Mimmi kävi talkoissa

Satakunnan Leader-ryhmien tiedottaja Mimmi Virtanen etsintäkuulutti ainakin Satasilta-tiedotteessa ja instagramissa Leader-hankkeiden talkoita. Mehän (kiitos Anneli, että vinkkasit) Leader Pyhäjärviseudun tukemana hankkeena tartuimme heti tilaisuuteen ja kutsuimme Mimmin talkoisiin. Saimme jopa olla ensimmäinen talkookohde Mimmin kesän talkoorupeamassa.

Mimmi talkoili kanssamme keskiviikkona 28.6. Päivän talkookohteena oli Tuiskulan Torpparimuseolla sijaitseva Saunala eli Martan mökki. Alunalkain saunasta muutetussa huoneen ja porstuan asunnossa Martta Kekoperä asui vuodesta 1926 vanhoille päivilleen. Martan mökki kertoo kävijälleen yksinäisen mäkitupalaisen vaatimattomasta elämästä. Mökissä pidetään Martan muistoa yllä ja muistetaan, mitä naapuriapu oli parhaimmillaan. Mutta Martan mökin yhteydessä kuulee myös puhuttavan Paula Härkälästä, joka otti tehtäväkseen Martan mökin sisustuksen ja esineiden luetteloinnin.  Se on mökki, jossa kahden naisen muisto elää.

Museotaksvärkki_talkoot-28-6-17 (36).jpg
Mimmi pääsi kurkkaamaan Martan kaappiin, joka oli pullollaan vanhoja aikakausi- ja sanomalehtiä, kouluvihkoja, nuotteja ja runokokoelmia.

Minä ja Mimmi saimme kuulla herkullisimmat palat Martan värikkäästä persoonasta, kun talkoolaiset Anneli Laine, Inkeri ”Inkku” Marttila, Tuula Nordlund sekä valokuvaajamme Jaakko Ojala muistelivat Martan elämänvaiheita.

Tässä osa Mimmin kuvasaaliista päivämme talkoista.  Ja kyllä oli taas kolea kesäkuun lopun aamupäivä, mutta tunnelma sitäkin lämpimämpi…

 

Päivän talkoista ja hankkeestamme on ollut juttua jo facebookissa Leader Pyhäjärviseudun sivuilla ja maaseutumegafoni julkaisi talkoistamme päivityksen sekä live-lähetyksen instagramissa. Tulossa on juttua myös Alueviestin verkkolehteen. Saa nähdä, mitä Mimmi vielä keksii…

Lopuksi Yttilän Museokoulun esinevalokuvausten talkoopäivät, jonne kaipaamme talkoolaisia. Kuvaukset aloitamme 4.7. klo 9 ja kuvaukset jatkuvat( 5.7. PERUTTU!), 7.7., 12.7. ja 13.7. Ilmoittautukaa minulle tuttuun tapaan sähköpostilla museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soitelkaa numeroon 044 2439633.

Kiitos Mimmi, kun kävit!

Hanna

Kuka kiljui ja miksi?

IMG_0224
Talkootunnelmissa Tuiskulan Torpparimuseon luhdin yläkerrassa.

1616 esinettä kuvattuna! Tuiskulan Torpparimuseolla olemme kuvanneet kaikki torpan, luhdin ja sotamiehen aitan esineet. Huomenna olisi tarkoitus kuvata Martan mökki. Pajan ja pruuttakopin esineiden kimppuun käymme kesäteatterin näytösten jälkeen. Torpparimuseon talkoopäivät alkavat käydä vähiin eli heinäkuun osalta muutama Tuiskulaan merkitty kuvaustalkoo siirtyy todennäköisesti Yttilään. Vielä en osaa tarkkaa päivää arvioida. Yttilän osalta perjantain 14.7. talkoopäivä vaihtui torstaille 13.7. Valokuvaajamme Jaakko Ojala on ansaitulla lomalla viikon 28, jolloin Jaakkoa tuuraa Emilia Helminen. Emilialla on parhaillaan valokuvanäyttely ”Pintaa syvemmältä” Säkylän kirjaston näyttelytilassa, joka on nähtävissä vielä 6.7. asti. Käykäähän katsomassa!

