Torpparimuseon tarina osa. 3

Paja ja Paula Härkälä
Paula Härkälä pajan ovella vuonna 2003. Kuva: Jaakko Ojala, Köyliön valokuvat-arkisto.

Sotamiehen aitan lisäksi samana vuonna 1937 tontille hankittiin Korpi-Ojalasta pieni saunarakennus. Vuonna 1939 seppä F. J. Bärling kunnosti saunarakennuksesta pajan ahjoineen ja sisusti sen isoisänsä eli ”taata-vainaan” tulipalossa palaneen pajan kaltaiseksi. Tämä tapahtui viimeisillä hetkillä, sillä seppä Bärling kuoli seuraavana vuonna 1940.

museo.jpg
Torpparimuseon tontilla oli vuonna 1937 paja, luhti sekä sotamiehen aitta. Tontin rakennukset on siirretty myöhemmin nykyisille paikoilleen piharivin ja kesäteatterin näyttämön tieltä. Kuva: Anton Santamäki, Köyliön valokuvat-arkisto.

Seppä Bärling ehti takoa seppä Eemil Hammarin kanssa pajassa muutamia taontatöitä mm. viikatteen ja lapion, joista on erotettavissa taonnan eri työvaiheet. Esimerkiksi viikatteen ”vikahteen” teelmyksessä on nähtävissä viikatteen valmistus rautakangesta valmiiksi viikatteeksi siten, että viikatteen tyvessä on nähtävillä takomaton rautakangen osa, keskellä kangen halkaisu ja teräksen ”istutus” sekä taonnan ja hamaran synty ja kärjessä valmis viikatteen terä. Muistitiedon mukaan nämä taonnan työvaiheita kuvaavat esineet on valokuvattu myös Kansallismuseoon.

Pajassa on nähtävissä myös palkeet, jolla puhallettiin ilmaa ahjoon, jolloin ahjossa olevat hiilet saatiin hehkumaan. Hiilissä rauta kuumennettiin hohtavaksi, jonka jälkeen hohtavaa rauta nostettiin pitkillä pajapihdeillä alaisimelle, jossa rautaa taottiin ja muotoiltiin. Alaisintukissa on kiinni naudan sarvesta tehty suolasarvi, jossa pidettiin kalansuolavettä, johon mm. lävistimet ja taltat kastettiin. Näin estettiin, ettei työkalu jäänyt kiinni tai pehmentynyt rautaa takoessa.

FullSizeRender
Ikkunan yläpuolella roikkuvat puiset kehrottimet, joita käytettiin ennen metalliporina.

Sepän papan poismenon jälkeen Museoyhdistys jatkoi Torpparimuseon tontista huolehtimista. Vuonna 1946 Museoyhdistys teki Bärlingin perikunnan kanssa tontista vuokrasopimuksen 50 vuodeksi. Vuokra oli tuolloin markan vuodessa. Vuonna 1951 tontille hankittiin 1800-luvulla rakennettu pulpettikattoinen puuliiteri, jossa nykyään säilytetään Tuiskulan Kesäteatterin rekvisiittaa.

FullSizeRender
Tontilla on myös kaivo, jonka vintti eli vipulaite uusittiin tänä vuonna alkukesästä.

Nyt on tämän vuoden viimeiset esinevalokuvaustalkoot lyöty lukkoon. Talkoilemme Räisälä-museossa 28.-29.8. ja 31.8. ja Yttilän Museokoululla 7.9. Jos et ole vielä päässyt talkoilemaan kanssamme, nyt olisi siihen mahdollisuus. Ilmoittauduttehan minulle taas tuttuun tapaan sähköpostilla museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soittele numeroon 044 2439633.

Nähdään talkoissa,

Hanna

Tekstiilivaraston kätköistä osa 1.

Kuvasimme kuunvaihteessa Tuiskulan Seuratalon yläkerrassa sijaitsevat Torpparimuseon tekstiilikokoelmat. Kokoelmasta löytyy hyvin kattava kokonaisuus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun pukuja. Suurin osa puvuista on Härkälän suvun lahjoittamia sekä Tuiskulan Kesäteatterin kautta tulleita asuja. Osa puvuista on siis nähty myös Tuiskulan Kesäteatterin näytelmissä. Tietoa puvuista ja tekstiileistä on harmittavan vähän, joten osan kohdalla voimme vain arvailla ja kuvitella kenen päällä puvut ovat olleet ja millaisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa. Hämmästystä herättää myös pukujen pienuus. Vaikka mallinukkemme oli hyvin, hyvin pieni, osa puseroiden napeista ei mennyt mitenkään kiinni. Kaikki puvuista ja tekstiileistä otetut valokuvat ovat valokuvaajamme Jaakko Ojalan ottamia.

Tervetuloa Museotaksvärkin catwalkille!

