Torpparimuseon tarina osa 6.

Vuonna 1977 Torpparimuseon tontille hankittiin Pitkärannan Ojalasta 1800-luvulla rakennettu hirsirunkoinen lato, joka oli toiminut Vihtori Ojalan aikana lahtivajana eli riistaeläinten lopputeurastuspaikkana. Nykyään vaja toimii museon ja Tuiskulan Kesäteatterin varastorakennuksena. Kesän talkoiden aikana vaja laitettiin uuteen järjestykseen ja samalla erottelimme museoesineet ja kesäteatterin rekvisiitat omiin alueisiinsa.

tn_Tuiskula_05_09_2017_33
Kuva: Emilia Helminen 2017.

Tuiskulan VPK lahjoitti vuonna 1972 museolle torppariajalta peräisin olevan hirsirunkoisen pruuttakopin sekä kaksi vanhempaa ruiskua. Alun perin koppi sijaitsi nykyisen paloaseman kohdalla. Koppi ruiskuineen oli koko kyläkunnan yhteinen. Ennen sotia koppi siirrettiin Paimenenmäkeen miesten kiskomana, neljän tukkireen päällä. Parinkymmenen vuoden jälkeen koppi siirrettiin jälleen, tällä kertaa traktorikyydillä Uuden-Torpan ja Pahan-Kalmeen tienhaaraan. Nykyiselle paikalleen rakennus siirrettiin vuonna 1986.

1473_1
Kuva: Jaakko Ojala 2017.

Palohälytys puhallettiin palotorvella, johon vastattiin aina seuraavasta palotorvella varustetusta talosta. Lopulta hälytys saavutti koko kylän. Muulloin palotorveen puhaltaminen oli ehdottomasti kiellettyä ja siitä jaksettiin muistuttaan perheen pienempiä. Kaikki kynnelle kykenevät kokoontuivat paloasemalle eli pruuttakopille, josta pruutta nostettiin rekeen tai rattaisiin ja näin lähdettiin palopaikalle. Ämpäriketjua varten tarvittiin paljon väkeä paikalle.

tn_Tuiskula_05_09_2017_31
Kuva: Emilia Helminen 2017.

Pruuttakopissa säilytetään vanhaa neljän miehen miesvoimaruiskua sekä uudenaikaisempaa vuonna 1929 hankittua ruiskua. Jälkimmäisessä on imuletku ja lämmityslaite, jotta sitä voitiin käyttää myös pakkasella. Pruuttakopista löytyy myös moottoriruisku, kahdeksan mustaa miehistön kypärää, keltainen päällikön kypärä sekä letkukela ja letkuja.

IMG_0970

Perjantaina 13. päivä Tuiskulan Torpparimuseolla vellikello kilkatti ja palotorvi soi, kun 60 Friitalan koulun nelosluokkalaista kävi tutustumassa torppariajan elämään. Ilman epäonneakaan ei selvitty, vaan perjantai 13. näytti todelliset piikkinsä, kun metsänlaidalla sijainnut maa-ampiaispesä heräsi, eikä pistoilta vältytty.  Mukava retki sai harmittavan päätöksen, mutta onneksi siitäkin selvittiin : ) Kiitos Friitalan koululaisille, että kävitte!

Miten teidän perjantai 13. päivä meni?

Hanna

Mainokset

Kuka tunnistaa Yttilän Museokoulun mysteerivipstaakelit?

Nyt kaipaisin kipeästi apua Yttilän Museokoulun mysteerivipstaakelien tunnistamisessa. Ihan kaikenlainen tieto esineistä on plussaa. Tällä hetkellä esineet on kirjattu luetteloihin tunnistamattomiksi havaintovälineiksi, puuesineiksi tai pelkästään lukuisin kysymysmerkein. Osa esineistä varmasti onkin opetuksen havaintovälineitä, mutta mitä näillä esineillä pyrittiin havainnoimaan, on minulle mysteeri.

YMK 144
A. Onko esine kenties jonkinlainen morsetuslaite???
YMK 307
B. Mikä tämä tunnistamaton puuesine on?
YMK 309
C. Tämä esine on kirjattu toistaiseksi kaksisaranaiseksi vipstaakeliksi.
YMK 310
D. hmmmm…. ???
YMK 313
E. Kauniisti sorvattu, mutta mikä?
YMK 410
F. Liittyykö tämä esine avaruuteen???
YMK 412
G. Mitä tällä yritetään havainnoida? Jotain moottoria kenties?
YMK 413
H. Entäs tällä?

