman laatiminen on keino hallita museoiden kokoelmia. Siinä mm. määritellään, mitä kokoelmat pitävät sisällään, ja mitä mahdollista kaivattaisiin museon kokoelmiin, jotta siitä saataisiin ehyempi kokonaisuus. Kokoelmapoliittinen ohjelma toimii ikään kuin museokokoelmien käsikirjana, johon on koottu tietoa kyseisen kokoelman hallinnasta, tallennuksesta aina kokoelmien säilytyksestä esineiden hoitoon. Kokoelmapoliittisen ohjelman lisäksi Yttilän Museokoululle laaditaan myös erillinen käyttösuunnitelma, josta olen teille jo kirjoittanut täällä ja täällä.

Museotaksvärkki osallistuu myös erilaisin kokoonpanoin ja esityksin Köyliön Ystävien järjestämiin ystävätapaamisiin. Nähtävillä on tilanteen ja aikataulun mukaan ainakin täällä blogissa jo nähdyt tekstiilit sekä ”piippunäyttely”. Ystävätapaamisten  ”maakuntakierroksen” ajankohdat voit käydä katsomassa täältä.

Lopuksi haluan vielä kiittää teitä lukijoita. Edellinen päivitys keräsi päivän aikana 192 lukukertaa, mikä tuntuu huimalta lukemalta. Tuntuu kivalta, että Museotaksvärkki herättää kiinnostusta, enkä kirjoittele täällä vain omaksi ja äitini iloksi,

Hanna

Esinevalokuvaustalkoot olivat tältä osin tässä – mitä seuraavaksi?

Räisälä-museon talkoiden ohessa 29.8. istuimme alas pohtimaan Museotaksvärkki-hankkeen syksyä ja talvea. Paljon olemme jo saaneet aikaiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että melkein kaikki esinevalokuvaustalkoot on pidetty. Eilen 7.9. pidettiin tämän vuoden osalta viimeiset talkoot Yttilän Museokoululla. Kaiken kaikkiaan esineitä on kuvattu kesän ja syksyn talkoissa noin 3294, joista Tuiskulan Torpparimuseon esineitä on 2341 ja Yttilän Museokoulun 603. Räisälä-museon esineitä olemme tähän mennessä kuvanneet noin 350.

FullSizeRender

Nyt kun melkein kaikki esineet on valokuvattu, alkaa toinen iso urakka, jolloin Tuiskulan Torpparimuseon ja Räisälä-museon esineiden tiedot päivitetään ja kuvat siirretään Satakunnan Museon ylläpitämään WebMusketti-tietokantaan. Yttilän Museokoulun osalta esineinventoinnit kootaan Excel-taulukkoon. Torpparimuseon ja Museokoulun esinekuvat tullaan myös siirtämään tietoineen Köyliön valokuvat-arkistoon. Köyliön valokuvat-arkisto on julkinen tietokanta, toisin kuin WebMusketti-tietokanta, joka on vain viranomaiskäyttöön tarkoitettu kokoelmanhallintaohjelma. Hankkeemme tarkoituksena on, että esinekokoelmat olisivat jokaisen teidän tavoitettavissa, joten Köyliön valokuvat-arkisto on siihen oiva väylä. Valokuvat-arkistossa voi myös järjestää ”virtuaalinäyttelyitä”, joten olkaanhan sen osalta kuulolla.

värttinä

värttinä1

Tässä kuvakaappaus valmiista WebMusketin esinekortista, johon on kirjattu kaikki tarvittavat ja löydetyt tiedot kehräpuusta esinenumerolla 1813. Valmiita esinekortteja Musketissa on vasta reilut 300, mutta digitalkoiden aikana suurin osa esineiden perustiedoista on jo syötetty Muskettiin. Ne vain odottavat täydentämistä, kuvia ja tutkimustyötä. Näinkään kattavia tietoja ei kaikista esineistä löydy, mutta kaikki tiedot kirjataan, mitä tiedetään. Museoesineen arvo ei aina ole esineessä, vaan kontekstitiedoissa, joissa kerrotaan esimerkiksi kenelle esine on kuulunut, mitä sillä on tehty tai mihin tilanteeseen tai tapahtumaan esine on liittynyt.