1976_1

Alma Härkälän morsiuspuku. Hän avioitui Eemil Mäkelän (myöh. Härkälä) kanssa vuonna 1916. Ennen morsiuspuku ei eronnut muodikkaasta juhlapuvusta, vaan morsiamelle hankittiin uusi puku, jota hän käytti myöhemmin juhlavissa tilaisuuksissa niin kauan kuin se vain mahtui päälle. Morsiuspuvun siitä teki asusteet, kuten kruunu, seppele ja morsiuskorut.

1967_1.JPG

Kolmannen päivän hääpuku vuosisadan vaihteesta. 1800-luvulla häitä vietettiin monta päivää, jolloin morsian tarvitsi hääpuvun myös toiselle ja kolmannelle päivälle. 1800-luvulta 1900-luvun alkuun musta hääpuku oli varsin yleinen hääpuvun väri varsinkin maaseudulla.

0956_1 _2

Matilda Vanha-Härkälän kotitekoinen kirkkopuku mahdollisesti vuodelta 1915. Korutonta tummaa pukua koristaa pitsikaulus sekä hihojen samettiset kädensuut. Suurin osa 1900-luvun alun vaatteista ommeltiin kotona. Tyttöjen kädentaitoja harjoiteltiin jo pienestä pitäen ja käsityötaidot olivat itsestäänselvyys.

 

Tuiskula Kesäteatterin lahjoittamat röijyt eli puserot 1900-luvun alusta.

Vasemmanpuoleinen röijy on kuulunut Matilda Vanha-Härkälälle ja oikeanpuoleinen on puolestaan ollut Alma Härkälän röijy. Molemmat röijyt ovat 1900-luvun alusta. Tyypillistä 1900-luvun alun röijyille on matala pystykaulus sekä pussimaiset lampaanlapahihat. 1910-luvulle tultaessa vyötärö kipusi yhä ylemmäs ja parhaimmillaan vyötärö oli pallean kohdalla.

1381_1

Kotitekoinen villakankainen puku mahdollisesti 1900-luvun alusta. 1900-luvun alussa myös kankaat ja langat tehtiin itse, vaikka 1800-luvun lopulla oli jo saatavilla tehdasvalmisteisia kankaita ja lankoja. Asta Kallio on saanut puvun Parkkilan mummulta koulunäytelmää varten.

1956_1_3

Kolmiosainen Sofia Niemisen puku mahdollisesti myöskin 1900-luvun alusta. Pukuun kuuluu pusero, liivi ja hame. Mallinuken pukemisessa olikin omat haasteensa. Tämän puvun kohdalla esimerkiksi liivi meni aluksi kiireessä puseron alle. Nuppineuloja kului ja hihoja toppailtiin, jotta niistä saataisiin ryhdikkäämpiä.

Tässä oli ensimmäisen catwalkin antia,

Hanna

 

Torpparimuseon tarina osa 2.

Suurin osa Torpparimuseon esineistä ja rakennuksista ovat torppariajalta peräisin. Vaikka keräyksen aloittajana ja museon perustajana pidetään seppä Bärlingiä, ovat myös sepän papan jatkajat vaikuttaneet suuresti siihen, millainen Torpparimuseo on tänä päivänä. Näistä mainittakoon mm. Anton Sianoja, Paavo Varpiala, Anton Santamäki ja Adam Lehtimäki sekä viimeisimpänä Paula Härkälä.

Vuonna 1937 Torpparimuseon tontille ostettiin toinen rakennus, ruotusotamiehen aitta Tuiskulan Rintalasta. Sepän papan muistikirjaan on kirjattu, että:

”Rintalan aitta siirrettiin museon työ helmikuun 9. p. 1937 kokonansa ilman hajottamatta neljän takareen päällä 21:n miehen vetämänä.”

Aitan takaseinästä löytyy vuosiluku 1767. Aitassa on malka- eli tuohikatto, jota yleisesti käytettiin Suomessa aina 1860-luvulle asti, jonka lopulta korvasi pärekatto. Aitan nykyinen malkatuohikatto uusittiin talkoovoimin vuonna 2013 Satakunnan Museon ohjauksessa.

sotamiehen aitta
Anton Santamäki istumassa aitan kynnyksellä. Anton luetteloi sotamiehen aitan esineistön vuonna 1957. Toinen miehistä on Björkman. Kuva: Köyliön valokuvat-arkisto.

Pienen aitan etuseinässä ja ovessa on havaittavissa lyijykuulien kuoppia. Paula Härkälä on pohtinut seuraavaa kirjatessaan ylös Torpparimuseon ja sen rakennusten historiaa:

”Onko sotamies asunut Rintalan mäellä? Sepän pappa on kertonut Paavo Varpialalle, kuinka hän pikkupoikana meni näyttämään uusia housujaan naapurin Rintalan Juhalle ja tanssi rakenteilla olevan aitan hirsikerran sisällä. Oliko tämä sama aitta? Oliko se siirretty muualta (Rintalan tontille)?”

Näihin kysymyksiin tuskin saamme enää vastauksia…

_MG_9648
Lyijykuulien kuopat sotamiehen aitan ovessa Jaakko Ojalan ikuistamana.