FullSizeRender-1.jpg
Emilia on ollut muutamissa talkoissa mukana Jaakon opissa.

Nyt sulkekaa silmänne kaikki herkkänahkaiset, mukaan lukien minä.

Myönnän, että se olin minä, joka kiljui Tuiskulassa 16.6. puolenpäivän aikaan. Luhdin alakerran esineitä kuvatessamme törmäsimme surulliseen näkyyn, tai minähän en suostunut tätä näkyä katsomaan, vaan mielummin hypin ympäri tonttia. Tämä joukkohauta löytyi tiinun pohjalta ja nämä onnettomat yksilöt olivat löytäneet tiensä sisälle tiinussa olevan kaatonokan kautta. Kiitos Teemu ja Lauri Laineelle, jotka tyhjensivät ja tilkitsivät tiinun, jotta jatkossa samalta näyltä vältyttäisiin. Mutta tämä olkoon muistutuksena siitä, että museokokoelmat ym. varastot on hyvä käydä läpi, puhdistaa ja tilkitä vuosittain. Kokoelmista on pidettävä huolta!

Alla olevasta linkistä löytyy käytännönläheinen ja monipuolinen opas paikallismuseoiden, mutta myös yksityisten museoiden ja kokoelmien hoitoon. Täältä löytyy hyvät siivousvinkit, jotka kannattaa ottaa jokavuotiseksi rutiiniksi. http://www.nba.fi/fi/File/2587/opas-paikallismuseon-hoitamiseen.pdf

FullSizeRender
Aina ei ole museotyöntekijän työt yhtä juhlaa… Kuva: Anneli Laine

Pääsin viime viikolla myös vierailemaan vastaremontoidussa Köyliön kirkossa palaverin yhteydessä, jolloin istuimme alas pohtimaan Köyliön kappeliseurakunnan roolia hankkeessamme. Tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan suunnitelmamme lähtevät etenemään.

 

 

 

 

Huomenna saamme vieraan talkoisiimme. Tästä lisää tuonnempana ja ehkä saamme lukea talkoistamme myös muualta… Tässä vielä tunnelmia talkoistamme.

 

 

 

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kiitos jälleen talkoolaiset, teette työstäni niin lystikästä,

Hanna

Yttilän Museokoulun aarre

Museotaksvärkki osallistui 10.6. valtakunnalliseen Avoimet kylät -tapahtumaan esine-esittelyin. Yttilän Museokoululla Yttilän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sari Minkovitsch esitteli opettajatar Agda Enlundin kesinä 1893 ja 1894 keräämänsä kasvion eli herbaarion. Sari esitteli kasvion myös 20.6. Yttilän Museokoululla järjestetyn iltatorin yhteydessä. Minä puolestani esittelen nyt kasvion teille lukijoille Sarin tekemän esityksen pohjalta.

Agda Enlund keräsi kasveja Porissa, Vaasassa, Jyväskylässä ja Köyliössä. Taitavasti kuivatut ja prässätyt kasvit ovat kiinnitetty muutaman millimetrin levyisillä liimapaperipaloilla kauniisti 37cm x 46cm kokoisiin taitettuihin paperiarkkeihin.  Kasvinäytteitä on 58 kappaletta ja ikää näillä kasvinäytteillä on siis jo yli 120 vuotta!

 

 

Paperin alakulmaan Agda on liimannut valmiiksi painetun nimilapun, johon hän on merkinnyt kasvin latinankielisen nimen, suomenkielisen yleisnimen, kasvupaikan, päivämäärän ja nimensä.

IMG_8171_kasviluettelo_1 rajattu
Opettajatar Enlund on kirjoittanut kasviolle myös kasviluettelon.