Tässä vielä tunnelmia viime viikon Räisälä-museon talkoista. Räisälä-museosta löytyy kattava esinekokoelma Räisälän pitäjän historiasta. Osa museon esinekokoelmista on jo luetteloitu WebMusketti-tietokantaan, mutta osa on myös luetteloimatta, kuten kuvissa esiintyvä ryijy.

Ja HUOMIO!!! Yttilän Museokoulun pihamaalla järjestetään lauantaina 9.9.2017 klo 9-13 perinteiset syysmarkkinat, joissa on myynnissä syksyn satoa. Lisätietoa syysmarkkinoista löydät Yttilän kyläyhdistyksen sivuilta. Museokoululla voit myös käydä jättämässä oman kommenttisi siitä, mitä käyttöä Museokoululla voisi olla ja mitä siellä voisi tehdä. Olen jo aiemmin kirjoittanut Yttilän Museokoulun tulevaisuudesta ja siitä voitte käydä lukemassa täältä. Myös täällä blogin puolella kommenttikenttä on edelleen käytössänne.

IMG_0818

Ota siis mallia museokoira Reimasta ja tartu liituun samalla, kun nautit syysmarkkinoiden tunnelmasta,

Hanna

Tekstiilivaraston kätköistä osa 2.

Palataanpas takaisin tekstiilivaraston kätköihin. Kaikki tekstiileistä otetut valokuvat ovat jälleen valokuvaajamme Jaakko Ojalan ottamia ja vanhat kuvat puolestaan Köyliön valokuvat-arkistosta.

Salme Härkälä avioitui Paavo Varpialan kanssa vuonna 1949. Salmella oli yllään villakankaasta valmistettu upea yksinkertainen hääpuku, jota koristaa etumuksen koristepoimutus sekä kapea palmikoitu vyö. Ajan tyyliin kuuluivat myös olkatoppaukset, joilla haluttiin korostaa hartialinjaa.

0481_1

Miesten vihkiliivi mahdollisesti 1700-1800 luvun vaihteesta, jossa päällinen pomullstyykiä eli puuvillaa, vuori ja selkämys pellavakangasta. Vihkiliivi on entisen Vainio-Marttilan, nykyisen Saukkilan talosta peräisin. Todennäköisesti kyseessä on Efraim -nimisen isännän liivi. Kuitenkin Vainio-Marttilassa oli kaksi Efraim-nimistä isäntää. Efraim Adamsson Arvela, myöhemmin Vainio-Marttila, syntyi 2.10.1767 Lapissa ja kuoli 22.9.1806 Tuiskulassa. Hänet Vihittiin vuonna 1793. Eframille syntyi 9.12.1794 Efraim Efraimsson Vainio-Marttila -niminen poika. Hänet puolestaan vihittiin vuonna 1816. Voimme siis vain arvailla, kuuluiko vihkiliivi isä-Efraimille vai poika-Efraimille. Liivin on lahjoittanut museolle F. J. Bärling. Hän osti liivin 10 markalla tuiskulalaiselta maanviljelijä Kalle Kalliolta. Liivin napit eivät ole alkuperäiset.

Eemil Härkälän kesäpuku 1900-luvun alkupuolelta, johon kuuluu takki, liivi sekä olkihattu. Kyseisessä puvussa Eemil esiintyy useissa valokuvissa vuosina 1914-1919. Tässä vuonna 1919 otettu valokuva Eemilistä Alma-vaimon sekä lastensa Salmen ja Eskon kanssa. Miesten puku oli miltei aina 1900-luvun alkupuolelle asti kolmiosainen.