Tässä teille pähkinä purtavaksi. Ilolla otan kaikki lisätiedot vastaan, joko tänne kommenttikentälle (kommentoi-kohta löytyy, joka tekstin lopusta. Jos kommenttinne ei heti näy, niin älkää ihmetelkö. Minun pitää ensiksi hyväksyä kommenttinne, ennen kuin ne näkyvät muille), tai sähköpostiin museotaksvarkkihanke@gmail.com ja lisätietoja saa myös soitella numeroon 044 243 9633. Ja voisinpa sanoa, että kaikki upeat esinekuvat ovat ottamiani, mutta ei, ne ovat edelleen valokuvaajamme Jaakko Ojalan kuvaamia.

28.10.2017 tanssitaan! Eläkeliitto Euran yhdistys järjestää Euran pirtillä (Sorkkistentie 8, Eura) Wanhanajan iltamat ”Suomi 100” hengessä. Myös Museotaksvärkki on mukana iltamissa Power Point -esityksen muodossa, jossa esitellään Köyliön Museoyhdistyksen vanhoja pukuja ja tekstiilejä. Nyt olisi mahdollisuus pukea ne vaatekaapin vanhimmat leningit ja puvut ylle ja suunnata iltamiin. Iltamat alkavat klo 16 kahvittelulla. Lipun hinta on 10 €.

Tanssi

Rentoa loppuviikkoa,

Hanna

Reipas ulkoilu antaa voimia ja terveyttä. Karaisemalla itseäni vältän monet taudit.

Yttilän Museokoululta löytyy kaksi arkullista opetustauluja, jotka ovat oleellinen osa opetuksen ja kasvatuksen historiaa. Nykyään ne ovat myös nostalgisia keräily- ja sisustusesineitä. Suurin osa opetustauluista on Yttilän koulun kouluajoilta perittyjä, osa on tullut muilta seudun kouluilta sekä muutama on hankittu huutokaupoista. Museokoululta opetustauluja löytyy reilu sata kappaletta, joista esittelen teille nyt muutaman.

IMG_0905IMG_0906

Opetustauluja käytettiin yleisesti 1800-luvun puolivälissä opetuksen apuvälineinä Keski-Euroopassa. Kansakoulumme isä Uno Cygnaeus tutustui opetustauluihin Saksan ja Sveitsin koululaitoksissa. Suomeen palattuaan hän korosti opetustaulujen merkitystä opetuksen apuvälineinä. Siitä lähtien niitä ryhdyttiin valmistamaan kansakoulujen tarpeisiin. Aluksi ne olivat pieniä ja mustavalkoisia historian opetukseen tarkoitettuja tauluja, mutta myöhemmin niitä alettiin valmistaa myös muihin oppiaineisiin. Osa opetustauluista tilattiin myös Saksasta, koska siellä osattiin tuolloin väripainatusmenetelmät.

IMG_0916
Kuvitus Grimmin veljesten iltasadusta Susi ja seitsemän pientä kiliä.

Opetustauluja käytettiin aktiivisesti aina 1960-luvulle asti ja niiden avulla opettaja havainnollisti opetustaan. Myös tuon ajan opetuskirjoissa kuvitus oli hyvin niukkaa. Opetustauluja kutsuttiin myös opetuskuviksi, koulu- tai kuvatauluiksi, havaintotauluiksi sekä seinätauluiksi ja -kuviksi. Kotimaisia opetustauluja tekivät nimekkäät taidemaalarit Albert Edefeltistä Martta Wendeliniin.

IMG_0901
Turun yliopiston vihkiäisjuhla vuonna 1640 Albert Edefeltin ikuistamana.
IMG_0917
Lasten talvi-iloja Martta Wendelinin kuvaamana.

Kansakouluissa opetustauluja säilytettiin arkussa tai kaapissa, valolta ja pölyltä suojassa. Näin ne kestivät käytössä useita vuosikymmeniä. Opetustaulun paljastus oli jännittävä hetki. Aiheen tullessa ajankohtaiseksi määrättiin luokan järjestäjä noutamaan opetustaulun, joka hartaudella ripustettiin karttanaulakkoon tai seinälle.

Yttilä
Yttilän koulun luokkakuva 1910-luvulta. Kukas heistä on saanut kunnian ripustaa opetustaulun? Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Yttilän Museokoulun opetustaulukokoelmista löytyy mm. raamattuaiheisia ja historian kulusta kertovia tauluja. Joukossa on eläintauluja, työkuvauksia ja ihmiskehoa kuvaavia kuvia, taideteoksia sekä terveyskasvatukseen liittyviä tauluja kommentteineen.

IMG_0903
Yttilän Museokoululta löytyy 39 raamattuaiheisen opetustaulun sarja.
IMG_0934
Viimeisimpänä hankintana on Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museon löytölaarista hankittu opetustaulu, jossa on kuvasarja Pyhä Henrikin legendasta.
IMG_0922
Ebba Masalin, Maataloudellinen kotieläinkuvasto. Talli.
IMG_0914
F. G. Ålander, Heinäntekoa. Valistuksen alak. havaintokuvia.