 

 

 

Ollessaan Köyliössä heinä-elokuussa 1893 Agda sai saalikseen lehtohorsman, ruiskaunokin, pellavan, valkoapilan, herneen, niittyhumalan, rantamintun, peltohatikan ja harakankellon. Prässätty kuiva rantaminttu tuoksuu Sarin mukaan yhä mintulta! Elokuussa 1894 kasvikokoelma täydentyi köyliöläisillä luhtatähtimöllä ja aikaisempana vuotena löydettyyn apilaan verrattuna erilaisella apilalla. Sarin laskelmien mukaan kasvio on noin 19-prosenttisesti paikallinen.

Esitystä tehdessään Saria askarrutti kysymys, miten kasvio päätyi lopulta Yttilän Museokoulun kokoelmiin? Hän lähti selvittämään asiaa kysymällä, kuka Agda Enlund oli? Olga Agda Esperance syntyi Eurassa 10.8.1874 kruunun nimismiehen Johan Henrik Wilhelm Johaninpoika Enlundin ja äiti Olga Enlundin toiseksi tyttäreksi ja kolmanneksi lapseksi. Agdan isä oli syntynyt Köyliössä, joka Sarin mukaan saattaa olla yksi johtolanka siihen, miksi kasvio on Köyliössä. Agda pääsi Jyväskylän opettajaseminaariin vuonna 1892, josta hän valmistui kansakoulun opettajaksi 11.6.1896. Kasvio on siis kerätty hänen opiskeluaikanaan. Opetusviran hän sai 27.12.1896 Porista.

Agdan työura jäi lyhyeksi, sillä hänet vihittiin 22.8.1901 Köyliössä leskimies Frans Oskar Rapolan kanssa, joka työskenteli Porin klassillisessa lyseossa historian, maantieteen ja suomen kielen lehtorina ja myöhemmin kansaneduskunnan edustajana valtiopäivillä. F.O. Rapola kuoli 20.3.1910. Heiltä jäi yhteinen tytär Sirkka Talvikki myöh. Poijärvi, s. 21.11.1905. Sirkka-tytär toimi maisteriopintojen jälkeen 41 vuotta kustannusosakeyhtiö Otavassa kustannustoimittajana ja hänen kirjailijanimensä oli Kaija Vaara. Agda kuoli 9.3.1949 Helsingissä 74-vuotiaana.

Herkkä ja iäkäs kasvio on poikkeuksellisen hyvin säilynyt ja on poikkeuksetta osa köyliöläistä koulu- ja sivistyshistoriaa. Kasviota on säilytetty tähän päivään asti ison luokkahuoneen kaapissa, missä se on ollut turvassa valolta ja kosketuksilta. Kuitenkin näin kaunista ja arvokasta Museokoulun aarretta olisi ilo esitellä muillekin. Yhdessä Satakunnan Museon henkilökunnan kanssa pohdimme, miten saisimme Enlundin kasvioin esille, ilman että valo ja kosketukset sitä vaurioittaisi tulevaisuudessakaan. Satakunnan Museon esinekonservaattori Kaisa Lindewallin ajatuksena oli hyödyntää vanhaa pulpettia, jonne kasvio voidaan asetella pleksin alle suojaan kosketuksilta. Pulpetin kansi puolestaan suojaa valolta. Mielestäni idea on aivan mainio ja toteutettavissa pikkubudjetilla. Tulevaisuudessa opettajattaren kasvio tulee olemaan upeasti esillä ja mahdollisesti myös osa Museokoulun osallistavaa toimintaa.

Suuret kiitokset Sarille vaikuttavasta esityksestä ja tutkimustyöstä.

FullSizeRender

Toivotan kaikille toiveikkaasti lämmintä juhannusta!

