Sanokaas mun sanonee.

Tämänkertainen blogiteksti on poikkeuksellisesti luettavissa Tuiskula.infon Sanokaas mun sanonee -blogista, jossa sain kunnian vierailla ja kynäillä. Tekstissä pohdin talkoohenkeä, joka ei pelkästään ole tuiskulalainen ilmiö vaan koskee ehdottomasti koko Köyliötä, joten käykäähän kurkkaamassa. Siellä on kaikkea muutakin mielenkiintoista.

Sitten muutama ilmoitusluontoinen asia. Nimittäin Museotaksvärkki-hanke on järjestämässä jälleen riukuaitataksvärkin. Tällä kertaa riukuaitaa pystytetään Yttilän Museokoululla ja vetäjänä toimii Veikko Salo. Aikataulu ja taksvärkin eteneminen tapahtuu seuraavasti:

Riukujen hankinta ja esivalmistelu 21-22.5. 2018 klo 18-22.

Aidan pystytys 5.6.2018 klo 17 eteenpäin.

Kolmipäiväinen riukuaitataksvärkki on kaikille avoin ja ilmainen. Ilmoittautumiset ottaa tällä kertaa vastaan Yttilän Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sari Minkovitsch osoitteessa sarminko@gmail.com.

Riukuaitataksvärkki

Tuiskulan Torpparimuseon viime kesäisestä riukuaitataksvärkistä voi käydä lukemassa täältä ja täältä.

Tuiskulassa olisi vielä ainakin yhdet talkoot jäljellä ja ne pidetään Torpparimuseolla torstaina 24.5.2018 kello 9 eteenpäin. Mikäli hommat jäävät pahasti kesken, talkoita jatketaan vielä perjantaina 25.5. Muutama käsipari olisi avuksi, sillä Torpparimuseon puuliiterissä on ilmeisesti jemmassa muutama viuhka, vanki, karhu ja vältti (kyntövälineitä, älkää huolehtiko), jotka pitäisi vielä valokuvata sekä pirtin kaapin kirjat olisivat nekin syytä ikuistaa. Samalla museolla tehdään muutama esinepoisto, joten kantoapu olisi siinäkin tarpeen. Ilmoittautua voi minulle osoitteeseen museotaksvarkkihanke@gmail.com tai numeroon 044 2439633.

83BC39BE-A30B-4BF5-9C84-724F8118CD61
Tunnelmia viime kesältä.

Viime kesän talkoista ja siitä mitä talkoissa tapahtuu, voi käydä lukemassa täältä. Ja voi, miten olenkaan odottanut talkoita pitkän talven jälkeen,

Hanna

 

Mainokset

Missä mennään Museotaksvärkki?

On taas aika päivittää Museotaksvärkki-hankkeen kuulumiset. Alkuvuosi on mennyt tiukasti työpöydän äärellä ja WebMusketti on laulanut. Nimittäin kaikki Tuiskulan Torpparimuseon inventoidut esineet ovat nyt Musketissa päivitetyin tiedoin. Tällä hetkellä Musketista löytyy Torpparimuseon osalta 2429 esinettä, mikä ei tosin ole lopullinen tulos. Sillä nyt on alkanut toinen urakka, jolloin selvitän, mitä esineitä Musketista eli Torpparimuseon kokoelmista puuttuu ja mitkä esineet ovat luetteloitu kahteen kertaan. Toisin sanoen, nyt on alkanut Musketin kevätsiivous.

Musketti

Ilmojen lämmetessä tullaan Torpparimuseolla tekemään myös muutamia esinepoistoja, jolloin huonokuntoiset, museoon kuulumattomat ja kontekstitiedottomat (eli ne, joista puuttuvat lahjoittaja-, käyttötapa- ja paikkatiedot ym.) esineet poistetaan kokoelmista. Poistojen myötä saadaan tiloihin edes jonkun verran avaruutta ja se taas mahdollistaa vaihtoehtoja esimerkiksi esillepanolle.

Parhaillaan Tuiskulan Torpparimuseon esinekuvia ja -tietoja siirretään Köyliön Valokuvat-arkistoon. Tämä urakka ei ole ihan helpolla meitä päästänyt, mutta erehdysten ja kokeilujen jälkeen olemme hitaasti, mutta varmasti saaneet jo yli  puolet esineistä Valokuvat-arkistoon. Toki Köyliön Valokuvat-arkisto kaipaa vielä viilausta esinevalokuvien osalta, jotta ne olisivat helposti museoittain kaikkien selattavissa.

Olen myös laatimassa Tuiskulan Torpparimuseolle kokoelmapoliittista ohjelmaa, joka ohjaa esinekokoelmien kartuttamista, hoitamista ja toimii samalla museon käsikirjana. Torpparimuseolle ei ole aiemmin laadittu vastaavaa ohjelmaa, joten näimme tarpeelliseksi laatia sen nyt hankkeen aikana, kun esinekokoelmat on inventoitu ja luetteloitu ja samalla tieto kokoelmista on vielä tuoreena mielessä.