IMG_0928

IMG_0920
Alakoulun lasku- ja havaintokuvasto.

Kansakoulut osallistuivat myös tärkeään valistustyöhön. Esimerkiksi 1900-luvun alun vakavin terveysuhka oli keuhkotuberkuloosi. Valistustyön apuna käytettiin taudin leviämistä ja hoitoa käsitteleviä opetustauluja.

IMG_0912

Valokuvatut opetustaulut antavat mahdollisuuden opetustaulujen monipuoliseen käyttöön. Sitten, kun esinekuvat on Museotaksvärkki-hankkeen aikana siirretty Köyliön valokuvat-arkistoon, ovat ne myös kaikkien nähtävillä. Valokuvatut opetustaulut voisi esimerkiksi jälleen ottaa mukaan opetukseen. Ne kertovat historiasta, taiteesta, herättävät kiinnostusta ja kysymyksiä, mutta myös muistuttavat tuttuun tapaan terveellisistä elämäntavoista. Miltä sinun mielestä nykypäivän opetustaulu näyttäisi? Entä mikä tauluista on sinun suosikkisi?

Hanna

 

Opetustaulujen kuvat: Jaakko Ojala

Lähteet:

https://www.nt-museo.net/nayttelyt

http://www.reijoheikkinen.fi/kuvataulut-historian-historian-opetuksessa/

 

 

Torpparimuseon tarina osa 5.

_MG_0039

Torpan pirtti on sisustettu ajan mukaisesti. Vaikka huonetta kutsuttiin ”paremmaksi huoneeksi”, jossa otettiin vieraat vastaan, tilan ahtauden vuoksi siellä myös työskenneltiin ja nukuttiin. Tästä kertovat nurkassa oleva peti, joka on sijattu ajan tapaan olkipolstarilla, alusraitilla, pääraitilla ja täkillä sekä kangaspuut, joissa on kuteilla rohdinkangasta. Ikkunan alta löytyy myös rukki, johon kuuluu tortti, lyhty ja härkki sekä vyyhdin- ja kerinpuut.

_MG_0048

Nurkista löytyvät hääpeilit, jotka on valmistanut Aleksanteri ”Santtu” Sianoja Tuiskulan Sianojan torpasta. Yhteensä peilejä oli neljä, joita hän lainaili häähuoneisiin. Pöydällä on myös esillä Kustaa Polvianderin perheraamattu ja seinätaulu puolestaan huomauttaa, että AHKERUS ON ONNEN ALKU!

_MG_0035

Porstuan peräkamari oli usein muorin ja faarin käytössä. Kamarista löytyy sivusta vedettävä sänky sekä monilokeroinen Gestrin mummun klaffipiironki. Olga Gestrin (os. Helenius. myöh. Saha) työskenteli meijerskana Tuiskulan meijerissä. Piirongin päällä on satulipeili, josta löytyy teksti:

”Ida Marttila Tuiskulasta omistaa tämän satulin W1882.
Idan rakastettu on Mäkelän trenki Johan Lindroos.
Toristetan Tuiskulassa
Syyskuun 20 pä 1886.
Glöm ei min glömmer ej aldri
min ven.
Lirvakas poika.”

Kamarissa on myös esillä matka-arkku eli ”Amerikan arkku”. Arkku on kuulunut Olga Vanteelle Puolimatkan torpasta. Hän oli matkustanut Amerikkaan kolme kertaa.

_MG_0028

Tuvassa valmistettiin ruokaa, tehtiin puhdetyötä ja toimi se myös nukkumatilana. Uuniin mahtui kerralla kymmenen leipää, jotka kuivattiin katossa  vartailla. Takan läheltä löytyy patapenkki. Kun pata kraakun avulla käännettiin pois tulelta, nostettiin pata säilöön penkissä olevaan syvennykseen.

_MG_0025

Pöydän päältä löytyy leipähöylä, jonka on valmistanut torppari August Valtanen Tuiskulasta. Höylällä ”höölätään” kovaa leipää puuroksi. Tätä leipäpuuroa syötiin kuivana muun ruoan ohessa. Puulautasilla leikattiin lihaa ja kalaa ja liemiruokaa syötiin yhteisestä vadista omalla lusikalla, joka hyvin nuoltunua aseteltiin seinällä olevaan lusikkakampaan.

Huoneesta löytyy myös ”läpitooli” eli reikätuoli, jonka avulla lapsi opetteli seisomaan ja kävelemään. Tällöin myös äiti ennätti hetkeksi omiin askareisiinsa.

