Hannan kiitokset!

Jos totta puhutaan, olin aluksi hieman epäileväinen Museotaksvärkki-hankeen tavoitteisiin talkoiden suhteen: ”meinaatteko tosiaan, että kaikki tämä hoidetaan talkoiden voimin?” Pian sain kuitenkin nieleskellä epäilevät ajatukseni ja todistaa omin silmin, että tosiaan, tätä ”kylien Köyliötä” pyöritetään talkoohengessä ja sen voimaan on uskottu aina. Minulle kaupunkilaistuneelle yksinpuurtajalle tämä oli sydäntä lämmittävä kokemus, joka loi uskoa siihen, että kotiseutu on yhteinen asia, siitä todella välitetään.

Mistä se talkoohengen voima on sitten lähtöisin? Nimittäin vapaaehtoisuus ei ole itsestäänselvyys ja etenkin moni paikallismuseo kamppaileekin kiinnostuksen ja talkoovoiman puutteesta. Museotaksvärkki-hanke on hyvä esimerkki siitä, että kulttuuriperintö ja yhteinen jaettu historia kiinnostavat ja siitä halutaan pitää hyvää huolta. Jotta tällaiset hankkeet onnistuisivat, täytyy löytyä ”se jokin”, joka vie asioita eteenpäin ja luotto siihen, että tukea löytyy, kun sitä tarvitaan.

B86013AC-1D9D-4DC2-B5B2-EFC8974E5628.JPG

Alun (hieman muokatut) sanat löytyvät myös Tuiskula.info:n sanokaas mun sanonee -blogista, jossa pohdin talkoohenkeä, mutta sanat sopivat myös tähän hetkeen, sillä nyt on tullut se aika, kun kirjoitan tänne tältä erää viimeiset sanani. Osaltani työt Museotaksvärkki-hankkeessa päättyvät tähän ja samalla Museotaksvärkin blogi lakkaa päivittymästä. Sivusto jää toki olemaan, joten täällä saa jatkossakin vierailla niin paljon kuin haluaa.

Se, mitä kaikkea saimme lopulta aikaan, voi käydä lukemassa laatimastani Museotaksvärkin raportista.

29659951-988E-4098-904B-90D309C970E7.JPG

Tarkoituksenani ei ole tässä kiitellä teitä kaikkia hankkeessa mukana olleita ja tukeneita, vaan kiitokset voi käydä lukemassa erikseen täältä. Mutta haluan kuitenkin esittää lämpimät kiitokset  Köyliö-seuralle upeasta hankkeesta ja siitä, että pidätte yhdessä paikallismuseoistanne parasta mahdollista huolta, se kun ei ole tänä päivänä aina niin varmaa. Paikallismuseot painivat yhteisten ongelmien kanssa ja mielestäni on tärkeää, että yhteistyö museoiden ja yhdistysten välillä jatkuu edelleen. Nämä kolme museota, joissa olen saanut touhuta, ovat merkityksellisiä ja ainutlaatuisia, kertoen köyliöläisestä elämästä, arjesta ja ihmisistä, joiden tarinat ja esineet on säilytetty teitä varten.

Tietysti suuret kiitokset menevät myös jokaiselle talkoolaiselle nimenomaan siitä tuesta. Talkoot olivat ehdottomasti hankkeen kohokohtia – pölystä, liasta ja hiirten joukkuhaudasta huolimatta – joita tulen varmasti muistelemaan vielä pitkään. Te opetitte minulle, mitä talkoohenki on parhaimmillaan.

53D7538D-8030-4D9F-A9B6-D6A22BDE3E47.JPG

Päätän tämän blogin tohtori Sakari Pälsin sanoihin Seppämestari F. J. Bärlingille osoittamassaan muistokirjoituksessaan, jotka kertovat siitä, kuinka merkittävän elämäntyön seppä Bärling jätti tuleville sukupolvilleen arvostamalla ja vaalimalla ”kropsujaan”, jotka nykypäivänä kertovat meille katoavasta kulttuuriperinnöstämme:

FJ Bärlingin perintöä pitää edelleen vaalia. Tarvitaan huolta, kiintymystä ja hitunen sitä hellyyttä ja rakkautta, jonka voimalla mestarikin työnsä suoritti ja tulokset saavutti.

IMG-1904.JPG
Kiitos myös Reimalle, parhaalle museokoiralle ❤

Kiitos Köyliö ja aurinkoista kesää kaikille,

Hanna

Paikallishistoriaa teräsmiehen voimin!

IMG_1005

9.11.2017 Säkylän historiaa -Pankaas Kattoen! -hanke järjesti hanketoimistollaan (Rantatie 254) verkostotapaamisen, johon osallistui toimijoita Säkylä-seuran ja Köyliö-seuran (Museotaksvärkin) lisäksi mm. Säkylän kunnalta, Turun yliopistosta (Porin yksiköstä), Säkylä-Köyliön seurakunnalta, Leader Pyhäjärviseudusta ja Ala-Satakunnan oppaista. Illan aikana pohdimme yhdessä paikallishistorian ja kulttuuriperinnön tärkeyttä.

Millä tavoin paikallishistoria lisää hyvinvointia? Miten paikallishistorian avulla vahvistetaan seudullista elinvoimaisuutta? Millaisia yhteistyömuotoja ja mahdollisuuksia paikallishistoria tarjoaa eri toimijoille? Tällaisten teemojen ympärillä heiteltiin ajatuksia puolin sekä toisin ja suunniteltiin tiiviimpää yhteistyötä seurojen kesken. Tarvetta siihen nimittäin olisi!

Entä kuinkas moni teistä on kuullut ”Suomen teräsmies” Hautaviidasta? Entä mitä ajatuksia alla oleva esine teissä herättää?

0868_1
Hevosenkenkä ja prässinaula. Kuva: Jaakko Ojala

No romultahan se näyttää, mutta tarina sen takana on mielenkiintoinen tai vähintään hauska, ja juuri siksi se on museoesine. Tarina kertoo, että:

”1.4.1950 oli Tuiskulan Seurojentalossa Parkanon osaston järjestämä iltama, missä päänumerona oli Hautaviidan esiintyminen. Hänen tärkein tekonsa oli Kiukaisten Osuuskaupasta samana päivänä ostamansa uuden 3 nron hevosenkengän vääntäminen hampain siihen asentoon, missä se nyt on, tavalla, joka selviää kuvasta. Hän myös kiersi käsissään prässinaulan kierteelle asettamalla ennen kiertoa naulan kumpaankin päähän paperisuikaleesta kiertämänsä kädensijat. Hän väänsi vielä hampain yhden pyöreän rautakangen suoralle kulmalle. Hautaviita painoi 148 kg. ”Lihakset kuin puuta”, sanoi poliisi Simula kun koetteli kädellään.”

IMG_1064
”Suomen teräsmies” Hautaviita. Kuva on ilmeisesti otettu kyseisestä esityksestä.

Toisinaan on hyvä välillä vääntää, tässä tapauksessa, hevosenkengästä ja tehdä yhdessä paikallishistoriasta ja kulttuuriperinnöstä näkyvää ja kuuluvaa. Niinhän sitä sanotaan, että yhteistyössä on voimaa!

Hanna