3E360476-C19F-413E-AFE1-985027B7DA4A

Yttilän Museokoulun osalta olemme jo reippaasti voiton puolella. Museokoulun luettelointi valmistui jo viime syksyllä ja esinekuvat ja -tiedot olivat jo loppuvuodesta 2017 Köyliön Valokuvat-arkistossa. Yhteensä esineitä luetteloitiin 589 kappaletta, joista koulukokoelmaan kuuluu 400 esinettä, Kovasen opettajapariskunnan 1930-luvulla aloittamaan maatalousaiheiseen kokoelmaan 100 luetteloitua esinettä ja köyliöläisen suutarin Pauli Mattilan työvälineistä koottuun suutarinverstaaseen 89 esinettä. Yttilän Museokoulun käyttösuunnitelma ja kokoelmapoliittinen ohjelma ovat nekin loppusuoralla eli jos vielä haluat vaikuttaa siihen, mitä Museokoululla voisi tehdä ja miten toimintaa kehittää ja parantaa, niin nyt olisi korkea aika sanoa se ääneen. 02BD5E46-150A-4EB0-8F8D-D66C0EF4A179

Vuoden alusta valmistuivat myös Satakunnan Museon valvovan silmän alla Tuiskulan Torpparimuseosta, Yttilän Museokoulusta sekä Tuiskulan Seuratalosta tekemäni rakennusinventoinnit Satakunnan Museon Pakki-tietokantaan.

21029B81-FD47-4B35-A0CD-6B1DE5B3FB2D

Räisälä-museon osalta tilanne näyttää myös hankkeen loppusuoralle sopivaksi. Kaikki esinekokoelmat valokuvattiin sekä Räisälä-museolla että Kokemäen kansanopiston perinnehuoneella ja tuoreet 531 valokuvaa lisättiin Muskettiin. 89 luetteloimatonta esinettä numeroitiin ja luetteloitiin Muskettiin. Mahdollisesti osa Räisälä-museon esineistä tullaan myös myöhemmin siirtämään Köyliön Valokuvat-arkistoon.

00BB2AC3-F9BF-4552-8A8F-6B0C8334BB87

Museotaksvärkki-hanke kartoitti syksyllä 2017 Laila ja Veijo Sahan Rantamaan tilalle kuuluvan irtaimiston, jonka he testamenttasivat Köyliön seurakunnalle vuonna 2013. Yhteensä Sahan sisarusten testamenttaamia esineitä löytyi 23 kappaletta, joista osa sijaitsi Köyliön seurakuntatalolla, Järvisalissa ja puutarhurin verstaalla. Suunnitteilla on mahdollinen jatkohanke, jonka aikana olisi tärkeää selvittää arvoesineiden sijainnit, kirkkotekstiilien kunto ja säilytysolosuhteet sekä mahdollisesti päivittää arvoesineluettelot päivitettyyn Access-sovellukseen.

1E704B02-0C4A-48C1-BA48-48C80A5CAD6F

Eikä pidä unohtaa niitä kaikkia talkoita ja riukuaitataksvärkkiä, joita Museotaksvärkki-hanke on järjestänyt, ja jotka eivät olisi onnistuneet ilman aktiivisia talkoolaisia. Toissa viikolla järjestimme onnistuneesti myös kotimuseoiden ja -kokoelmien ylläpitäjille ja muille aiheesta kiinnostuneille esinekokoelmakoulutuksen.

Museotaksvärkki on myös osallistunut Säkylän historiaa – Pankaas kattoen! -historiahankkeen verkostotapaamiseen ja paikallishistoria tutuksi -tapahtumapäivään järjestämällä ”Entisaikojen koulunkäyntiä” -työpajan. Olin myös esittelemässä Tuiskulan Torpparimuseon tekstiilikokoelmia laskiaissunnuntain Köyliö-seuran ja Köyliön kappeliseurakunnan perinteeksi muodostuneessa Ystäväkirkkopyhässä.

Eikä tämä ollut vielä tässä, vaan Museotaksvärkki-hanke järjestää kesäkuun alkuviikkoina ilta-aikaan jokaiselle avoimen riukuaitataksvärkin, jolloin olisi tarkoitus palauttaa Yttilän Museokoulun läheisyyteen riukuaita. Vetäjänä toimii Veikko Salo. Alustavia ilmoittautumisia voi jättää Yttilän Kyläyhdistyksen puheenjohtajalle Sari Minkovitschille osoitteeseen sarminko@gmail.com tai numeroon 050 344 0518.

1FCE0288-C1AC-4AB3-A86B-11F2D60FCB1E

Museotaksvärkki on myös lupautunut vieraskynäilemään tulevassa Tuiskula -blogissa ja Museotaksvärkki-hankkeen tuotoksia tullaan myös näkemään Köyliö-seuran köyliöläiseen käsityöperinteeseen pureutuvassa julkaisussa.

Ja kaikesta tästä olen laatimassa osaltani raporttia, jonka ääressä tulen istumaan vielä tovin,

Hanna

 

 

Klihtaus, häkilöinti, sivistely…

Klihtaaminen eli lihtaaminen tapahtui siten, että saunan ja riihen lämmössä kuivatetut pellavat, jotka ennen saunaan vientiä oli loukutettu (josta kirjoitin jo täällä) otettiin klihdattavaksi. Klihtaus tapahtui saunassa tai riihessä. Ainoastaan kesäaikaan klihdattiin ulkona. Klihdattaessa kuitu käsiteltiin kerrallaan ja klihdattiin ensin toinen pää ja sitten toinen. Sormaus tarkoitti tuuman läpimittaista pellavakasaa. Klihdattaessa klihtaaja istui toolilla, piti oikealla kädellä kädensijasta kiinni ja vasemmassa kädessä oli sormaus. Klihdan kantta nostettiin niin kauan, että sormaus puhdistui päistäreistä puhtaaksi ja käsiin jäi puhdas sormaus. Viimeinen klihtaajan tehtävistä oli käntää sormaus puolikerroin niin, että tyvi ja latva tulivat yhtä pitkiksi. Kolmekymmentä näin käännettyä sormausta pantiin knippuun ja sidottiin viimeisellä sormauksella rukiin sitoman malliin. Tyven tuli olla tasainen. Lopuksi kniput vietiin häkilöitäväksi. Klihtaaminen oli enimmäkseen naisten töitä ja työ sujui sitä paremmin, mitä kiukkuisempia naiset olivat, kun he keskenään klihtauspaikalla riitaantuivat.