Torpan porstuasta on esillä taksvärkkärin eväslaukku, jota käytettiin mm. päivätöissä käydessä Köyliön vanhassa kartanossa 1850-luvun molemmin puolin. Kuvassa oleva eväslaukku on pienennetty jäljennös alkuperäisestä. Puuosiin on kaiverrettu FJB 1858. Tämän jälkeen tuli käyttöön koivutuohesta punottu tuohikontti, jota myös ”helvetiksi” haukuttiin. Tuohikontit puolestaan korvasi 1890-luvun lopulla nahkareput.

Kaikki kuvat torpasta on ottanut kukas muukaan kuin Jaakko Ojala. Sisäkuvat ovat vuodelta 2014 ja esinekuvat ovat tämän kesän esinevalokuvaustalkoista.

Mutta nyt takaisin esineluetteloiden pariin,

Hanna

31 talkoot ja 43 talkoolaista.

Museotaksvärkki on tähän mennessä järjestänyt kaikkiaan 31 talkoot, joista Tuiskulan Torpparimuseolla talkoiltiin 17 päivän, Yttilän Museokoululla 5 päivänä ja Räisälä-museossa 3 päivänä. Riukuaitataksvärkissä talkoiltiin 3 päivänä ja digitalkoita ollaan järjestetty 4 kertaa. Kaksi talkoopäivää jouduttiin perumaan sairastumisen ja talkoolaisten puuttumisen tähden. Kaiken kaikkiaan talkoisiin osallistui huimat 43 talkoolaista. On ollut ilo tavata ja tutustua teistä melkein jokaiseen. Ilman teitä emme olisi nyt tässä pisteessä, kiitos!

Kaiholla tulen muistelemaan yhteisiä talkoitamme, sillä nyt alkaa se yksinäinen puurtaminen. Esineinventoinnin lisäksi hankkeessa inventoidaan myös Tuiskulan Torpparimuseon ja Yttilän Museokoulun rakennukset. Edelliset rakennusinventoinnit Torpparimuseolla on tehty vuonna 1992 ja Museokoululla vuonna 1996. Inventoinnit päivitetään ja täydennetään kuvineen koskemaan nykytilannetta. Inventoinnit tehdään Satakunnan Museon ylläpitämään Pakki-tietokantaan, joka on vastaavanlainen viranomaiskäyttöön tarkoitettu kokoelmanhallintaohjelma kuten WebMusketti, mutta koskee rakennuksia ja kulttuuriympäristöjä.

Hanke osallistuu myös Köyliön kappeliseurakunnan esineinventoinnin selvittelyyn ja tulevien toimenpiteiden suunnitteluun. Seurakuntien arvoesineinventointi poikkeaa jonkin verran museoiden esineinventoinneista. Tällä hetkellä muutamat kysymykset odottavat vielä vastauksia, ennen kuin pääsemme konkreettisen selvitys- ja suunnittelutyön pariin.

Nyt, kun kaikki Yttilän Museokoulun ja Tuiskulan Torpparimuseon esineet on käyty läpi, on hyvä myös miettiä museoiden kokoelmapoliittista ohjelmaa. Kokoelmapoliittisen ohjelman laatiminen on keino hallita museoiden kokoelmia. Siinä mm. määritellään, mitä kokoelmat pitävät sisällään, ja mitä mahdollista kaivattaisiin museon kokoelmiin, jotta siitä saataisiin ehyempi kokonaisuus. Kokoelmapoliittinen ohjelma toimii ikään kuin museokokoelmien käsikirjana, johon on koottu tietoa kyseisen kokoelman hallinnasta, tallennuksesta aina kokoelmien säilytyksestä esineiden hoitoon. Kokoelmapoliittisen ohjelman lisäksi Yttilän Museokoululle laaditaan myös erillinen käyttösuunnitelma, josta olen teille jo kirjoittanut täällä ja täällä.

Museotaksvärkki osallistuu myös erilaisin kokoonpanoin ja esityksin Köyliön Ystävien järjestämiin ystävätapaamisiin. Nähtävillä on tilanteen ja aikataulun mukaan ainakin täällä blogissa jo nähdyt tekstiilit sekä ”piippunäyttely”. Ystävätapaamisten  ”maakuntakierroksen” ajankohdat voit käydä katsomassa täältä.

Lopuksi haluan vielä kiittää teitä lukijoita. Edellinen päivitys keräsi päivän aikana 192 lukukertaa, mikä tuntuu huimalta lukemalta. Tuntuu kivalta, että Museotaksvärkki herättää kiinnostusta, enkä kirjoittele täällä vain omaksi ja äitini iloksi,

Hanna

Esinevalokuvaustalkoot olivat tältä osin tässä – mitä seuraavaksi?