Hanna

 

 

Riukuaitataksvärkit

Riukuaitataksvärkit jatkuivat vielä tiistaina 13.6. ja torstaina 15.6. Tässä tiistain taksvärkki talkoolaisen Sari Minkovitschin kertomana ja kuvittamana: ”Eilen tiistain riukuaitataksvärkissä keihäitä aisattiin eli pystytolppia kuorittiin, teroitettiin maahan tuleva pää koneellisesti ja halkaistiin riukuja käsivoimin. Tauon jälkeen menimme metsään hakemaan lisää karahkoita, eli kuusennäreitä sitomiseen. Kokeilimme, miten isomman kuusen oksa halkeaa samalla tekniikalla kuin yksittäinen kuusen taimi ja onnistuihan sekin – toisilta paremmin ja minulla huonommin. Sää selkeni illalla ja emme kastuneet. Menimme kotiin hienon ilta-auringon saattelemana.”

IMGP2839_rs
”Veikko Salo on rakentanut välineen käytettäväksi traktorin perässä, sillä voi terottaa keihäiden päät ja karsia pintaa sileämmäksi.”
IMGP2840_rs
”Talkoolaisia kuorimassa keihäitä lampolan pihalla.”
IMGP2847_rs
”Lappi tl kotiseutumuseoyhdistyksen edustaja opiskelemassa karahkan repimistä.”

 

”Veikko Salo näyttää, kuinka kuusenoksastakin voi karahkoja tehdä, kuusentaimia ei aina tarvita. Puu halkeaa todellakin kahtia käsivoimin kun oksanlatvasta aloittaa.”

Torstain riukuaitataksvärkki Mikko Eskolan ja Pentti Laineen kuvittamana.

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ja totta kai riukuaita ennen ja jälkeen.

 

Lopuksi vielä esinevalokuvaustalkoista. Heinäkuun osalta esinevalokuvaustalkoiden päivät ovat nyt sovittu. Heinäkuun alun valokuvaamme Yttilän Museokoululla ja palaamme Tuiskulan Torpparimuseolle heinäkuun puolenvälin jälkeen. Talkoilemme samaan kellon aikaan kuin tähänkin asti eli klo 9-15 välillä. Kalenterit esiin ja ilmoittautukaa minulle sähköpostiin museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soittamalla numeroon 044 2439633.

Esinevalokuvaustalkoot Yttilän Museokoululla:

Ti 4.7.
Ke 5.7.
Pe 7.7.
Ke 12.7.
To 13.7. (talkoopäivä muutettu 26.6.)

Esinevalokuvaustalkoot Tuiskulan Torpparimuseolla:

Ke 19.7.
Pe 21.7.
Ma 24.7.
Ke 26.7.
Pe 28.7.
Ma 31.7.

 

Nähdään talkoissa,

Hanna

Vauhdikkaan talkooviikon kuulumiset

Viime aikoina Museotaksvärkissä on tapahtunut aika tavalla ja viime viikko olikin aikamoinen talkooviikko. Itsekin istahdan nyt ensimmäistä kertaa pureskelemaan sitä, mitä viime päivinä olemme saaneet aikaan.

Aloitetaan esinevalokuvaustalkoista, joita tähän mennessä on pidetty jo kuusi kappaletta. Torpan esineet on kuvattu kaikki, paitsi matot, jotka kuvataan pihalla sitten kun ei sada. Seuraavaksi siirryimme luhdin esineisiin ja niitä kuvailemme vielä ensi viikolla. Yhteensä esineitä on kuvattu 877 kappaletta ja vauhti sen kun kiihtyy. Eilen tehtiin huikea tulos ja valokuvattiin päivän aikana 256 esinettä. Toki talkoolaisia oli enemmän kuin muina päivinä, joten Jaakko sai vain räpsiä kuvia, kun esineet liikkuivat kuin liukuhihnalla.