Sotamiehen aitasta löytyy mm. suurikokoinen sarkafalkki, jolla on huovutettu ja vanutettu villakangasta. Lisäksi aitassa on viljatynnyreitä ja -mittoja sekä pystykirnu. Peräseinältä löytyy myös kyläpaimenen käppyrä sauva ja torvi, jolla hän kutsui karjansa kokoon metsälaitumelta sekä johtajalehmän lehmänkello, jonka kilkatuksen paimen kuuli jo kaukaa.

 

Torpparimuseolla esinevalokuvaustalkoot on saatu päätökseen. Valokuvattuja esineitä oli noin 2400 , mikä tarkoittaa, että muutama sata esinettä on luetteloimatta. Torpparimuseon kirjoihin on tähän mennessä luetteloitu 2155 esinettä. Suuret kiitokset Tuiskulassa talkoissa olleille. Parempia talkoolaisia en olisi voinut toivoa.

IMG_0636
Se oli Tuiskulan osalta sitten siinä! Tässä lyömme Jaakon kanssa kättä onnistuneille talkoille.

Vielä on kuitenkin muutama esinevalokuvaustalkoo jäljellä. Elokuun puolenvälin jälkeen suuntaamme takaisin Yttilän Museokoululle ja sieltä Räisälä-museolle. Mutta nyt hetki huilataan talkoiden osalta,

Hanna

Torpparimuseon tarina osa 1.

Tuiskulan Torpparimuseon perustajana pidetään ”sepän papaksi” kutsuttua seppämestari Frans Johannes Bärlingiä (1858-1940). Hän oli isänsä tapaan taitava raudan takoja Tuiskulan kylässä, joka osasi myös arvostaa vanhoja esineitä ja perinnetyökaluja. Hän keräsi niitä elämäntyönään pajansa perällä olevaan huoneeseen.

Seppä Bärling
Seppämestari F. J. Bärling pajassaan vuonna 1939. Kuva: Paavo Varpiala, Köyliön valokuvat-arkisto.

Vuonna 1933 järjestettiin keräyksiä ja iltamia, jotta saataisiin rahaa hankkia asianmukaiset säilytystilat seppä Bärlingin keräämille esineille hyvään tahtiin täyttyvän pajan perähuoneen tilalle. Köyliön Museoyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 21.1.1934. Perustajajäseninä olivat puheenjohtaja Väinö Bärling, varapuheenjohtaja Into Linturi ja jäseninä Eero Pyysalo, Anton Santamäki ja Paavo Falen (myöh. Varpiala). Museo perustettiin Bärlingin tontille, jonne ostettiin vuonna 1934 Rantalasta Kankaanpään kylästä luhtirakennus 2000 markalla, jonne saatiin sepän papan ”krompsut korjuun”. Torpparimuseo nimityksen museo sai siksi, että se sijaitsee entisen laajan Vanhankartanon torppariläänin keskellä. Köyliön kartanossa oli torppia parhaimmillaan kolmesataa.

luhti
Sepän pappa ja luhtirakennus vuonna 1937. Kuva: Anton Santamäki, Köyliön valokuvat-arkisto.

F. J. Bärlingin esinekokoelmiin kuului n. 600 luetteloitua esinettä. Näytteille ne aseteltiin taiteilija Into Linturin suunnitelman mukaan. Museo vihittiin käyttöön sunnuntaina 18.8.1935. Luhdista ja Bärlingin kokoelmista on löydettävissä mm. peltotyökaluja, kuten kolmiäes eli hanhenjalkakarhu, suo- ja ojalapioita, ränkiä eli länkiä sekä ikeitä. Luhdin alakerrasta löytyy myös sirpit, varstat ja pellavalihdat eli klihdat sekä juuriastiat, taikinakaukalot, leipälaudat ja kärväät. Yläkerrasta löytyy mm. puusepän ja suutarin työkaluja, välskärin työvälineitä, vankiraudat sekä suonirauta suoneniskemiseen, taksvärkkireput sekä kruplatooli, jolla villa sekoitettiin ja esikarstattiin. Seppä Bärling sai esineitä paljon lahjoituksina köyliöläisiltä sekä perintönä vanhemmiltaan, mutta hän myös kiersi huutokaupoissa ja toreilla tehden hankintoja esinekokoelmiinsa. Ensimmäiset lahjoitukset ovat 1870-luvun puolivälistä.

Torpparimuseon osalta esinevalokuvaustalkoot alkavat olla taputeltu. Enää kaksi talkoopäivää jäljellä. Perjantaina (28.7.) valokuvaamme Tuiskulan Seuratalolla Torpparimuseon tekstiilikokoelmat. Museon varastosta on vielä muutama esine kuvaamatta ja ne me kuvaamme maanantaina (31.7.). Se oli sitten siinä! Elokuun talkoista ei ole vielä sovittu. Ehkä tässä kohtaan pieni talkootauko olisi paikallaan sekä minulle, valokuvaajalle että varmasti myös teille talkoolaisille. Tauon jälkeen uudella puhdilla talkoillaan päivä tai pari Yttilän Museokoululla ja sen jälkeen kuvausstudio pystytetään Räisälä-museoon.