Kokoelmista löytyy myös Lottapuku, joka kuului aikoinaan Aune Anttila-Kuparille. Lottapuvun malli hyväksyttiin jo vuonna 1922. Puku oli harmaata puuvillaa tai villakangasta ja siihen kuuluivat lottaneuleen lisäksi valkoinen kaulus ja kalvosimet sekä jaostonauha. Kengät olivat mustat ja matalapohjaiset, sukat harmaat tai mustat. Lottien arkipuvun vasempaan ranteeseen ommeltiin kankainen kurssimerkki sekä jaostonauha. Rintataskuun kiinnitettiin valkoinen kurssitähti ja puvun kaulus suljettiin lottaneulalla. Lottapuvun käyttäjän tuli esiintyä ”sivistyneen ihmisen hillityin käytöksin, vaatimattomasti ja huomiota herättämättä”. http://www.lottamuseo.fi/kokoelmat/lottapuku/

1405_1

Tekstiilivarastosta löytyy myös ”hullun paita” eli pakkopaita. Vaatetta säilytettiin aikoinaan kunnanmiehen asunnossa, mistä sitä sai lainata tarpeen vaatiessa. Hihojen pituus on 266 cm. Pakkopaidan on Museoyhdistykselle lahjoittanut edesmenneen kunnanmiehen Eeti August Mäkelän poika Ilmari Mäkelä.

Syksyisin terveisin,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 4.

Piharivi
Vasta siirretty asuinrivi torpparimuseon tontilla vuonna 1961. Pajarakennus siirrettiin miesvoimin nykyiselle paikalleen pois asuinrivin tieltä. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Torpparimuseon tontti täydentyi vuonna 1961 asuinrivillä, jolloin Museoyhdistys osti Tuiskulan Pitkärannalta Ojalan 15 metrisen torpan. Torpan oli rakentanut Joosef Gustaf Wilhelminasson eli Kustaa Jooseppi Euran Mestilän Takalasta 1860-luvun puolivälissä. Kyseessä on hyvin tyypillinen hirsirunkoinen torpparin asuinrivi. Ojalan torppa on köyliöläiseen tapaan paritupatyyppinen. Ajan mukaan ensiksi rakennettiin tupa ja sitten pirtti ja lopuksi porstua.  Portuan peräkamari rakennettiin muistitiedon mukaan Ojalan nuoren parin asunnoksi vuonna 1891. Alkuperäisestä Torpasta löytyi myös ajalle tyypilliset kuusiruutuiset ikkunat, 2-osainen susiovi, osittainen peiterimalaudoitus, jota kiertää pitsilistoitus sekä pärekatto. Laudoitettu puoli saattoi olla aikoinaan myös punamullattu.

Ojalan perhe oli suuri. Torpan perustaja Jooseppi avioitui vuonna 1864 Mathildan kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta. Leskeksi jäätyään Jooseppi avioitui uudestaan vuonna 1904 Lovisan kanssa ja heille syntyi vielä yksi lapsi. Ojalan vanhin poika Victor eli Vihtori asusti Ojalan torpassa Amanda eli Manta-vaimonsa kanssa vuodesta 1891 lähtien. Heille syntyi kaiken kaikkiaan kymmennen lasta. Perheen nukkumajärjestelyt olivat luovia. Ojalan sisarukset muistelivat, että:

”ainakin 7 henkeä nukkui kamarissa: vanhempien kanssa sivusta vedettävässä sängyssä nuorin lapsista ja toisessa sängyssä kolme lasta pitkittäin ja yksi poikittain.”

Museon muuri
Torpparimuseon muuria muuraamassa hanslankari Sauli Salin ja muurarimestari Vilho Sulonen. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

1960-luvun lopussa torppa sisustettiin museokuntoon, jolloin mm. muurit muurattiin alkuperäisiksi, sisäkaton valkoinen maali poistettiin kaasuliekkiä apuna käyttäen, seinien saumavarhot puhdistettiin, kuten myös ryömärit. Lattiat kuurattiin kuten ennen vanhaan, pesuaineena hiekka ja harjoina kuusenoksat. Museon runsaasta esinekokoelmasta löytyi vaivatta torppaan istuvat esineet ja huonekalut. Vuonna 1970 asuinrivi oli esittelykunnossa.