Pellavan lihtaus
Pellavan klihtausta Heinilän talolla. Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.
KOY0219
Klihta muistuttaa pellavaloukkua, mutta on pienempi ja kevyempirakenteisempi. Kuva: Emilia Helminen.

Kun pellava oli klihdattu, alkoi heti sen häkilöiminen. Häkilöimisen tarkoitus oli häkilöidä rohtimet pois, ihot jäivät häkilöitsijän käsiin. Häkilöitäessä erottuivat pitkät ja pehmeät aivinakuidut karkeammista ja lyhyistä rohdinkuiduista. Yhden häkilän ympärillä oli kaksi naista ja kumpiin häkilöi omalla häkiläpuolellaan. Häkilöitsijä otti yhden sormauksen kerralla työn alle siten, että hän löi sormauksen keskikohdan häkilän piikkien sisään ja veti itseensä päin. Tätä jatkettiin niin kauan, että rohtimia ei enää tullut. Sitten käännettiin toinen pää sormausta, jolle tehtiin samoin. Tämän jälkeen sormaus käännettiin hyvin kieruun, jolloin tyvi ja latva tulivat vastakkain samalle tasolle. Kolmekymmentä sormausten ihoa kierrettiin piukkaan samalla tavalla kuin klihtauksen jälkeen. Pellavat saatettiin häkilöidä useampaan kertaan, ensiksi harvalla ja sitten tiheämmällä häkilällä.

KOY0221
Häkilä, jossa on samassa sekä harvemmat ja tiheämmät piikit. Kuva: Emilia Helminen.

Kolmas henkilö oli koko häkilöimisen ajan rohtimien kimpussa. Häntä sanottiin puolistajaksi. Suorilla 50-70 cm pitkillä teräväpäisillä vajaan tuuman paksuisilla kapuloilla hän puhdisti rohtimista mahdolliset päistäreen jätteet pois ja muovaili sen tutuksi.

Pellavantyöstön viimeinen vaihe on harjaus eli sivistely, jossa viimeiset rohtimet ja aivinakuidut erotettiin sianharjaksista valmistetulla harjalla.

KOY0729
Sianharjaksista ja piestä tehty lyhytkarvainen harja. Kuva: Jaakko Ojala.

Harjauksen jälkeen pellavakuitu oli valmista kehrättäväksi, minkä naisväki suoritti yleensä puhdetyönään.

Puhdetyöt.jpg
Vuorenmaan Järityn naiset puhdetyössä mahdollisesti 1920-luvulla. Vasemmalla Katri, Siina, Lahja ja Elmi Järitty.  Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.

Kehrätystä pellavasta kudottiin kangaspuilla rohdinkangasta, joista tilan emäntä valmisti itselleen vaikka kotitakin.


Mikäli sinulla on tarkempaa tietoa pellavan käsittelyn perinteisistä työvaiheista tai korjattavaa edellisiin teksteihin, otan mielelläni kaikenlaista tietoa vastaan.

Ja kyllä oli hienosti ruuhkaa Köyliönjärven jäällä, jossa tänään 13.3.2018 vieraili Huomenta Suomen toimittaja Mika Tommola tiimeineen. Huomenta Suomen videon voi käydä katsomassa täältä.

Hanna

Rohkaaminen, tappaminen, loukuttaminen…

Tuiskulan Torpparimuseon luhdista löytyy suurin osa pellavan perinteisessä muokkauksessa käytettyjä työvälineitä. Pellavan korjuu ja muokkaus pellavalangaksi sisälsi perinteisin menetelmin noin kymmenkunta käsityönä tehtyä työvaihetta ja kuukausikaupalla aikaa.

Pellava nyhdettiin maasta juurineen, joka kuivattiin ennen rohkaamista. Siemenkodat eli sylkyt ja lehdet irrotettiin kasvista rohkalla, jota käytettiin pellavan tai hampun siemenkotien riipimiseen eli rohkaamiseen.

Rohkaajanaiset
Esimerkkiä näyttävät rohkaajanaiset vuodelta 1945. Toinen heistä on Liisa Viljanen (myöh. Uusitalo). Kuva: Köyliön Valokuvat-arkisto.
308A5C08-D0FC-4B75-949C-0A540BA5BAE8.jpg
Rohka eli riivinlauta kiinnitettiin penkkiin ja varret vedettiin sen piikkien lävitse. Kuvat: Emilia Helminen.