Räisälä-museon talkoiden ohessa 29.8. istuimme alas pohtimaan Museotaksvärkki-hankkeen syksyä ja talvea. Paljon olemme jo saaneet aikaiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että melkein kaikki esinevalokuvaustalkoot on pidetty. Eilen 7.9. pidettiin tämän vuoden osalta viimeiset talkoot Yttilän Museokoululla. Kaiken kaikkiaan esineitä on kuvattu kesän ja syksyn talkoissa noin 3294, joista Tuiskulan Torpparimuseon esineitä on 2341 ja Yttilän Museokoulun 603. Räisälä-museon esineitä olemme tähän mennessä kuvanneet noin 350.

FullSizeRender

Nyt kun melkein kaikki esineet on valokuvattu, alkaa toinen iso urakka, jolloin Tuiskulan Torpparimuseon ja Räisälä-museon esineiden tiedot päivitetään ja kuvat siirretään Satakunnan Museon ylläpitämään WebMusketti-tietokantaan. Yttilän Museokoulun osalta esineinventoinnit kootaan Excel-taulukkoon. Torpparimuseon ja Museokoulun esinekuvat tullaan myös siirtämään tietoineen Köyliön valokuvat-arkistoon. Köyliön valokuvat-arkisto on julkinen tietokanta, toisin kuin WebMusketti-tietokanta, joka on vain viranomaiskäyttöön tarkoitettu kokoelmanhallintaohjelma. Hankkeemme tarkoituksena on, että esinekokoelmat olisivat jokaisen teidän tavoitettavissa, joten Köyliön valokuvat-arkisto on siihen oiva väylä. Valokuvat-arkistossa voi myös järjestää ”virtuaalinäyttelyitä”, joten olkaanhan sen osalta kuulolla.

värttinä

värttinä1

Tässä kuvakaappaus valmiista WebMusketin esinekortista, johon on kirjattu kaikki tarvittavat ja löydetyt tiedot kehräpuusta esinenumerolla 1813. Valmiita esinekortteja Musketissa on vasta reilut 300, mutta digitalkoiden aikana suurin osa esineiden perustiedoista on jo syötetty Muskettiin. Ne vain odottavat täydentämistä, kuvia ja tutkimustyötä. Näinkään kattavia tietoja ei kaikista esineistä löydy, mutta kaikki tiedot kirjataan, mitä tiedetään. Museoesineen arvo ei aina ole esineessä, vaan kontekstitiedoissa, joissa kerrotaan esimerkiksi kenelle esine on kuulunut, mitä sillä on tehty tai mihin tilanteeseen tai tapahtumaan esine on liittynyt.

Tässä vielä tunnelmia viime viikon Räisälä-museon talkoista. Räisälä-museosta löytyy kattava esinekokoelma Räisälän pitäjän historiasta. Osa museon esinekokoelmista on jo luetteloitu WebMusketti-tietokantaan, mutta osa on myös luetteloimatta, kuten kuvissa esiintyvä ryijy.

Ja HUOMIO!!! Yttilän Museokoulun pihamaalla järjestetään lauantaina 9.9.2017 klo 9-13 perinteiset syysmarkkinat, joissa on myynnissä syksyn satoa. Lisätietoa syysmarkkinoista löydät Yttilän kyläyhdistyksen sivuilta. Museokoululla voit myös käydä jättämässä oman kommenttisi siitä, mitä käyttöä Museokoululla voisi olla ja mitä siellä voisi tehdä. Olen jo aiemmin kirjoittanut Yttilän Museokoulun tulevaisuudesta ja siitä voitte käydä lukemassa täältä. Myös täällä blogin puolella kommenttikenttä on edelleen käytössänne.

IMG_0818

Ota siis mallia museokoira Reimasta ja tartu liituun samalla, kun nautit syysmarkkinoiden tunnelmasta,

Hanna

Tekstiilivaraston kätköistä osa 2.

Palataanpas takaisin tekstiilivaraston kätköihin. Kaikki tekstiileistä otetut valokuvat ovat jälleen valokuvaajamme Jaakko Ojalan ottamia ja vanhat kuvat puolestaan Köyliön valokuvat-arkistosta.

Salme Härkälä avioitui Paavo Varpialan kanssa vuonna 1949. Salmella oli yllään villakankaasta valmistettu upea yksinkertainen hääpuku, jota koristaa etumuksen koristepoimutus sekä kapea palmikoitu vyö. Ajan tyyliin kuuluivat myös olkatoppaukset, joilla haluttiin korostaa hartialinjaa.