 

Torpan pärekatto on vaihdettu huopakattoon ja piiput uusittu sekä myöhemmin torppaan on lisätty satulakattoinen avokuisti. Muilta osin torppa seisoo alkuperäisessä asussaan luonnonkivijalallaan. Mutta mahtaisiko joku teistä muistaa, milloin avokuisti on lisätty?

Ensi viikolla 28.-29.8. ja 31.8. taas talkoillaan. Esinevalokuvaustalkoista voit käydä lukemassa täältä. Tällä kertaa kohteenamme on Räisälä-museo, joka kertoo luovutetusta Karjalasta Räisälä-pitäjän näkökulmasta sekä räisäläisistä, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja sopeutumaan uuteen elämään. Mielenkiintoiset talkoot siis luvassa! Syyskuussa 7.9. jatkamme talkoilua Yttilän Museokoululla. Tervetuloa talkoisiin! Ilmoittautumisia otetaan vastaan osoitteessa museotaksvarkkihanke@gmail.com ja numerossa 044 2439633.

Talkoita odotellessa,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 3.

Paja ja Paula Härkälä
Paula Härkälä pajan ovella vuonna 2003. Kuva: Jaakko Ojala, Köyliön valokuvat-arkisto.

Sotamiehen aitan lisäksi samana vuonna 1937 tontille hankittiin Korpi-Ojalasta pieni saunarakennus. Vuonna 1939 seppä F. J. Bärling kunnosti saunarakennuksesta pajan ahjoineen ja sisusti sen isoisänsä eli ”taata-vainaan” tulipalossa palaneen pajan kaltaiseksi. Tämä tapahtui viimeisillä hetkillä, sillä seppä Bärling kuoli seuraavana vuonna 1940.

museo.jpg
Torpparimuseon tontilla oli vuonna 1937 paja, luhti sekä sotamiehen aitta. Tontin rakennukset on siirretty myöhemmin nykyisille paikoilleen piharivin ja kesäteatterin näyttämön tieltä. Kuva: Anton Santamäki, Köyliön valokuvat-arkisto.

Seppä Bärling ehti takoa seppä Eemil Hammarin kanssa pajassa muutamia taontatöitä mm. viikatteen ja lapion, joista on erotettavissa taonnan eri työvaiheet. Esimerkiksi viikatteen ”vikahteen” teelmyksessä on nähtävissä viikatteen valmistus rautakangesta valmiiksi viikatteeksi siten, että viikatteen tyvessä on nähtävillä takomaton rautakangen osa, keskellä kangen halkaisu ja teräksen ”istutus” sekä taonnan ja hamaran synty ja kärjessä valmis viikatteen terä. Muistitiedon mukaan nämä taonnan työvaiheita kuvaavat esineet on valokuvattu myös Kansallismuseoon.

Pajassa on nähtävissä myös palkeet, jolla puhallettiin ilmaa ahjoon, jolloin ahjossa olevat hiilet saatiin hehkumaan. Hiilissä rauta kuumennettiin hohtavaksi, jonka jälkeen hohtavaa rauta nostettiin pitkillä pajapihdeillä alaisimelle, jossa rautaa taottiin ja muotoiltiin. Alaisintukissa on kiinni naudan sarvesta tehty suolasarvi, jossa pidettiin kalansuolavettä, johon mm. lävistimet ja taltat kastettiin. Näin estettiin, ettei työkalu jäänyt kiinni tai pehmentynyt rautaa takoessa.

FullSizeRender
Ikkunan yläpuolella roikkuvat puiset kehrottimet, joita käytettiin ennen metalliporina.