Olkaahan kuulolla,

Hanna

Mitä talkoissa tapahtuu?

Museotaksvärkki on järjestänyt tähän mennessä 16 esinevalokuvaustalkoota. Jokainen talkoopäivä on ollut mukavan erilainen. Jo pelkästään se, että kuinka monta talkoolaista aamulla kello 9 saapuu paikalle, vaikuttaa siihen, miten talkoot etenevät. Yleensä talkoolaisia on 2-3 per päivä, mutta parhaimmillaan jopa 8.

Ensimmäiseksi talkoissa avustetaan valokuvaajaa, Jaakkoa tai Emiliaa, kuvauspisteen rakentamisessa. Yleensä pyrimme siihen, että kuvauspiste on samassa tilassa kuin kuvattavat esineet, jottei esineitä tarvitse liikutella paikasta toiseen. Näin säästämme sekä talkoolaisten selkiä että esineitä mahdollisilta kolhuilta. Olemme myös kuvanneet ulkona, mutta ne kerrat ovat toistaiseksi jääneet harvinaisiksi, kiitos tämän kesän kesäsään.

Sitten valitaan kirjuri tai kaksi riippuen talkoolaisten määrästä. Kirjuri 1 kirjaa esineessä olevan numeron ylös ja numeron perään kirjataan, mikä esine on kyseessä. Listaan on esimerkiksi kirjattu höylä, riikmatti ja rullastooli sekä ”2 saranainen vipstaakeli” ym. kekseliästä tuntemattomien esineiden kohdalle. Museot kun ovat pullollaan epämääräisiä mysteeriesineitä, joille on mahdotonta keksiä järkeenkäypää nimitystä ilman aikaa vievää tutkimustyötä. Pääasia, että esineen tunnistaa kuvauksen perusteella. Kirjaa pidetään sen tähden, että tiedetään, kuinka monta esinettä olemme päivän aikana valokuvanneet. Kyseessä ei siis ole lopullisesta esineluettelosta, vaan luetteloinnin aika on sitten myöhemmin. Kirjanpito helpottaa myös valokuvia numeroidessa ja toimii muistiinpanona päivän kulusta. Kirjuri 2 puolestaan merkitsee pienelle lapulle esineen numeron, joka asetetaan esineen viereen valokuvaan. Valokuvassa oleva numero helpottaa esineen ja kuvan tunnistuksessa.

Talkoolaisia tarvitaan myös esineiden liikuttamiseen ja puhdistamiseen. Yksi asettaa esineen valokuvattavaksi ja samalla pikaisesti puhdistaa esineestä suurimmat pölyt pois. Olisin toivonut, että aikaa olisi ollut enemmän esineiden kunnolliseen puhdistukseen, mutta se osoittautui tässä aikataulussa mahdottomaksi, joten täytyy tyytyä pölyhuiskaan ja tiskiharjaan. Toinen talkoolainen puolestaan siirtää esineen takaisin omalle paikalleen. Tällä tavalla esineet liikkuvat sujuvasti kuin liukuhihnalla. Suuria esineitä ei siirretä, vaan ne kuvataan lopuksi omalla paikallaan.

Myös minulla on talkoissa omat tehtävät. Minä vastaan esineiden inventoinnista, päätän, että mitä kuvataan ja mitä mahdollisesti ei, tarkistan esineen kunnon ja Yttilän Museokoulussa myös numeroin esineet. Kuitenkin te talkoolaiset olette olleet niitä asiantuntijoita, joilta minä olen kysellyt esineistä tai ihmetellyt murresanoja, joista en ole kuullutkaan. Senkin tähden teidän apunne on ollut korvaamatonta.

IMG_0465
Minä merkitsemässä esinenumeroa vuolimeen eli jämsiin. Etualla on malkurit. Kuva: Anne Reunanen.

Eikä talkoissa tarvitse myöskään nälkää nähdä ja kahvihammaskaan ei kolota, kun keräännymme pöydän ympärille talkooeväiden ääreen. Siinä on hetki aikaa rupatella ja tutustua toisiin talkoolaisiin. Yleensä olen asettanut päivälle tavoitteen, joka on esimerkiksi, jokin yhtenäinen kokonaisuus tai tila. Kun tavoite on saavutettu, suoritetaan loppusiivous, kuvauspisteen purku ja sitten päivä onkin pulkassa kellon ollessa 13.30-15 välissä. Lopuksi voikin puistella pölyt vaatteista, sitä nimittäin löytyy. Ei siis kannata suunnata talkoisiin pyhävaatteissa. Päivän paras kiitos on ollut kiitokset kivasta päivästä ja se, että näen jo tutuksi tulleet kasvot myös seuraavissa talkoissa.

IMG_0449
Alueviesti julkaisi Museotaksvärkin talkoista jutun 12.7.2017. Kiitos onnistuneesta jutusta Leader-ryhmien tiedottajalle Mimmi Virtaselle!