0481_1

Miesten vihkiliivi mahdollisesti 1700-1800 luvun vaihteesta, jossa päällinen pomullstyykiä eli puuvillaa, vuori ja selkämys pellavakangasta. Vihkiliivi on entisen Vainio-Marttilan, nykyisen Saukkilan talosta peräisin. Todennäköisesti kyseessä on Efraim -nimisen isännän liivi. Kuitenkin Vainio-Marttilassa oli kaksi Efraim-nimistä isäntää. Efraim Adamsson Arvela, myöhemmin Vainio-Marttila, syntyi 2.10.1767 Lapissa ja kuoli 22.9.1806 Tuiskulassa. Hänet Vihittiin vuonna 1793. Eframille syntyi 9.12.1794 Efraim Efraimsson Vainio-Marttila -niminen poika. Hänet puolestaan vihittiin vuonna 1816. Voimme siis vain arvailla, kuuluiko vihkiliivi isä-Efraimille vai poika-Efraimille. Liivin on lahjoittanut museolle F. J. Bärling. Hän osti liivin 10 markalla tuiskulalaiselta maanviljelijä Kalle Kalliolta. Liivin napit eivät ole alkuperäiset.

Eemil Härkälän kesäpuku 1900-luvun alkupuolelta, johon kuuluu takki, liivi sekä olkihattu. Kyseisessä puvussa Eemil esiintyy useissa valokuvissa vuosina 1914-1919. Tässä vuonna 1919 otettu valokuva Eemilistä Alma-vaimon sekä lastensa Salmen ja Eskon kanssa. Miesten puku oli miltei aina 1900-luvun alkupuolelle asti kolmiosainen.

Kokoelmista löytyy myös Lottapuku, joka kuului aikoinaan Aune Anttila-Kuparille. Lottapuvun malli hyväksyttiin jo vuonna 1922. Puku oli harmaata puuvillaa tai villakangasta ja siihen kuuluivat lottaneuleen lisäksi valkoinen kaulus ja kalvosimet sekä jaostonauha. Kengät olivat mustat ja matalapohjaiset, sukat harmaat tai mustat. Lottien arkipuvun vasempaan ranteeseen ommeltiin kankainen kurssimerkki sekä jaostonauha. Rintataskuun kiinnitettiin valkoinen kurssitähti ja puvun kaulus suljettiin lottaneulalla. Lottapuvun käyttäjän tuli esiintyä ”sivistyneen ihmisen hillityin käytöksin, vaatimattomasti ja huomiota herättämättä”. http://www.lottamuseo.fi/kokoelmat/lottapuku/

1405_1

Tekstiilivarastosta löytyy myös ”hullun paita” eli pakkopaita. Vaatetta säilytettiin aikoinaan kunnanmiehen asunnossa, mistä sitä sai lainata tarpeen vaatiessa. Hihojen pituus on 266 cm. Pakkopaidan on Museoyhdistykselle lahjoittanut edesmenneen kunnanmiehen Eeti August Mäkelän poika Ilmari Mäkelä.

Syksyisin terveisin,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 4.

Piharivi
Vasta siirretty asuinrivi torpparimuseon tontilla vuonna 1961. Pajarakennus siirrettiin miesvoimin nykyiselle paikalleen pois asuinrivin tieltä. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Torpparimuseon tontti täydentyi vuonna 1961 asuinrivillä, jolloin Museoyhdistys osti Tuiskulan Pitkärannalta Ojalan 15 metrisen torpan. Torpan oli rakentanut Joosef Gustaf Wilhelminasson eli Kustaa Jooseppi Euran Mestilän Takalasta 1860-luvun puolivälissä. Kyseessä on hyvin tyypillinen hirsirunkoinen torpparin asuinrivi. Ojalan torppa on köyliöläiseen tapaan paritupatyyppinen. Ajan mukaan ensiksi rakennettiin tupa ja sitten pirtti ja lopuksi porstua.  Portuan peräkamari rakennettiin muistitiedon mukaan Ojalan nuoren parin asunnoksi vuonna 1891. Alkuperäisestä Torpasta löytyi myös ajalle tyypilliset kuusiruutuiset ikkunat, 2-osainen susiovi, osittainen peiterimalaudoitus, jota kiertää pitsilistoitus sekä pärekatto. Laudoitettu puoli saattoi olla aikoinaan myös punamullattu.

Ojalan perhe oli suuri. Torpan perustaja Jooseppi avioitui vuonna 1864 Mathildan kanssa. Heille syntyi seitsemän lasta. Leskeksi jäätyään Jooseppi avioitui uudestaan vuonna 1904 Lovisan kanssa ja heille syntyi vielä yksi lapsi. Ojalan vanhin poika Victor eli Vihtori asusti Ojalan torpassa Amanda eli Manta-vaimonsa kanssa vuodesta 1891 lähtien. Heille syntyi kaiken kaikkiaan kymmennen lasta. Perheen nukkumajärjestelyt olivat luovia. Ojalan sisarukset muistelivat, että:

”ainakin 7 henkeä nukkui kamarissa: vanhempien kanssa sivusta vedettävässä sängyssä nuorin lapsista ja toisessa sängyssä kolme lasta pitkittäin ja yksi poikittain.”