Sepän papan poismenon jälkeen Museoyhdistys jatkoi Torpparimuseon tontista huolehtimista. Vuonna 1946 Museoyhdistys teki Bärlingin perikunnan kanssa tontista vuokrasopimuksen 50 vuodeksi. Vuokra oli tuolloin markan vuodessa. Vuonna 1951 tontille hankittiin 1800-luvulla rakennettu pulpettikattoinen puuliiteri, jossa nykyään säilytetään Tuiskulan Kesäteatterin rekvisiittaa.

FullSizeRender
Tontilla on myös kaivo, jonka vintti eli vipulaite uusittiin tänä vuonna alkukesästä.

Nyt on tämän vuoden viimeiset esinevalokuvaustalkoot lyöty lukkoon. Talkoilemme Räisälä-museossa 28.-29.8. ja 31.8. ja Yttilän Museokoululla 7.9. Jos et ole vielä päässyt talkoilemaan kanssamme, nyt olisi siihen mahdollisuus. Ilmoittauduttehan minulle taas tuttuun tapaan sähköpostilla museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soittele numeroon 044 2439633.

Nähdään talkoissa,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 2.

Suurin osa Torpparimuseon esineistä ja rakennuksista ovat torppariajalta peräisin. Vaikka keräyksen aloittajana ja museon perustajana pidetään seppä Bärlingiä, ovat myös sepän papan jatkajat vaikuttaneet suuresti siihen, millainen Torpparimuseo on tänä päivänä. Näistä mainittakoon mm. Anton Sianoja, Paavo Varpiala, Anton Santamäki ja Adam Lehtimäki sekä viimeisimpänä Paula Härkälä.

Vuonna 1937 Torpparimuseon tontille ostettiin toinen rakennus, ruotusotamiehen aitta Tuiskulan Rintalasta. Sepän papan muistikirjaan on kirjattu, että:

”Rintalan aitta siirrettiin museon työ helmikuun 9. p. 1937 kokonansa ilman hajottamatta neljän takareen päällä 21:n miehen vetämänä.”

Aitan takaseinästä löytyy vuosiluku 1767. Aitassa on malka- eli tuohikatto, jota yleisesti käytettiin Suomessa aina 1860-luvulle asti, jonka lopulta korvasi pärekatto. Aitan nykyinen malkatuohikatto uusittiin talkoovoimin vuonna 2013 Satakunnan Museon ohjauksessa.

sotamiehen aitta
Anton Santamäki istumassa aitan kynnyksellä. Anton luetteloi sotamiehen aitan esineistön vuonna 1957. Toinen miehistä on Björkman. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Pienen aitan etuseinässä ja ovessa on havaittavissa lyijykuulien kuoppia. Paula Härkälä on pohtinut seuraavaa kirjatessaan ylös Torpparimuseon ja sen rakennusten historiaa:

”Onko sotamies asunut Rintalan mäellä? Sepän pappa on kertonut Paavo Varpialalle, kuinka hän pikkupoikana meni näyttämään uusia housujaan naapurin Rintalan Juhalle ja tanssi rakenteilla olevan aitan hirsikerran sisällä. Oliko tämä sama aitta? Oliko se siirretty muualta (Rintalan tontille)?”

Näihin kysymyksiin tuskin saamme enää vastauksia…

_MG_9648
Lyijykuulien kuopat sotamiehen aitan ovessa Jaakko Ojalan ikuistamana.

Sotamiehen aitasta löytyy mm. suurikokoinen sarkafalkki, jolla on huovutettu ja vanutettu villakangasta. Lisäksi aitassa on viljatynnyreitä ja -mittoja sekä pystykirnu. Peräseinältä löytyy myös kyläpaimenen käppyrä sauva ja torvi, jolla hän kutsui karjansa kokoon metsälaitumelta sekä johtajalehmän lehmänkello, jonka kilkatuksen paimen kuuli jo kaukaa.