Tuiskulan Torpparimuseolla talkoita jatketaan vielä viisi kertaa. Seuraavat talkoot ovat perjantaina 16.6. Juhannusviikolla talkoillaan 19.6. ja 21.6. ja viimeiset talkoopäivät Torpparimuseolla ovat 26.6. ja 28.6. Heinäkuun alussa esinevalokuvaustalkoita jatketaan Yttilän Museokoululla 4.-5.7. Tällä viikolla lyömme Jaakon kanssa loput Yttilän talkoopäivät lukkoon, joten niistä lisää myöhemmin. Torpparimuseolle palaamme kesäteatterikauden päätyttyä eli heinäkuun puolenvälin jälkeen. Jokaiselle talkoopäivälle otetaan talkoolaisia vastaan. Eilinenkin sen osoitti, että jokainen käsipari on tärkeä.

 

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Torstaina 8.6. digitalkoiltiin luottotalkoolaisten kanssa Tuiskulan VPK:lla ja vaihdoimme digikuulumiset. Ilokseni sain huomata, että jokainen oli päässyt hyvään alkuun ja osa digitalkoolaisista jopa täydensi digitoitavien esineiden esineluetteloitaan. Esineluettelot siis täydentyvät nekin hyvään tahtiin WebMusketin sähköiseen maailmaan. Samalla kokoontumiskerralla palaveerattiin Museotaksvärkki-hankkeen työryhmän kanssa ja päivitettiin tämän hetkinen tilanne, mikä näyttää varsin lupaavalta.

FullSizeRender-3.jpg
Digitalkoillaan.

Riukuaitataksvärkitkin alkoivat sunnuntaina 11.6. Itse en näihin talkoisiin osallistunut, vaan tässä savottaan osallistuneen talkoolaisen Sari Minkovitschin kuulumiset kuvien kera:

”Sunnuntain riukuaitataksvärkki starttasi luontevasti. Torpparimuseolta lähdimme 5-päisenä iskuryhmänä metsälle. Sää oli silloin vielä kuiva. Yksi kaatoi moottorisahalla riukuja ja tolppapuita, toiset karsivat oksia ja minä hain lähinnä karahka-aineita eli kuusennäreitä, joilla tolpat sidotaan ja joiden päälle riu´ut asetellaan. Hauskin osuus oli kuusennäreiden halkominen käsin repimällä, siihen tulee tauti.”

 

 

”Kuvissa halkaistaan riukuja kirveiden kanssa. Kaikesta näki, että nämä kaksi ovat tehneet tätä hommaa aiemminkin.”

IMGP2669
”Hämähäkki aterioi kielojen seassa, samalla kuin mekin evästimme.”
IMGP2683-1
”Päivän saalis.”

Museotaksvärkki osallistui myös valtakunnalliseen Avoimet kylät –tapahtumaan 10.6. esine-esittelyin. Tapahtuma keräsi Tuiskulan Torpparimuseolle 64 ja Yttilän Museokoululle 51 kävijää. Anneli Laine esitteli Torpparimuseossa Museotaksvärkki-hankkeen teemaan sopivat taksvärkkikapulat eli päiväpulkat ja Sari Minkovitsch esitteli puolestaan Yttilän Museokoulun aarteen eli Agda Enlundin kasvion vuosilta 1893-1894. Sari tulee esittelemään kasvion myös tiistaina 20.6. Yttilän Museokoululla järjestettävän iltatorin yhteydessä klo. 18. Molemmat esineet ajattelin esitellä myös teille lukijoille näiden esittelyiden pohjalta myöhemmin täällä blogin puolella.

Näissä vauhdikkaissa tunnelmissa on hyvä jatkaa,

Hanna

Köyliön museo, Tuiskulan museo vai Torpparimuseo?

Tuiskulan museo, Köyliön Torpparimuseo, Tuiskulan Torpparimuseo vai Köyliön museo? Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja nyt  haluaisinkin tehdä kyselyn siitä, millä nimellä te olette tottuneet Torpparimuseota kutsumaan? Laittakaa kommenttia ja katsotaan, mikä nimi keräsi eniten ääniä.

resize
Kuva vuodelta 1937, jolloin luhdin katolla luki Köyliön museo. Mahtaakohan itse Torpparimuseon kokoelman perustaja seppä F. J. Bärling olla kuvassa? Kuva: Köyliön valokuva-arkisto.