Museon muuri
Torpparimuseon muuria muuraamassa hanslankari Sauli Salin ja muurarimestari Vilho Sulonen. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

1960-luvun lopussa torppa sisustettiin museokuntoon, jolloin mm. muurit muurattiin alkuperäisiksi, sisäkaton valkoinen maali poistettiin kaasuliekkiä apuna käyttäen, seinien saumavarhot puhdistettiin, kuten myös ryömärit. Lattiat kuurattiin kuten ennen vanhaan, pesuaineena hiekka ja harjoina kuusenoksat. Museon runsaasta esinekokoelmasta löytyi vaivatta torppaan istuvat esineet ja huonekalut. Vuonna 1970 asuinrivi oli esittelykunnossa.

 

Torpan pärekatto on vaihdettu huopakattoon ja piiput uusittu sekä myöhemmin torppaan on lisätty satulakattoinen avokuisti. Muilta osin torppa seisoo alkuperäisessä asussaan luonnonkivijalallaan. Mutta mahtaisiko joku teistä muistaa, milloin avokuisti on lisätty?

Ensi viikolla 28.-29.8. ja 31.8. taas talkoillaan. Esinevalokuvaustalkoista voit käydä lukemassa täältä. Tällä kertaa kohteenamme on Räisälä-museo, joka kertoo luovutetusta Karjalasta Räisälä-pitäjän näkökulmasta sekä räisäläisistä, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja sopeutumaan uuteen elämään. Mielenkiintoiset talkoot siis luvassa! Syyskuussa 7.9. jatkamme talkoilua Yttilän Museokoululla. Tervetuloa talkoisiin! Ilmoittautumisia otetaan vastaan osoitteessa museotaksvarkkihanke@gmail.com ja numerossa 044 2439633.

Talkoita odotellessa,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 3.

Paja ja Paula Härkälä
Paula Härkälä pajan ovella vuonna 2003. Kuva: Jaakko Ojala, Köyliön valokuvat-arkisto.

Sotamiehen aitan lisäksi samana vuonna 1937 tontille hankittiin Korpi-Ojalasta pieni saunarakennus. Vuonna 1939 seppä F. J. Bärling kunnosti saunarakennuksesta pajan ahjoineen ja sisusti sen isoisänsä eli ”taata-vainaan” tulipalossa palaneen pajan kaltaiseksi. Tämä tapahtui viimeisillä hetkillä, sillä seppä Bärling kuoli seuraavana vuonna 1940.

museo.jpg
Torpparimuseon tontilla oli vuonna 1937 paja, luhti sekä sotamiehen aitta. Tontin rakennukset on siirretty myöhemmin nykyisille paikoilleen piharivin ja kesäteatterin näyttämön tieltä. Kuva: Anton Santamäki, Köyliön valokuvat-arkisto.

Seppä Bärling ehti takoa seppä Eemil Hammarin kanssa pajassa muutamia taontatöitä mm. viikatteen ja lapion, joista on erotettavissa taonnan eri työvaiheet. Esimerkiksi viikatteen ”vikahteen” teelmyksessä on nähtävissä viikatteen valmistus rautakangesta valmiiksi viikatteeksi siten, että viikatteen tyvessä on nähtävillä takomaton rautakangen osa, keskellä kangen halkaisu ja teräksen ”istutus” sekä taonnan ja hamaran synty ja kärjessä valmis viikatteen terä. Muistitiedon mukaan nämä taonnan työvaiheita kuvaavat esineet on valokuvattu myös Kansallismuseoon.

Pajassa on nähtävissä myös palkeet, jolla puhallettiin ilmaa ahjoon, jolloin ahjossa olevat hiilet saatiin hehkumaan. Hiilissä rauta kuumennettiin hohtavaksi, jonka jälkeen hohtavaa rauta nostettiin pitkillä pajapihdeillä alaisimelle, jossa rautaa taottiin ja muotoiltiin. Alaisintukissa on kiinni naudan sarvesta tehty suolasarvi, jossa pidettiin kalansuolavettä, johon mm. lävistimet ja taltat kastettiin. Näin estettiin, ettei työkalu jäänyt kiinni tai pehmentynyt rautaa takoessa.

FullSizeRender
Ikkunan yläpuolella roikkuvat puiset kehrottimet, joita käytettiin ennen metalliporina.

Sepän papan poismenon jälkeen Museoyhdistys jatkoi Torpparimuseon tontista huolehtimista. Vuonna 1946 Museoyhdistys teki Bärlingin perikunnan kanssa tontista vuokrasopimuksen 50 vuodeksi. Vuokra oli tuolloin markan vuodessa. Vuonna 1951 tontille hankittiin 1800-luvulla rakennettu pulpettikattoinen puuliiteri, jossa nykyään säilytetään Tuiskulan Kesäteatterin rekvisiittaa.