 

Torpparimuseolla esinevalokuvaustalkoot on saatu päätökseen. Valokuvattuja esineitä oli noin 2400 , mikä tarkoittaa, että muutama sata esinettä on luetteloimatta. Torpparimuseon kirjoihin on tähän mennessä luetteloitu 2155 esinettä. Suuret kiitokset Tuiskulassa talkoissa olleille. Parempia talkoolaisia en olisi voinut toivoa.

IMG_0636
Se oli Tuiskulan osalta sitten siinä! Tässä lyömme Jaakon kanssa kättä onnistuneille talkoille.

Vielä on kuitenkin muutama esinevalokuvaustalkoo jäljellä. Elokuun puolenvälin jälkeen suuntaamme takaisin Yttilän Museokoululle ja sieltä Räisälä-museolle. Mutta nyt hetki huilataan talkoiden osalta,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 1.

Tuiskulan Torpparimuseon perustajana pidetään ”sepän papaksi” kutsuttua seppämestari Frans Johannes Bärlingiä (1858-1940). Hän oli isänsä tapaan taitava raudan takoja Tuiskulan kylässä, joka osasi myös arvostaa vanhoja esineitä ja perinnetyökaluja. Hän keräsi niitä elämäntyönään pajansa perällä olevaan huoneeseen.

Seppä Bärling
Seppämestari F. J. Bärling pajassaan vuonna 1939. Kuva: Paavo Varpiala, Köyliön valokuvat-arkisto.

Vuonna 1933 järjestettiin keräyksiä ja iltamia, jotta saataisiin rahaa hankkia asianmukaiset säilytystilat seppä Bärlingin keräämille esineille hyvään tahtiin täyttyvän pajan perähuoneen tilalle. Köyliön Museoyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 21.1.1934. Perustajajäseninä olivat puheenjohtaja Väinö Bärling, varapuheenjohtaja Into Linturi ja jäseninä Eero Pyysalo, Anton Santamäki ja Paavo Falen (myöh. Varpiala). Museo perustettiin Bärlingin tontille, jonne ostettiin vuonna 1934 Rantalasta Kankaanpään kylästä luhtirakennus 2000 markalla, jonne saatiin sepän papan ”krompsut korjuun”. Torpparimuseo nimityksen museo sai siksi, että se sijaitsee entisen laajan Vanhankartanon torppariläänin keskellä. Köyliön kartanossa oli torppia parhaimmillaan kolmesataa.

luhti
Sepän pappa ja luhtirakennus vuonna 1937. Kuva: Anton Santamäki, Köyliön valokuvat-arkisto.

F. J. Bärlingin esinekokoelmiin kuului n. 600 luetteloitua esinettä. Näytteille ne aseteltiin taiteilija Into Linturin suunnitelman mukaan. Museo vihittiin käyttöön sunnuntaina 18.8.1935. Luhdista ja Bärlingin kokoelmista on löydettävissä mm. peltotyökaluja, kuten kolmiäes eli hanhenjalkakarhu, suo- ja ojalapioita, ränkiä eli länkiä sekä ikeitä. Luhdin alakerrasta löytyy myös sirpit, varstat ja pellavalihdat eli klihdat sekä juuriastiat, taikinakaukalot, leipälaudat ja kärväät. Yläkerrasta löytyy mm. puusepän ja suutarin työkaluja, välskärin työvälineitä, vankiraudat sekä suonirauta suoneniskemiseen, taksvärkkireput sekä kruplatooli, jolla villa sekoitettiin ja esikarstattiin. Seppä Bärling sai esineitä paljon lahjoituksina köyliöläisiltä sekä perintönä vanhemmiltaan, mutta hän myös kiersi huutokaupoissa ja toreilla tehden hankintoja esinekokoelmiinsa. Ensimmäiset lahjoitukset ovat 1870-luvun puolivälistä.