Pellavan siemenkodat ja lehdet voitiin irrottaa myös klupuvarstalla. Kun pellava oli riihessä kuivattu, levitettiin ne luuvan eli puintihuoneen lattialle. Lyhteiden siteet katkaistiin puukolla. Pellavat lyötiin ennen luuvaan vientiä seinään, jolloin pellavasta irtosi ”isompia” jyviä eli riihijyviä.  Luuvan lattialla irronneita jyviä kutsutaan puolestaan luuvajyviksi. Kun sitomet oli ladottu latvat vastakkain luuvan lattialle, leikattiin sirpillä tähkät pois. Sen jälkeen tyvenpuoli tapettiin. Tappaminen tarkoitti varstoilla puimista. Kun arveltiin, että jyvät olivat päältä päin irronneet, käännettiin sitomista lattian puoli ylös ja tappamista jatkettiin. Kun tappaminen oli lopetettu, puristettiin jyvät pois varsista, sidottiin ne lyhteiksi voiman mukaan, suuriksi ja pieniksi. Lyhteen tuli olla tasapäinen. Se saatiin tasapäiseksi panemalla useampi sylillinen kasaan seinän viereen vuorotellen, toinen sylillinen tyvi toisin päin kuin edellinen. Lyhteessä oli tavallisesti neljä sylillistä. Lyhde sidottiin aina ruisolkisiteellä, oli sidottavana mikä olkilaji tahansa.

Jyvien annettiin olla lattialla, kunnes koko riihi oli tapettu. Sitten jyvät ajettiin luuvan nurkkaan läjään ja aloitettiin viskaus. Viskaus tapahtui siten, että jyviä heitettiin puisella äyskärillä kohti seinää, jolloin akanat jäivät lähelle. Perusvilja ylsi puolestaan keskelle ja paras satsi, pääomaksi kutsuttu ja siemenviljaksi päätynyt jyväsaalis, lensi kauimmas.

Riihijyviä tuli enemmän kuin luuvajyviä. Vanhan ajan luuvat olivat hyvin matalia, joten varstaa ei saanut nousemaan ylös. Tappajia oli kaksi vastakkain tai seinän vierellä rinnakkain ja niitä lyötiin vuoron perään tahdissa. Isossa luuvassa löivät kaikki tahdissa. Klupulla oli pyörivä liike, joka syntyi varren veivausliikkeestä.

AA97B214-F141-408D-9D30-D392C1B090E8
Pitkävartinen klupuvarsta eli linkkuvarsta eli puintivarsta. Kuva: Emilia Helminen.

Rohkaamisen ja tappamisen jälkeen varret liotettiin, jonka aikana puumaiset osat mätänivät eli likosivat irti varsinaisesta pellavakuidusta. Liotuksen jälkeen pellavat kuivatettiin aluksi ulkona pellolla ja lopulta saunassa tai riihessä. Tämän jälkeen pellavat loukutettiin. Luokuttaminen tapahtui siten, että kuivattu pellavanippu laitettiin loukun väliin ja sitä lyötiin loukun saranoidulla yläosalla, jolloin puumainen kuoriosa hajosi ja kuitu saatiin esiin.

Loukutus
Loukuttajamiehet vuodelta 1926: Juho Vuori, Frans Tammi, Juho Koskinen, Frans Hilli, August Juhola, August Laivanen, Artturi Aho ja Martti Vappula. Köyliön Valokuvat-arkisto.
KOY1627
Pellavaloukulla loukutettiin irti pellavanvarsien puumaiset päistäreet eli tukisolukot. Kuva: Emilia Helminen.

Jatkuu seuraavassa osassa…


JA MUISTUTUKSENA:

FullSizeRender_1

Köyliö-seura ry:n Museotaksvärkki-hanke järjestää kotimuseoiden ylläpitäjille esinekokoelmakoulutusta Yttilän Museokoululla 11.4.2018 klo 9-15 (Pyhän Henrikintie 348).

Jos varastoistanne löytyy aarteita ja muistoja menneestä tai muuten asia kiinnostaa, olette lämpimästi tervetulleita kuulemaan asiantuntijoiden neuvoja esinekokoelmien luetteloinnista, hoidosta ja ylläpidosta. Koulutuksen tulevat pitämään Satakunnan Museon maakuntatutkija Akuliina Aartolahti sekä esinekonservaattori Kaisa Lindewall.

Koulutus kestityksineen on kaikille avoin ja maksuton.

Ilmoittauduthan osoitteeseen museotaksvarkkihanke@gmail.com tai numeroon 044 243 9633 7.4.2018 mennessä.

Hanna

Ansaittu kiitos Museotaksvärkin toimijoille ja tukijoille.

Jatketaan samaan malliin -hyvä me!

Köyliö-seuran tilille oli putkahtanut ylimääräiset 50 euroa. Eräs henkilö halusi tukea Museotaksvärkkihanketta, koska hän arvosti hankkeen ja seuran tekemää kulttuuriperinteen tallennustyötä. Hieno ajatus ja ele. Köyliö-seurassa on yli 400 jäsentä ja jäsenmaksun maksamalla hekin kuuluvat tähän kulttuuriperinteen tukijoitten joukkoon. Jokainen euro on seuratyössä tarpeen, vaikka eri toimijoiden talkoopanos on huikea. Tästä tuli mieleen ajatus, että kyllä minäkin jonkin summan voisin lahjoittaa tällaiseen hyvään tarkoitukseen – entä sinä, yhdistyksesi ja yrityksesi? Kiitos!