Miltäs talkoomme kuulostaa? Haluaisitko sinäkin päästä mukaan? Ota siis yhteyttä minuun museotaksvarkkihanke@gmail.com tai puh. 044 2439633. Minulle saa myös laittaa palautetta talkoista, aina kun on vara parantaa, ja toki olisi hauskaa kuulla jo osallistuneiden kokemuksia talkoista.

Hanna

Yttilän Museokoulun tulevaisuus?

IMG_0037.JPG
Hankkeen yhtenä tavoitteena on palauttaa osa valokuvassa näkyvästä riukuaidasta osaksi Museokoulun maisemaa. Valokuvan on ottanut 1900-luvun alkupuolella valokuvaaja K. E. Klint. Kuva: Köyliö-seuran valokuvat-arkisto.

Yttilän Museokoulun ovenpielessä lukee, että Köyliön ensimmäinen kansakoulu perustettiin vuonna 1880 Yttilään. Vuoden ajan se toimi Mikontalossa, nyk. Vännilässä. Nykyinen koulurakennus valmistui vuonna 1881 Henrik Vinnarin piirustusten pohjalta. Koulussa on kaksi luokkahuonetta sekä opettajan asunto. Tontin kunnalle lahjoitti Köyliön Vanhakartano. Poikittaisessa keltaisessa rakennuksessa, joka valmistui vuonna 1883, on myös ollut aikoinaan luokkahuone ja opettajan asunto. Myöhemmin rakennus on toiminut kunnanhuoneena ja kansanhuoltotoimistona. Koulutoiminta päättyi vuonna 1979, jonka jälkeen koulurakennus nimettiin Museokouluksi.

Museokoululla on pitkät juuret osana yttiläläistä kulttuurimaisemaa. Paikka on koulutoiminnan jälkeen ollut alueen merkittävä kokoontumispaikka leikkikenttineen sekä paikallisen kylätoiminnan elinehto. Nyt teillä kyläläisillä olisi mahdollisuus vaikuttaa Museokoulun museotoimintaan. Mitä te haluaisitte Museokoululla nähdä, tehdä ja kokea? Mikä Museokoulun toiminnassa on teille tärkeää ja mihin haluaisitte muutoksia? Miten toiminta saataisiin vielä aktiivisemmaksi? Hankesuunnitelman osalta Yttilän Museokoulun kohdalle on kirjattu, että hankkeen tavoitteena on suunnitella Museokoululle osallistava käyttösuunnitelma. Haluaisinkin ehdottomasti huomioida teidän kyläläisten toiveet, näkemykset ja ideat tulevia suunnitelmia tehdessäni. Haluaisin kuulla, millaisena te näette Yttilän Museokoulun tulevaisuuden? Laittakaa siis kaikenlaisia huomioita ja ideoita ym. blogin kommentteihin tai kertokaa ne suoraan minulle sähköpostiin museotaksvarkkihanke@gmail.fi tai soittakaa numeroon 044 2439633.

FullSizeRender
Perjantaina 7.7. talkoissa oli mukana Aira Isotalo, Sari Minkovitsch, Asser Lehtoranta, Sirkka Vahteristo, Samuli Vahteristo, Juuso Vahala, Alpo Heino sekä Seija Lehtoranta.

Viime perjantain talkoissa 7.7. oli aika mahtava joukko talkoolaisia. Tällä kokoonpanolla saimme melkein koko Museokoulun ison luokkahuoneen esineet valokuvattua. Joukostamme löytyi Yttilän koulun entinen oppilas sekä opettaja. Muisteltavaa olisi ollut paljon, mutta talkoovauhti oli niin huima, ettei muistelemaan oikein keretty, vaikka kuinka olisin halunnut. Yttilässä talkoillaan melkein samalla kokoonpanolla vielä huomenna (12.7.) ja torstaina (13.7.), jonka jälkeen palaamme (19.7.) Tuiskulan Torpparimuseolle, jossa on vielä muutama esine valokuvaamatta.

FullSizeRender

Lopuksi tunnistustehtävä. Ketä tämä patsas esittää? Itse veikkasin nuorta Eino Leinoa, ketä sinä veikkaisit?

Hanna

(Muokattu 12.7.)

Taksvärkkikapulat eli päiväpulkat

Anneli Laine esitteli 10.6. Avoimet kylät -tapahtumassa Museotaksvärkin esine-esittelyssä Tuiskulan Torpparimuseon esinekokoelmiin kuuluvat ja Museotaksvärkin teeman sopivat taksvärkkipulkat/-kapulat eli päiväpulkat. Nyt esittelen pulkat teille lukijoille alkuperäiseen esineluetteloon kirjattujen tietojen pohjalta. Tiedot on koonnut aikoinaan kokemäkeläinen agronomi Jansson seppämestari F. J. Bärlingin, maanviljelijä Frans Mikolan sekä muiden tuiskulalaisten torppareiden haastattelujen pohjalta.