FullSizeRender
Tontilla on myös kaivo, jonka vintti eli vipulaite uusittiin tänä vuonna alkukesästä.

Nyt on tämän vuoden viimeiset esinevalokuvaustalkoot lyöty lukkoon. Talkoilemme Räisälä-museossa 28.-29.8. ja 31.8. ja Yttilän Museokoululla 7.9. Jos et ole vielä päässyt talkoilemaan kanssamme, nyt olisi siihen mahdollisuus. Ilmoittauduttehan minulle taas tuttuun tapaan sähköpostilla museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soittele numeroon 044 2439633.

Nähdään talkoissa,

Hanna

Tekstiilivaraston kätköistä osa 1.

Kuvasimme kuunvaihteessa Tuiskulan Seuratalon yläkerrassa sijaitsevat Torpparimuseon tekstiilikokoelmat. Kokoelmasta löytyy hyvin kattava kokonaisuus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun pukuja. Suurin osa puvuista on Härkälän suvun lahjoittamia sekä Tuiskulan Kesäteatterin kautta tulleita asuja. Osa puvuista on siis nähty myös Tuiskulan Kesäteatterin näytelmissä. Tietoa puvuista ja tekstiileistä on harmittavan vähän, joten osan kohdalla voimme vain arvailla ja kuvitella kenen päällä puvut ovat olleet ja millaisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa. Hämmästystä herättää myös pukujen pienuus. Vaikka mallinukkemme oli hyvin, hyvin pieni, osa puseroiden napeista ei mennyt mitenkään kiinni. Kaikki puvuista ja tekstiileistä otetut valokuvat ovat valokuvaajamme Jaakko Ojalan ottamia.

Tervetuloa Museotaksvärkin catwalkille!

1976_1

Alma Härkälän morsiuspuku. Hän avioitui Eemil Mäkelän (myöh. Härkälä) kanssa vuonna 1916. Ennen morsiuspuku ei eronnut muodikkaasta juhlapuvusta, vaan morsiamelle hankittiin uusi puku, jota hän käytti myöhemmin juhlavissa tilaisuuksissa niin kauan kuin se vain mahtui päälle. Morsiuspuvun siitä teki asusteet, kuten kruunu, seppele ja morsiuskorut.

1967_1.JPG

Kolmannen päivän hääpuku vuosisadan vaihteesta. 1800-luvulla häitä vietettiin monta päivää, jolloin morsian tarvitsi hääpuvun myös toiselle ja kolmannelle päivälle. 1800-luvulta 1900-luvun alkuun musta hääpuku oli varsin yleinen hääpuvun väri varsinkin maaseudulla.

0956_1 _2

Matilda Vanha-Härkälän kotitekoinen kirkkopuku mahdollisesti vuodelta 1915. Korutonta tummaa pukua koristaa pitsikaulus sekä hihojen samettiset kädensuut. Suurin osa 1900-luvun alun vaatteista ommeltiin kotona. Tyttöjen kädentaitoja harjoiteltiin jo pienestä pitäen ja käsityötaidot olivat itsestäänselvyys.

 

Tuiskulan Kesäteatterin lahjoittamat röijyt eli puserot 1900-luvun alusta.

Vasemmanpuoleinen röijy on kuulunut Matilda Vanha-Härkälälle ja oikeanpuoleinen on puolestaan ollut Alma Härkälän röijy. Molemmat röijyt ovat 1900-luvun alusta. Tyypillistä 1900-luvun alun röijyille on matala pystykaulus sekä pussimaiset lampaanlapahihat. 1910-luvulle tultaessa vyötärö kipusi yhä ylemmäs ja parhaimmillaan vyötärö oli pallean kohdalla.

1381_1

Kotitekoinen villakankainen puku mahdollisesti 1900-luvun alusta. 1900-luvun alussa myös kankaat ja langat tehtiin itse, vaikka 1800-luvun lopulla oli jo saatavilla tehdasvalmisteisia kankaita ja lankoja. Asta Kallio on saanut puvun Parkkilan mummulta koulunäytelmää varten.

1956_1_3

Kolmiosainen Sofia Niemisen puku mahdollisesti myöskin 1900-luvun alusta. Pukuun kuuluu pusero, liivi ja hame. Mallinuken pukemisessa olikin omat haasteensa. Tämän puvun kohdalla esimerkiksi liivi meni aluksi kiireessä puseron alle. Nuppineuloja kului ja hihoja toppailtiin, jotta niistä saataisiin ryhdikkäämpiä.

Tässä oli ensimmäisen catwalkin antia,

Hanna