Köyliössä on aina puhallettu yhteen hiileen ja eri järjestöt, kunta, seurakunta ja monet yritykset ovat olleet yhteisissä hankkeissa mukana joko talkoopanoksella tai rahallisella tuella. Olemme yhdessä saaneet paljon hyvää aikaan. Kylien Köyliö imago ja yhdessä tekemisen meininki vievät eteenpäin hyvää sanomaa ja tekoja myös raikkaiden tuulien kunnassa Säkylässä. Kiitos!

Erityisen hyvin tämä on näkynyt Museotaksvärkkihankkeessa, jossa hankkeen 12 000 euron omavastuuosuutta Köyliö-seuran lisäksi ovat erisuuruisin summin tukeneet kaikki Köyliön kyläyhdistykset (Tuiskula, Yttilä, Vuorenmaa, Voitoinen, Kankaanpää, Kepola ja Ristola) Köyliön Museoyhdistys, Räisälä-museo, Köyliön kappeliseurakunta, Tuiskulan Kesäteatteri, Härkälän Puutarha, Köyliön Osuuspankki, Köyliön-Säkylän Sähkö, Lions Club Köyliö, Tuiskulan Seuratalo ja Tuiskulan VPK. Säkylän kunta on antanut oman panoksensa Pyhäjärviseudun kehittämisyhdistyksen kautta. Kiitos tukijoille!

Museotaksvärkkihanke on tähän mennessä järjestänyt kaikkiaan 31 talkoot, joissa on kertynyt hanketta hyödyttäviä talkootunteja yhteensä 800. Hanke on edistynyt yli odotusten ja työ jatkuu vuoden 2018 aikana.  Kiitos talkooväelle!

Hyvä suunnittelu ja organisointi luovat vankan perustan asioiden sujuvuudelle ja tavoitteiden saavuttamiselle. Kiitos tästä kuuluu hanketyöryhmälle ja etenkin hankkeen johtajalle Mikko Eskolalle. Hanna Jaakolan museoalan koulutus ja asiantuntemus sekä mittava työpanos ansaitsee myös kiitoksen. Olisi kiittämätöntä, jos ei huomioitaisi taitavaa kameran käyttäjää Jaakko Ojalaa, joka on ottanut hankkeen tarpeisiin noin 5 000 digikuvaa. Kiitos Hanna, Mikko ja Jaska!

Mitä olemme tähän mennessä yhdessä saaneet aikaan? Museotaksvärkkihankkeen myötä Tuiskulan Torpparimuseon, Yttilän Museokoulun ja joiltakin osin Räisälä-museon ja Köyliön kappeliseurakunnan arvokkaat esinekokoelmat on pääosin inventoitu ja digitoitu palkatun museoalan ammattilaisen toimesta. Esineiden perustiedot ja kunto on tarkastettu, tiedot ja esineestä otettu valokuva on siirretty Satakunnan Museon ylläpitämään WebMusketti -tietokantaan. Tuiskulan Torpparimuseon ja Yttilän Museokoulun koko aineisto ja osittain Räisälä-museon esineistö on osin valokuvattu. Kuvattuja esineitä oli 3294. Valtaosa esinekuvista tullaan kevään 2018 aikana siirtämään myös Köyliön Valokuvat Arkistoon, jossa ne ovat vapaasti katsottavissa. Hankkeen toimesta on pidetty myös riukuaitataksvärkki ja toinen pidetään lähestyvän kesän kuluessa.

Paikallisissa hyvissä hankkeissa on aina iso taustavaikuttaja ja se on Leader Pyhäjärviseutu, joka ohjaa ja tukee yhteisöjen hankkeita sekä auttaa hankkeen hakemisessa sekä rahoittamisessa. Kiitos!

Hiihtäjät
Hiihdossa ja hanketyössä on enemmän potkua ja iloa, kun sitä yhdessä tehdään. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Jatketaan samaan malliin -hyvä me!

Terveisin,

Köyliö-seuran puheenjohtaja 2016-2017 ja tuore julkaisujaoston puheenjohtaja Samuli Vahteristo

Tukesi (Museotaksvärkkihankkeelle) kotiseututyölle voit osoittaa Köyliö-seuran tilille FI30 5476 6840 0112 91

Aapiskukko ja muita joulumuistoja.

Erkki Härkälä muistelee Köyliim mukulaim muisteluksii. Lumienkeli ja muita tarinoita vuosien takaa teoksessa lapsuuden joulujaan Köyliön Tuiskulassa. Erkin mukaan: ”Joulun edellä piti olla kiltti ja ahkera. Vanhin veljeni Esko opetti minulle lukutaidon alkeita. Kirjaimia opeteltiin pienestä kotiaapisesta. Sen harmaassa pahvikannessa oli kukon kuva ja hiukan punaista ja vihreätä väriä. Muuten kirjan kuvat olivat mustavalkoisia. Lukutuokion päätteeksi aapiskirja vietiin kamarin muurin otsalle odottamaan, jos vaikka kukko munisi – ja munihan se muhkean piparkakun. Muuri oli lämmin. Piparista jäi aapisen lehdelle rasvainen jälki. Se oli kauan sillä sivulla, missä komeili suuri Ö-kirjain ja lause: Öisin yököt lentävät.