FullSizeRender-1
Pulkan reunassa näkyy piirut eli viivat. Kuva: Jaakko Ojala

Taksvärkkipulkkaan merkittiin suoritetut taksvärkit. Toinen puoli kapulasta oli kartanon ”pulkkakamarissa”, jossa riippui alun toista sataa pulkkaa. Toinen pulkista annettiin verotyöntekijälle, joka kuljetti sitä taskussaan tai saappaan varressaan taksvärkkiä tehdessään. Kun päivä oli tehty, menivät lähempänä asuvat pulkkakamariin, jossa pehtoori tai fuori vetivät päällekkäin aseteltujen pulkkien sivuun piirun eli viivan. Niin kutsutuista reissupäivistä pidettiin kirjaa eri pulkkien avulla. Porin ja Rauman reissusta sai 3 päivää, Turun reissusta 5 päivää, Uudenkaupungin reissusta 4 päivää ja Tampereen reissusta 5 päivää.

Viiva tehtiin pitkällä puukolla, jossa oli hammasloveus. Naisen ja miehen päivästä sai pystysuoran viivan. Jos oli tehnyt 10 päivää ilman merkintää, pantiin pulkkaan risti X. Jos fuori ei muistanut, missä töissä oli oltu, oli taksvärkkäri velvollinen luettelemaan eri päivien työmaat. Yleensä tällöin ei riitaa tullut. Hevoselle ei annettu merkkiä. Kontrahtin mukaan oli mentävä joko yhdellä tai kahdella hevosella aina fuorin käskyn mukaan.

FullSizeRender-2
Tämä pulkka on kokenut jo useamman rätingin. Kuva: Jaakko Ojala

Pulkan tarkoitus oli kaksinkertainen kirjanpito. Jos taksvärkkäri teki omin päin pulkkaansa piirun, jäi hän pulkkakamarissa heti kiinni, kun ei konttorin pulkkapuolikkaassa ollut vastaavaa viivaa. Viiva tehtiin ainoastaan pulkan toiseen sivuun. Rätinki tehtiin kaksi kertaa vuodessa: Mikon jälkiviikolla ja Maarianpäivän jälkiviikolla. Silloin vietiin taksvärkkipäivien luku kartanon kirjoihin ja pulkan reuna veistettiin sileäksi. Yksi pulkka saattoi kestää 10 vuotta, mikäli pulkasta veistettiin pois niin ohut lastu, että viivat katosivat.

Näin saa selityksen vanha sananlasku ”päivä on pulkassa”. Kartanon alustalaisilla oli kartanon puolesta niin suuri luotto, että heille annettiin jauho- ja ruiskuorma kaupunkiin vietäväksi ja siellä myytäväksi. Kartano luotti siihen tiliin, mikä takaisin tullessa tehtiin.

Tule sinäkin mukaan talkoisiin tutkimaan, mitä mielenkiintoista museoiden kätköistä löytyy. Eilisissä talkoissa 4.7. talkoolainen Aira Isotalo totesi, että tätä päivää hän tulee muistelemaan vielä pitkään ja kaiken lisäksi hän vielä oppi jotain uutta historiastamme. Talkoistamme ei siis tarvitse lähteä tyhjin käsin. Näillä lupauksilla kirjatkaahan seuraavat talkoopäivät ylös. Yttilän Museokoululla talkoillaan 12-13.7., jonka jälkeen palaamme Tuiskulan Torpparimuseolle 19.7. Talkoolaisia kaivataan myös 26.7., 28.7. ja 31.7. talkoisiin. Muistakaahan ilmoittautua minulle sähköpostiin museotaksvarkkihanke@gmail.com tai numeroon 044 2439633.

Hanna

Mimmi kävi talkoissa

Satakunnan Leader-ryhmien tiedottaja Mimmi Virtanen etsintäkuulutti ainakin Satasilta-tiedotteessa ja instagramissa Leader-hankkeiden talkoita. Mehän (kiitos Anneli, että vinkkasit) Leader Pyhäjärviseudun tukemana hankkeena tartuimme heti tilaisuuteen ja kutsuimme Mimmin talkoisiin. Saimme jopa olla ensimmäinen talkookohde Mimmin kesän talkoorupeamassa.

Mimmi talkoili kanssamme keskiviikkona 28.6. Päivän talkookohteena oli Tuiskulan Torpparimuseolla sijaitseva Saunala eli Martan mökki. Alunalkain saunasta muutetussa huoneen ja porstuan asunnossa Martta Kekoperä asui vuodesta 1926 vanhoille päivilleen. Martan mökki kertoo kävijälleen yksinäisen mäkitupalaisen vaatimattomasta elämästä. Mökissä pidetään Martan muistoa yllä ja muistetaan, mitä naapuriapu oli parhaimmillaan. Mutta Martan mökin yhteydessä kuulee myös puhuttavan Paula Härkälästä, joka otti tehtäväkseen Martan mökin sisustuksen ja esineiden luetteloinnin.  Se on mökki, jossa kahden naisen muisto elää.

Museotaksvärkki_talkoot-28-6-17 (36).jpg
Mimmi pääsi kurkkaamaan Martan kaappiin, joka oli pullollaan vanhoja aikakausi- ja sanomalehtiä, kouluvihkoja, nuotteja ja runokokoelmia.