Torpparimuseon osalta esinevalokuvaustalkoot alkavat olla taputeltu. Enää kaksi talkoopäivää jäljellä. Perjantaina (28.7.) valokuvaamme Tuiskulan Seuratalolla Torpparimuseon tekstiilikokoelmat. Museon varastosta on vielä muutama esine kuvaamatta ja ne me kuvaamme maanantaina (31.7.). Se oli sitten siinä! Elokuun talkoista ei ole vielä sovittu. Ehkä tässä kohtaan pieni talkootauko olisi paikallaan sekä minulle, valokuvaajalle että varmasti myös teille talkoolaisille. Tauon jälkeen uudella puhdilla talkoillaan päivä tai pari Yttilän Museokoululla ja sen jälkeen kuvausstudio pystytetään Räisälä-museoon.

Olkaahan kuulolla,

Hanna

Taksvärkkikapulat eli päiväpulkat

Anneli Laine esitteli 10.6. Avoimet kylät -tapahtumassa Museotaksvärkin esine-esittelyssä Tuiskulan Torpparimuseon esinekokoelmiin kuuluvat ja Museotaksvärkin teeman sopivat taksvärkkipulkat/-kapulat eli päiväpulkat. Nyt esittelen pulkat teille lukijoille alkuperäiseen esineluetteloon kirjattujen tietojen pohjalta. Tiedot on koonnut aikoinaan kokemäkeläinen agronomi Jansson seppämestari F. J. Bärlingin, maanviljelijä Frans Mikolan sekä muiden tuiskulalaisten torppareiden haastattelujen pohjalta.

FullSizeRender-1
Pulkan reunassa näkyy piirut eli viivat. Kuva: Jaakko Ojala

Taksvärkkipulkkaan merkittiin suoritetut taksvärkit. Toinen puoli kapulasta oli kartanon ”pulkkakamarissa”, jossa riippui alun toista sataa pulkkaa. Toinen pulkista annettiin verotyöntekijälle, joka kuljetti sitä taskussaan tai saappaan varressaan taksvärkkiä tehdessään. Kun päivä oli tehty, menivät lähempänä asuvat pulkkakamariin, jossa pehtoori tai fuori vetivät päällekkäin aseteltujen pulkkien sivuun piirun eli viivan. Niin kutsutuista reissupäivistä pidettiin kirjaa eri pulkkien avulla. Porin ja Rauman reissusta sai 3 päivää, Turun reissusta 5 päivää, Uudenkaupungin reissusta 4 päivää ja Tampereen reissusta 5 päivää.

Viiva tehtiin pitkällä puukolla, jossa oli hammasloveus. Naisen ja miehen päivästä sai pystysuoran viivan. Jos oli tehnyt 10 päivää ilman merkintää, pantiin pulkkaan risti X. Jos fuori ei muistanut, missä töissä oli oltu, oli taksvärkkäri velvollinen luettelemaan eri päivien työmaat. Yleensä tällöin ei riitaa tullut. Hevoselle ei annettu merkkiä. Kontrahtin mukaan oli mentävä joko yhdellä tai kahdella hevosella aina fuorin käskyn mukaan.

FullSizeRender-2
Tämä pulkka on kokenut jo useamman rätingin. Kuva: Jaakko Ojala

Pulkan tarkoitus oli kaksinkertainen kirjanpito. Jos taksvärkkäri teki omin päin pulkkaansa piirun, jäi hän pulkkakamarissa heti kiinni, kun ei konttorin pulkkapuolikkaassa ollut vastaavaa viivaa. Viiva tehtiin ainoastaan pulkan toiseen sivuun. Rätinki tehtiin kaksi kertaa vuodessa: Mikon jälkiviikolla ja Maarianpäivän jälkiviikolla. Silloin vietiin taksvärkkipäivien luku kartanon kirjoihin ja pulkan reuna veistettiin sileäksi. Yksi pulkka saattoi kestää 10 vuotta, mikäli pulkasta veistettiin pois niin ohut lastu, että viivat katosivat.