YMK10
Yttilän Museokoulun käyttökokoelmista löytyy Aapiskukon kuva- ja satusalkku sekä mukava määrä aapisia useammalta vuodelta. Kuva: Jaakko Ojala

Joululahjat olivat aikanaan perinteisiä, pieniä ja käytännöllisiä, usein itse tehtyjä, kuten kaulahuiveja, sukkia, vanttuita ja kinttaita sekä lapsille veisteltyjä puuleluja. Kuusen alta löytyi myös äidin kokoama herkkupussi, jossa oli pullaukko, iso koristeltu piparkakku, jouluomena ja karkkeja. Erkki Härkälän mieleen on erityisesti jäänyt tummanvihreäksi maalattu puinen potkukelkka, joka oli veistelty Fredrik Ruoholan verstaassa. Maija-Liisa Volotinen puolestaan muistaa mummulta saamansa laamapaidan, mikä olikin hyvä lahja, sekä äidin tekemän nuken. Jaakko Ojala sai isältään eräänä jouluna sukset. Isä oli kommentoinut: ”Jos katkaiset nämä, saat itse tehdä seuraavat”. Sukset eivät kauaa ehjänä kestäneet ja Jaakko tekikin uudet, mikä oli varmasti vaativa työ.

1304_1.JPG
Tuiskulan Torpparimuseolta löytyy useampi pari puisia suksia sauvoineen. Kuva: Jaakko Ojala

Maija-Liisa Volotinen muistelee samaisessa Köyliist -kirjassa, kuinka joulukuusi tuotiin jouluaattona tupaan: ”Se oli jo ehkä kesällä katsottu valmiiksi ja haettu muutamana päivää ennen joulua puuhuoneen seinustalle. Kuusi kiinnitettiin ristin muotoiseen puiseen jalkaan, missä se seiso vähän huterasti. Joskus latva saatettiin naulata kattoon kiinni. Neulaset kuivuivat ja varisivat yleensä pian. Isä koristeli kuusen latvapuolen, me lapset saimme ripustella alaoksille pieniä punaposkisia omenoita, piparkakkuja ja karamelleja. Isä kiinnitti kuuseen elävät kynttilät, latvatähden ja kiiltävät nauhat. Kaunis siitä tuli aina.”

1F4848DC-5E20-4780-A038-3198CD2DF316
Emäntä Aune Vuotilan joulukuusi ei varistanut, vaan 1970-luvulla Köyliö-Säkylän sanomissa uutisoitiin Aunen joulukuusesta, joka sinnikkäästi jatkoi kasvuaan Aunen hyvässä hoidossa. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto

Museotaksvärkki toivottaa rauhallista ja tunnelmallista joulua lukijoilleen! Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta kaikille yhteistyökumppaneille ja erityiskiitokset jokaiselle 43 talkoolaiselle sekä valokuvaajille Jaakko Ojalalle ja Emilia Helmiselle. Nyt katse kohti tulevaa vuotta!

joulukortti.jpeg

Toivoo,

Hanna

 

Yksi esine – tuhat tarinaa -haaste

Mitä museoesineet kertovat itsenäisestä Suomesta? Suomen Kotiseutuliitto on haastanut satavuotiaan Suomen juhlavuoden kunniaksi kaikki Suomen museot jakamaan itsenäisen Suomen tarinaa museoesineiden kautta. Yksi esine – tuhat tarinaa haasteen tavoitteena on kannustaa museoita kertomaan yhdellä esineellä jotain olennaista paikkakunnastaan, kotiseudustaan tai mahdollisesti koko Suomesta. Kaikki haasteen esineet ja tarinat ovat nähtävillä täällä.

Köyliö-seuran puheenjohtajan Samuli Vahteriston vinkkaamana Museotaksvärkki tarttui haasteeseen Tuiskulan Torpparimuseon ja Yttilän Museokoulun osalta. Räisälä-museo on jo aiemmin osallistunut Yksi esine – tuhat tarinaa -haasteeseen. Esineeksi he valitsivat aikansa tunnetuimman räisäläisen Matti Läheniemen muotokuvan, jonka tarina on luettavissa täältä.

tn__MG_9624
Matti Läheniemen muotokuva ja Räisälä-museon museovastaava Antti Kuisma. Kuva: Jaakko Ojala

Torpparimuseon osalta esineen valinta oli helppo ja yksimielinen. Arvaako jo joku? No tietysti se on taksvärkkikapula eli päiväpulkka! Siitähän kirjoitin aiemmin jo täällä. Pulkka kuvaa nimenomaan paikkakunnan historiaa ja toimii Torpparimuseon symbolina, joten siksi se on oiva valinta haasteeseen.

KOY0167
Taksvärkkikapula. Kuva: Jaakko Ojala

Yttilän Museokoulun osalta lähdimme haasteeseen mukaan Agda Enlundin kesinä 1893 ja 1894 keräämällä kasviolla eli herbaariolla, josta olen aiemmin kirjoittanut täällä. Vaikka kasvio on vain 19-prosenttisesti paikallinen, kertoo se kuitenkin Köyliön, mutta myös koko Suomen koulu- ja sivistyshistoriasta. Kasvio varmasti jo itsessään herättää useimmassa tuhat muistoa ja tarinaa.