Pakko vielä kehua teitä talkoolaisia. Kiireisimpään talkooaikaan ilmoittautumisia on tullut mukavaan tahtiin sekä riukuaitataksvärkkiin että esinevalokuvaustalkosiin. Riukuaitataksvärkkiin on vielä muutamia vapaita paikkoja jäljellä, joten nyt pikimmiten varaamaan paikka itselle ja kaverille.

Esinevalokuvaustalkoiden lähipäivät ovat täynnä, mutta edelleen vapaita talkoopäiviä löytyy. 12.-16. ja 19.6. talkoopäiville kaivataan ainakin yhtä talkoolaista per päivä. 28.6. on vielä kokonaan täyttämättä. Lämpimät kiitokset jo talkoissa olleille, tervetuloa uudelleen! Tiedän jo, että muutamat teistä näen vielä samoissa merkeissä : )

Inkeri Marttila ja Sirkka Salo olivat oikea tehotiimi. Valokuvasimme päivän aikana 112 esinettä, mikä oli kirkkaasti paras tulos tähän mennessä. Tulkaahan haastamaan tämä parivaljakko.

Saana ja Lassi
Talkooeväät syötiin Jaakko Ojalan ja Lassi ja Saana Kaukon kanssa Tuiskulan Seuratalon lämmössä. Meidän talkoopäivästä voi myös lukea lähipäivinä Alasatakunnasta.

Hanna

Esinevalokuvaustalkoot

Ensimmäiset esinevalokuvaustalkoot järjestettiin 31.5.2017 kylmässä ja kosteassa Torpparimuseossa. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä työn touhussa kylmä ei kerennyt tulla missään vaiheessa ja aika lensi siivillä.

FullSizeRender-2
Esineiden valokuvauskesta vastasi Jaakko Ojala ja kirjurina toimi Anneli Laine.

Kuvauskset eivät olisi voineet startata paremmin. Saimme kuvattua päivän aikana koko torpan pirtin esineet eli yhteensä 78 esinettä. Jaakolla oli mahtava vauhti päällä ja minä ja Anneli yritettiin pysyä vauhdissa mukana. Anneli piti kirjaa valokuvatuista esineistä ja esinenumeroista. Minä puolestani puhdistin ja siirtelin esineitä.

FullSizeRender-1
Vaikka vauhtia päivään riitti oli meillä myös aikaa pysyhtyä muistelemaan menneitä.

Alla on lista vapaista talkooajoista. Tavoitteena olisi, että jokaiselle päivälle saataisiin ainakin kaksi vapaaehtoista avustamaan minua ja Jaakkoa esineitten kuvauksissa. Päivän aikana hanke tarjoaa ainakin pientä purtavaa ja kahvia sekä teetä. Ensi viikolla loppuviikosta pääsemme siirtymään torpasta ulkorakennuksien esineisiin ja pihakuvauksiin, joten olen tilannut meille pelkkää aurinkoa.

Ma      5.6.            klo  09 – 15 

Ke       7.6.            klo  09 – 15 

Pe       9.6.            klo  09 – 15

Ma      12.6.         klo  09 – 15

Pe       16.6.         klo  09 – 15

     Ma      19.6.         klo  09 – 13.30

     Ke       21.6.         klo  09 – 13.30

     Ke       28.6.         klo  09 – 13.30  

Heinäkuussa esinevalokuvaustalkoot siirtyvät Yttilän Museokoululle. Tuiskulan Torpparimuseo rauhoitetaan talkoiden osalta Tuiskulan kesäteatterin käyttöön. Ensimmäiset talkoot pidetään Yttilässä 4 ja 5. 7. klo 9-15. Kaivelkaahan kalentereitanne esiin, varatkaa sopiva talkoopäivä ja vietetään nostalginen kesäpäivä yhdessä. Ilmoittautumisohjeet tehän jo tiedätte (museotaksvarkkihanke@gmail.com ja puh. 044 2439633), joten ottakaa yhteyttä,

Hanna