Minä ja Mimmi saimme kuulla herkullisimmat palat Martan värikkäästä persoonasta, kun talkoolaiset Anneli Laine, Inkeri ”Inkku” Marttila, Tuula Nordlund sekä valokuvaajamme Jaakko Ojala muistelivat Martan elämänvaiheita.

Tässä osa Mimmin kuvasaaliista päivämme talkoista.  Ja kyllä oli taas kolea kesäkuun lopun aamupäivä, mutta tunnelma sitäkin lämpimämpi…

 

Päivän talkoista ja hankkeestamme on ollut juttua jo facebookissa Leader Pyhäjärviseudun sivuilla ja maaseutumegafoni julkaisi talkoistamme päivityksen sekä live-lähetyksen instagramissa. Tulossa on juttua myös Alueviestin verkkolehteen. Saa nähdä, mitä Mimmi vielä keksii…

Lopuksi Yttilän Museokoulun esinevalokuvausten talkoopäivät, jonne kaipaamme talkoolaisia. Kuvaukset aloitamme 4.7. klo 9 ja kuvaukset jatkuvat( 5.7. PERUTTU!), 7.7., 12.7. ja 13.7. Ilmoittautukaa minulle tuttuun tapaan sähköpostilla museotaksvarkkihanke@gmail.com tai soitelkaa numeroon 044 2439633.

Kiitos Mimmi, kun kävit!

Hanna

Kuka kiljui ja miksi?

IMG_0224
Talkootunnelmissa Tuiskulan Torpparimuseon luhdin yläkerrassa.

1616 esinettä kuvattuna! Tuiskulan Torpparimuseolla olemme kuvanneet kaikki torpan, luhdin ja sotamiehen aitan esineet. Huomenna olisi tarkoitus kuvata Martan mökki. Pajan ja pruuttakopin esineiden kimppuun käymme kesäteatterin näytösten jälkeen. Torpparimuseon talkoopäivät alkavat käydä vähiin eli heinäkuun osalta muutama Tuiskulaan merkitty kuvaustalkoo siirtyy todennäköisesti Yttilään. Vielä en osaa tarkkaa päivää arvioida. Yttilän osalta perjantain 14.7. talkoopäivä vaihtui torstaille 13.7. Valokuvaajamme Jaakko Ojala on ansaitulla lomalla viikon 28, jolloin Jaakkoa tuuraa Emilia Helminen. Emilialla on parhaillaan valokuvanäyttely ”Pintaa syvemmältä” Säkylän kirjaston näyttelytilassa, joka on nähtävissä vielä 6.7. asti. Käykäähän katsomassa!

FullSizeRender-1.jpg
Emilia on ollut muutamissa talkoissa mukana Jaakon opissa.

Nyt sulkekaa silmänne kaikki herkkänahkaiset, mukaan lukien minä.

Myönnän, että se olin minä, joka kiljui Tuiskulassa 16.6. puolenpäivän aikaan. Luhdin alakerran esineitä kuvatessamme törmäsimme surulliseen näkyyn, tai minähän en suostunut tätä näkyä katsomaan, vaan mielummin hypin ympäri tonttia. Tämä joukkohauta löytyi tiinun pohjalta ja nämä onnettomat yksilöt olivat löytäneet tiensä sisälle tiinussa olevan kaatonokan kautta. Kiitos Teemu ja Lauri Laineelle, jotka tyhjensivät ja tilkitsivät tiinun, jotta jatkossa samalta näyltä vältyttäisiin. Mutta tämä olkoon muistutuksena siitä, että museokokoelmat ym. varastot on hyvä käydä läpi, puhdistaa ja tilkitä vuosittain. Kokoelmista on pidettävä huolta!

Alla olevasta linkistä löytyy käytännönläheinen ja monipuolinen opas paikallismuseoiden, mutta myös yksityisten museoiden ja kokoelmien hoitoon. Täältä löytyy hyvät siivousvinkit, jotka kannattaa ottaa jokavuotiseksi rutiiniksi. http://www.nba.fi/fi/File/2587/opas-paikallismuseon-hoitamiseen.pdf

FullSizeRender
Aina ei ole museotyöntekijän työt yhtä juhlaa… Kuva: Anneli Laine

Pääsin viime viikolla myös vierailemaan vastaremontoidussa Köyliön kirkossa palaverin yhteydessä, jolloin istuimme alas pohtimaan Köyliön kappeliseurakunnan roolia hankkeessamme. Tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan suunnitelmamme lähtevät etenemään.

 

 

 

 

Huomenna saamme vieraan talkoisiimme. Tästä lisää tuonnempana ja ehkä saamme lukea talkoistamme myös muualta… Tässä vielä tunnelmia talkoistamme.