YMK6_3.JPG
Agda Enlundin herbaario. Kuvassa on vuonna 1893 kerätty apila. Kuva: Jaakko Ojala

Tämän haasteen innoittamana, ajattelin, että Museotaksvärkki voisi osallistua ainakin osittain myös Suomi-kuvahaasteeseen Instagramin puolella. Eihän Suomi 100-haasteita voi olla liikaa : D Suomi-kuvahaasteen tavoitteena on ”paitsi vahvistaa suomalaisten yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta myös vaikuttaa eri sosiaalisen median kanavissa esitettävään Suomi-kuvaan”.

suomikuvahaaste_ohje4-1024x1024

Museotaksvärkin osalta museoesineet ja Köyliön valokuvat-arkiston valokuvat tulevat olemaan isossa roolissa tässä haasteessa. Ottakaa siis Museotaksvärkin Instagram-tili seurantaan. Tili löytyy Instagramista museotaksvarkki -nimellä.

Tällaisin haastein on ollut kiva käynnistellä töitä loman jälkeen,

Hanna

Pankaas kattoen!

IMG_0988

Tiistaina 17.10.2017 kokoonnuimme pienellä porukalla Yttilän Museokoululle pohtimaan hankkeen etenemistä. Minun kaltaiselle, itsenäistä työtä tekevälle etätyöläiselle tällaiset yhteiset kokoontumiset ovat ensiarvoisen tärkeitä, jolloin pääsen jakamaan mietteitäni ja saan uutta puhtia tekemiseeni sekä pääsemme yhdessä suunnittelemaan uusia kuvioita.

IMG_0982

Ja niitä uusia tuulia puhaltaa kutkuttavan kivasti. Säkylä-seura ry:n Säkylän historiaa – pankaas kattoen! -hanke kyseli Museotaksvärkki -hanketta mukaan heidän verkostotyöryhmään ja mehän otimme ilolla kutsun vastaan. Hankkeistamme löytyy paljon samankaltaisuutta, joten yhteistyö tuntuu myös luontevalta tavalta jakaa yhteisiä tavoitteita ja ideoita. Saa nähdä, mitä mielenkiintoista uudet verkostot ja yhteistyökuviot tuovat tullessaan… Kiitos Pankaas kattoen! -hanke kutsusta ja yhteydenotosta!

Muilta osin hanke etenee tavoitteiden mukaisesti ja valmistakin tulee. Yttilän Museokoulun esineluettelot kuvineen ovat nyt valmiit ja odottavat siirtoa Köyliön valokuvat -arkistoon. Esineitä luetteloitiin yhteensä 616, jotka koskevat pääsääntöisesti kouluesineistöä, mutta myös piharivin suutarinverstaan ja maataloutta koskevia esineitä. Lisäksi Museokoulua koskeva arkistomateriaali listattiin.

Rakennusinventoinnit ovat nekin yhtä lukuun ottamatta valmiit ja Tuiskulan Torpparimuseon osalta esineluettelot päivittyvät tasaiseen tahtiin WebMusketti-tietokantaan. Nyt, kun toisesta päästä työt valmistuvat, niin pääsen myös pikkuhiljaa Räisälä-museon aineiston pariin. Köyliön kappeliseurakunnan tilanne on myös edennyt siihen pisteeseen, että Sahan sisarusten testamenttaama esineistö on nyt kartoitettu ja alustava luettelo tehty.

tn__MG_0285_1.JPG
Kuva: Jaakko Ojala

Mutta nyt on myös minun aika vähän lomailla ja vaihtaa hetkeksi maisemaa, joten ”toimisto” on kiinni 23.10.-1.11.2017 välisenä aikana. Palataan siis asiaan uudella energialla marraskuun puolella.

Ja hei, muistittehan merkitä kalenteriin Eläkeliitto Euran yhdistyksen järjestämät Wanhanajan iltamat Euran Pirtillä 28.10.2017 klo 16.00, joista kirjoitin täällä.

Aurinkoista syyslomaa,

Hanna

 

Torpparimuseon tarina osa 6.

Vuonna 1977 Torpparimuseon tontille hankittiin Pitkärannan Ojalasta 1800-luvulla rakennettu hirsirunkoinen lato, joka oli toiminut Vihtori Ojalan aikana lahtivajana eli riistaeläinten lopputeurastuspaikkana. Nykyään vaja toimii museon ja Tuiskulan Kesäteatterin varastorakennuksena. Kesän talkoiden aikana vaja laitettiin uuteen järjestykseen ja samalla erottelimme museoesineet ja kesäteatterin rekvisiitat omiin alueisiinsa.

tn_Tuiskula_05_09_2017_33
Kuva: Emilia Helminen 2017.

Tuiskulan VPK lahjoitti vuonna 1972 museolle torppariajalta peräisin olevan hirsirunkoisen pruuttakopin sekä kaksi vanhempaa ruiskua. Alun perin koppi sijaitsi nykyisen paloaseman kohdalla. Koppi ruiskuineen oli koko kyläkunnan yhteinen. Ennen sotia koppi siirrettiin Paimenenmäkeen miesten kiskomana, neljän tukkireen päällä. Parinkymmenen vuoden jälkeen koppi siirrettiin jälleen, tällä kertaa traktorikyydillä Uuden-Torpan ja Pahan-Kalmeen tienhaaraan. Nykyiselle paikalleen rakennus siirrettiin vuonna 1986.

1473_1
Kuva: Jaakko Ojala 2017.

Palohälytys puhallettiin palotorvella, johon vastattiin aina seuraavasta palotorvella varustetusta talosta. Lopulta hälytys saavutti koko kylän. Muulloin palotorveen puhaltaminen oli ehdottomasti kiellettyä ja siitä jaksettiin muistuttaan perheen pienempiä. Kaikki kynnelle kykenevät kokoontuivat paloasemalle eli pruuttakopille, josta pruutta nostettiin rekeen tai rattaisiin ja näin lähdettiin palopaikalle. Ämpäriketjua varten tarvittiin paljon väkeä paikalle.

tn_Tuiskula_05_09_2017_31
Kuva: Emilia Helminen 2017.