Näin saa selityksen vanha sananlasku ”päivä on pulkassa”. Kartanon alustalaisilla oli kartanon puolesta niin suuri luotto, että heille annettiin jauho- ja ruiskuorma kaupunkiin vietäväksi ja siellä myytäväksi. Kartano luotti siihen tiliin, mikä takaisin tullessa tehtiin.

Tule sinäkin mukaan talkoisiin tutkimaan, mitä mielenkiintoista museoiden kätköistä löytyy. Eilisissä talkoissa 4.7. talkoolainen Aira Isotalo totesi, että tätä päivää hän tulee muistelemaan vielä pitkään ja kaiken lisäksi hän vielä oppi jotain uutta historiastamme. Talkoistamme ei siis tarvitse lähteä tyhjin käsin. Näillä lupauksilla kirjatkaahan seuraavat talkoopäivät ylös. Yttilän Museokoululla talkoillaan 12-13.7., jonka jälkeen palaamme Tuiskulan Torpparimuseolle 19.7. Talkoolaisia kaivataan myös 26.7., 28.7. ja 31.7. talkoisiin. Muistakaahan ilmoittautua minulle sähköpostiin museotaksvarkkihanke@gmail.com tai numeroon 044 2439633.

Hanna

Riukuaitataksvärkit

Riukuaitataksvärkit jatkuivat vielä tiistaina 13.6. ja torstaina 15.6. Tässä tiistain taksvärkki talkoolaisen Sari Minkovitschin kertomana ja kuvittamana: ”Eilen tiistain riukuaitataksvärkissä keihäitä aisattiin eli pystytolppia kuorittiin, teroitettiin maahan tuleva pää koneellisesti ja halkaistiin riukuja käsivoimin. Tauon jälkeen menimme metsään hakemaan lisää karahkoita, eli kuusennäreitä sitomiseen. Kokeilimme, miten isomman kuusen oksa halkeaa samalla tekniikalla kuin yksittäinen kuusen taimi ja onnistuihan sekin – toisilta paremmin ja minulla huonommin. Sää selkeni illalla ja emme kastuneet. Menimme kotiin hienon ilta-auringon saattelemana.”

IMGP2839_rs
”Veikko Salo on rakentanut välineen käytettäväksi traktorin perässä, sillä voi terottaa keihäiden päät ja karsia pintaa sileämmäksi.”
IMGP2840_rs
”Talkoolaisia kuorimassa keihäitä lampolan pihalla.”
IMGP2847_rs
”Lappi tl kotiseutumuseoyhdistyksen edustaja opiskelemassa karahkan repimistä.”

 

”Veikko Salo näyttää, kuinka kuusenoksastakin voi karahkoja tehdä, kuusentaimia ei aina tarvita. Puu halkeaa todellakin kahtia käsivoimin kun oksanlatvasta aloittaa.”

Torstain riukuaitataksvärkki Mikko Eskolan ja Pentti Laineen kuvittamana.

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ja totta kai riukuaita ennen ja jälkeen.

 

Lopuksi vielä esinevalokuvaustalkoista. Heinäkuun osalta esinevalokuvaustalkoiden päivät ovat nyt sovittu. Heinäkuun alun valokuvaamme Yttilän Museokoululla ja palaamme Tuiskulan Torpparimuseolle heinäkuun puolenvälin jälkeen. Talkoilemme samaan kellon aikaan kuin tähänkin asti eli klo 9-15 välillä. Kalenterit esiin ja ilmoittautukaa minulle sähköpostiin museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soittamalla numeroon 044 2439633.

Esinevalokuvaustalkoot Yttilän Museokoululla:

Ti 4.7.
Ke 5.7.
Pe 7.7.
Ke 12.7.
To 13.7. (talkoopäivä muutettu 26.6.)

Esinevalokuvaustalkoot Tuiskulan Torpparimuseolla:

Ke 19.7.
Pe 21.7.
Ma 24.7.
Ke 26.7.
Pe 28.7.
Ma 31.7.

 

Nähdään talkoissa,

Hanna