 

 

 

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kiitos jälleen talkoolaiset, teette työstäni niin lystikästä,

Hanna

Yttilän Museokoulun aarre

Museotaksvärkki osallistui 10.6. valtakunnalliseen Avoimet kylät -tapahtumaan esine-esittelyin. Yttilän Museokoululla Yttilän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sari Minkovitsch esitteli opettajatar Agda Enlundin kesinä 1893 ja 1894 keräämänsä kasvion eli herbaarion. Sari esitteli kasvion myös 20.6. Yttilän Museokoululla järjestetyn iltatorin yhteydessä. Minä puolestani esittelen nyt kasvion teille lukijoille Sarin tekemän esityksen pohjalta.

Agda Enlund keräsi kasveja Porissa, Vaasassa, Jyväskylässä ja Köyliössä. Taitavasti kuivatut ja prässätyt kasvit ovat kiinnitetty muutaman millimetrin levyisillä liimapaperipaloilla kauniisti 37cm x 46cm kokoisiin taitettuihin paperiarkkeihin.  Kasvinäytteitä on 58 kappaletta ja ikää näillä kasvinäytteillä on siis jo yli 120 vuotta!

 

 

Paperin alakulmaan Agda on liimannut valmiiksi painetun nimilapun, johon hän on merkinnyt kasvin latinankielisen nimen, suomenkielisen yleisnimen, kasvupaikan, päivämäärän ja nimensä.

IMG_8171_kasviluettelo_1 rajattu
Opettajatar Enlund on kirjoittanut kasviolle myös kasviluettelon.

 

 

 

Ollessaan Köyliössä heinä-elokuussa 1893 Agda sai saalikseen lehtohorsman, ruiskaunokin, pellavan, valkoapilan, herneen, niittyhumalan, rantamintun, peltohatikan ja harakankellon. Prässätty kuiva rantaminttu tuoksuu Sarin mukaan yhä mintulta! Elokuussa 1894 kasvikokoelma täydentyi köyliöläisillä luhtatähtimöllä ja aikaisempana vuotena löydettyyn apilaan verrattuna erilaisella apilalla. Sarin laskelmien mukaan kasvio on noin 19-prosenttisesti paikallinen.

Esitystä tehdessään Saria askarrutti kysymys, miten kasvio päätyi lopulta Yttilän Museokoulun kokoelmiin? Hän lähti selvittämään asiaa kysymällä, kuka Agda Enlund oli? Olga Agda Esperance syntyi Eurassa 10.8.1874 kruunun nimismiehen Johan Henrik Wilhelm Johaninpoika Enlundin ja äiti Olga Enlundin toiseksi tyttäreksi ja kolmanneksi lapseksi. Agdan isä oli syntynyt Köyliössä, joka Sarin mukaan saattaa olla yksi johtolanka siihen, miksi kasvio on Köyliössä. Agda pääsi Jyväskylän opettajaseminaariin vuonna 1892, josta hän valmistui kansakoulun opettajaksi 11.6.1896. Kasvio on siis kerätty hänen opiskeluaikanaan. Opetusviran hän sai 27.12.1896 Porista.

Agdan työura jäi lyhyeksi, sillä hänet vihittiin 22.8.1901 Köyliössä leskimies Frans Oskar Rapolan kanssa, joka työskenteli Porin klassillisessa lyseossa historian, maantieteen ja suomen kielen lehtorina ja myöhemmin kansaneduskunnan edustajana valtiopäivillä. F.O. Rapola kuoli 20.3.1910. Heiltä jäi yhteinen tytär Sirkka Talvikki myöh. Poijärvi, s. 21.11.1905. Sirkka-tytär toimi maisteriopintojen jälkeen 41 vuotta kustannusosakeyhtiö Otavassa kustannustoimittajana ja hänen kirjailijanimensä oli Kaija Vaara. Agda kuoli 9.3.1949 Helsingissä 74-vuotiaana.

Herkkä ja iäkäs kasvio on poikkeuksellisen hyvin säilynyt ja on poikkeuksetta osa köyliöläistä koulu- ja sivistyshistoriaa. Kasviota on säilytetty tähän päivään asti ison luokkahuoneen kaapissa, missä se on ollut turvassa valolta ja kosketuksilta. Kuitenkin näin kaunista ja arvokasta Museokoulun aarretta olisi ilo esitellä muillekin. Yhdessä Satakunnan Museon henkilökunnan kanssa pohdimme, miten saisimme Enlundin kasvioin esille, ilman että valo ja kosketukset sitä vaurioittaisi tulevaisuudessakaan. Satakunnan Museon esinekonservaattori Kaisa Lindewallin ajatuksena oli hyödyntää vanhaa pulpettia, jonne kasvio voidaan asetella pleksin alle suojaan kosketuksilta. Pulpetin kansi puolestaan suojaa valolta. Mielestäni idea on aivan mainio ja toteutettavissa pikkubudjetilla. Tulevaisuudessa opettajattaren kasvio tulee olemaan upeasti esillä ja mahdollisesti myös osa Museokoulun osallistavaa toimintaa.

Suuret kiitokset Sarille vaikuttavasta esityksestä ja tutkimustyöstä.

FullSizeRender

Toivotan kaikille toiveikkaasti lämmintä juhannusta!

Hanna