Pruuttakopissa säilytetään vanhaa neljän miehen miesvoimaruiskua sekä uudenaikaisempaa vuonna 1929 hankittua ruiskua. Jälkimmäisessä on imuletku ja lämmityslaite, jotta sitä voitiin käyttää myös pakkasella. Pruuttakopista löytyy myös moottoriruisku, kahdeksan mustaa miehistön kypärää, keltainen päällikön kypärä sekä letkukela ja letkuja.

IMG_0970

Perjantaina 13. päivä Tuiskulan Torpparimuseolla vellikello kilkatti ja palotorvi soi, kun 60 Friitalan koulun nelosluokkalaista kävi tutustumassa torppariajan elämään. Ilman epäonneakaan ei selvitty, vaan perjantai 13. näytti todelliset piikkinsä, kun metsänlaidalla sijainnut maa-ampiaispesä heräsi, eikä pistoilta vältytty.  Mukava retki sai harmittavan päätöksen, mutta onneksi siitäkin selvittiin : ) Kiitos Friitalan koululaisille, että kävitte!

Miten teidän perjantai 13. päivä meni?

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 5.

_MG_0039

Torpan pirtti on sisustettu ajan mukaisesti. Vaikka huonetta kutsuttiin ”paremmaksi huoneeksi”, jossa otettiin vieraat vastaan, tilan ahtauden vuoksi siellä myös työskenneltiin ja nukuttiin. Tästä kertovat nurkassa oleva peti, joka on sijattu ajan tapaan olkipolstarilla, alusraitilla, pääraitilla ja täkillä sekä kangaspuut, joissa on kuteilla rohdinkangasta. Ikkunan alta löytyy myös rukki, johon kuuluu tortti, lyhty ja härkki sekä vyyhdin- ja kerinpuut.

_MG_0048

Nurkista löytyvät hääpeilit, jotka on valmistanut Aleksanteri ”Santtu” Sianoja Tuiskulan Sianojan torpasta. Yhteensä peilejä oli neljä, joita hän lainaili häähuoneisiin. Pöydällä on myös esillä Kustaa Polvianderin perheraamattu ja seinätaulu puolestaan huomauttaa, että AHKERUS ON ONNEN ALKU!

_MG_0035

Porstuan peräkamari oli usein muorin ja faarin käytössä. Kamarista löytyy sivusta vedettävä sänky sekä monilokeroinen Gestrin mummun klaffipiironki. Olga Gestrin (os. Helenius. myöh. Saha) työskenteli meijerskana Tuiskulan meijerissä. Piirongin päällä on satulipeili, josta löytyy teksti:

”Ida Marttila Tuiskulasta omistaa tämän satulin W1882.
Idan rakastettu on Mäkelän trenki Johan Lindroos.
Toristetan Tuiskulassa
Syyskuun 20 pä 1886.
Glöm ei min glömmer ej aldri
min ven.
Lirvakas poika.”

Kamarissa on myös esillä matka-arkku eli ”Amerikan arkku”. Arkku on kuulunut Olga Vanteelle Puolimatkan torpasta. Hän oli matkustanut Amerikkaan kolme kertaa.

_MG_0028

Tuvassa valmistettiin ruokaa, tehtiin puhdetyötä ja toimi se myös nukkumatilana. Uuniin mahtui kerralla kymmenen leipää, jotka kuivattiin katossa  vartailla. Takan läheltä löytyy patapenkki. Kun pata kraakun avulla käännettiin pois tulelta, nostettiin pata säilöön penkissä olevaan syvennykseen.

_MG_0025

Pöydän päältä löytyy leipähöylä, jonka on valmistanut torppari August Valtanen Tuiskulasta. Höylällä ”höölätään” kovaa leipää puuroksi. Tätä leipäpuuroa syötiin kuivana muun ruoan ohessa. Puulautasilla leikattiin lihaa ja kalaa ja liemiruokaa syötiin yhteisestä vadista omalla lusikalla, joka hyvin nuoltunua aseteltiin seinällä olevaan lusikkakampaan.

Huoneesta löytyy myös ”läpitooli” eli reikätuoli, jonka avulla lapsi opetteli seisomaan ja kävelemään. Tällöin myös äiti ennätti hetkeksi omiin askareisiinsa.

Torpan porstuasta on esillä taksvärkkärin eväslaukku, jota käytettiin mm. päivätöissä käydessä Köyliön vanhassa kartanossa 1850-luvun molemmin puolin. Kuvassa oleva eväslaukku on pienennetty jäljennös alkuperäisestä. Puuosiin on kaiverrettu FJB 1858. Tämän jälkeen tuli käyttöön koivutuohesta punottu tuohikontti, jota myös ”helvetiksi” haukuttiin. Tuohikontit puolestaan korvasi 1890-luvun lopulla nahkareput.

Kaikki kuvat torpasta on ottanut kukas muukaan kuin Jaakko Ojala. Sisäkuvat ovat vuodelta 2014 ja esinekuvat ovat tämän kesän esinevalokuvaustalkoista.

Mutta nyt takaisin esineluetteloiden pariin,

Hanna